- Blogit
- Kansantalous
Hallitus tekee kevään aikana päätöksiä valtion omistajuusstrategiasta. Näin ollen valtion investointien ja hallituksen kärkihankkeiden rahoittaminen valtion sijoitusvarallisuuden myynti- ja osinkotuloilla on taas ajankohtainen puheenaihe. PTT:n toissa viikolla julkaistun valtioneuvoston kanslialle tehdyn tutkimuksen mukaan asiaan liittyy kuitenkin EU-tason finanssipolitiikasta johtuvia rajoitteita.
Käytännössä rajoite hallituksen suunnitelmille juontuu siitä, ettei valtion talous toimi samoin kuin yksityis- tai yritystalous, eikä sitä myöskään valvota samalla tavoin. Valtion kulutusta rajoittavat yhtäältä velan määrä ja velkaantumista koskeva säännöstö, toisaalta julkisen talouden tasapainoa koskeva sääntely. Valtion finanssiomistusten myyminen ja investointien rahoittaminen näillä tuloilla auttaa kyllä hallitsemaan velkaa, mutta samalla se kasvattaa valtion talouden alijäämää. Suomi saa velkaa edelleen hyvin matalalla korolla ja velan suhde bkt:hen on varsin maltillinen.
EU:ssa julkista taloutta valvotaan kansantalouden tilinpidon termein, valvonnasta vastaa EU:n tilastoviranomainen Eurostat ja valvonta toteutetaan samoin tavoin kaikissa jäsenmaissa. Merkittävä asia on se, että kansantalouden tilinpidossa valtion finanssiomaisuuden myyntitulot eivät ole tuloja, vaan tavallaan ne käsitetään omaisuuden muodon muutoksiksi. Investoinnit luetaan puolestaan menoiksi ja meno kirjataan kokonaisuudessaan toteutusajankohdalle. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että valtion muuttaessa finanssiomistuksiaan rahaksi ja käyttäessä rahat investointeihin, valtiontalouden alijäämä kasvaa.
Valtion omistusten kannalta olennaista on myös se, että omaisuuden myyntitulojen lisäksi valtio-omisteisten yhtiöiden tavallista suuremmat osingot tulkitaan myös omaisuuden muodon muutoksiksi tulojen sijaan. Esimerkiksi paljon puhuttu Fortumin taseen tulouttaminen valtio-omistajalle investointien rahoittamiseksi kasvattaisi siten valtiontalouden alijäämää. Valvonnan tarkoituksena on estää jäsenvaltioita peittelemästä taloutensa tilaa luovin keinoin.
Ongelma ei olisi suuri, jollei Suomen julkisen talouden alijäämä olisi jo usean vuoden ajan lähestynyt EU:n kasvu- ja vakaussopimuksen rajoja. Sopimukset itse asiassa sallivat suuretkin lyhytaikaiset ja poikkeukselliset alijäämäiset vuodet, kunhan pitkän aikavälin tasapainosta pidetään kiinni. Tämä tarkoittaa, että tulojen ja menojen ollessa muutoin lähellä tasapainoa, voidaan omistuksia järjestellä uudelleen esimerkiksi investointien rahoittamiseksi.
Investointeja ei luonnollisesti pidä myöskään lopettaa kokonaan, vaan niitä tarvitaan kansalaisten palveluiden tuottamisen takaamiseksi ja niillä on tärkeä rooli myös talouskasvun tukemisessa. Investointien järkevyyttä tulee kuitenkin nykyisessä tilanteessa harkita tarkoin. Rahoitusmuodolla ei lopulta ole suurta merkitystä, kunhan investointi itsessään on kannattava.
Taloustutka on julkaistu myös Maaseudun Tulevaisuuden PTT:n taloustutka -palstalla 1.2.2016
