- Blogit
Maaseudun Tulevaisuus / Taloustutka
EU:n komissio ilmoitti hiljattain lopettavansa kaikkien maitotuotteiden vientituet toistaiseksi. Ilmoitusta tiedettiin odottaa, mutta päätöksen pikaisuus yllätti.
Komissiolle päätös oli epäilemättä mieluinen, mutta teollisuus ei riemuinnut. Noin kolme vuosikymmentä vanha instituutio hyllytettiin ainakin toistaiseksi.
Maatalouden vientitukien historia juontaa 1970-luvulle. EU takasi maataloustuotteille vakaamman hintatason interventiojärjestelmän avulla. Kun tuotteen sisämarkkinahinta putosi interventiohinnan alapuolelle, alkoi tuotteen ostaminen varastoon. Samaan aikaan maataloustuotteiden tulleja nostettiin, jotta vältyttiin maataloustuonnin kasvulta.
Tämä johti EU:n sisä- ja maailmanmarkkinahintaeron kasvamiseen.
Kun vielä maataloustuotteiden tuotanto ylitti kysynnän, alkoivat varastot kasvaa rajusti. Varastojen paisumisen estämiseksi vientiä alettiin tukea vientituen avulla ‑ ja loppu onkin historiaa.
Tuskin mistään maatalouspolitiikan toimenpiteestä EU on saanut enemmän kritiikkiä osakseen kuin vientituista. Merkittävät maatalousviejät, Yhdysvallat etunenässä, ovat vuosikausia vaatineet EU:ta luopumaan tuista, jotka vääristävät kilpailua ja painavat maailmanmarkkinahintoja alas. Kritiikki on ollut osittain aiheellista, mutta muillakaan ei ole ollut täysin puhtaat jauhot pussissa.
Monenlaista epäsuoraa vientitukea on maksettu muissakin maissa, mutta hieman eri kaapuun puettuna.
EU:n päätöstä vientitukien käyttöönotosta voi jälkiviisaasti kritisoida. Tuen ongelmallisuus lienee tiedostettu jo silloin, mutta aika oli tuolloin toisenlainen. 1970-luvulla toisesta maailmansodasta ei sittenkään ollut kulunut kovin kauaa. Aliravitsemuksen ja suoranaisen nälän kokemukset olivat vielä monen muistissa.
Ruuan ylituotanto tuskin koettiin ylitsepääsemättömänä ongelmana. Globaali kaupan vapauttaminen oli sekin enemmän vision tasolla, joten kotimarkkinoiden varjeleminen tuntui luontevalta ratkaisulta.
Vientituista muodostui kuitenkin raskas imagollinen tappio EU:lle jo 1980-luvulla. Vientitukien kalleutta taivasteltiin, kehitysmaiden asemaa kaupassa ihmeteltiin ja pisteenä i:n päälle muusikko Bob Geldof kokosi Live Aid ‑liikkeen kiinnittääkseen huomiota kehitysmaiden nälkäongelmaan.
Tämä viime mainittu seikka muuttui EU:lle kiusalliseksi, kun Gelfod hyvin suoraan osoitti sormellaan muun muassa EU:n maatalouspolitiikkaa ja etenkin vientitukia EU:n politiikan kieroutumisesta.
Sittemmin on ymmärretty, että kehitysmaiden ongelmien taustalla on paljon muitakin seikkoja kuin kauppapolitiikka.
Mutta ennen kaikkea liberaalimmat tuulet alkoivat puhaltaa kauppapolitiikassa ja EU lupasi jo muutama vuosi sitten luopua vientituista vuoteen 2013 mennessä.
Maitotuotteiden maailmanmarkkinatilanne kuitenkin keikahti vajaassa vuodessa niin edulliseen asentoon, että EU pystyi ainakin tilapäisesti lakkaamaan vientituen maksamisen.
Vientituet kuvastavat hyvin sitä, miten jälkeenpäin ajateltuna kiistanalaisiin politiikkavaihtoehtoihin joudutaan turvautumaan, kun markkinoilta saatava hinta ei ole riittävä.
Tällä hetkellä monien raaka-aineiden ja maataloustuotteiden hinnat ovat singonneet ennätyksellisen korkeiksi muun muassa kasvavan kysynnän ja tarjontahäiriöiden vuoksi.
Näyttääkin siltä, että tulevaisuudessa markkinat ohjaavat enemmän sektoria, ja politiikkapäätökset jäänevät taka-alalle.
Meri Virolainen
