- Blogit
- Ilmasto
Kirjoittaja on PTT:n vanhempi tutkija Maurizio Sajeva
Hiilipäästöjen vähentäminen on asetettu Suomen prioriteetiksi, ja siihen pyritään muun muassa vähentämällä turpeen energiakäyttöä. Keskittyminen vain yhteen asiaan voi kuitenkin huomaamatta vaarantaa muut kestävän kehityksen tavoitteet. Tämä voidaan välttää kokonaiskestävyyden arvioinnilla, joka paljastaa tavoitteiden ristiriidat ja tukee eettistä päätöksentekoa.
Kokonaiskestävyyden näkökulmasta turvetta pitäisi arvioida niin työllisyyden, huoltovarmuuden, omavaraisuuden kuin kestävän resurssien käytön kannalta. Mitä tästä seuraa?
Turve voitaisiin periaatteessa korvata biomassalla, mutta se vaatisi investointeja energialaitoksiin, ja biomassan varastointi sekä logistiikka ovat hankalampia. Turpeella on myös merkitystä huoltovarmuudelle sekä omavaraisudelle, koska se on kotimaista. Biomassakin voisi olla kotimaista, mutta sen käytön kasvu voisi muuttaa metsänhoitoa niin, että se muodostaisi uhan monimuotoisuudelle ja vesistöille.
Lämmön toimitusvarmuuttakaan ei voisi taata, koska biomassan saatavuus riippuu vahvasti metsäteollisuuden suhdanteista. Turpeen korvaaminen esimerkiksi lämpöpumpuilla taas siirtäisi huoltovarmuuden haasteita sähkön hankintaan ja siirtoon.
Turvetoimialan työllisyys oli vuonna 2019 noin 1 400 henkilötyövuotta. Toimiala on varsin keskittynyttä, joten koko maan taloudessa turvetuotannon vähentyminen korvautuisi muulla tuotannolla. Asialla voi kuitenkin olla alueellisesti iso vaikutus, jos uudet työpaikat sijoittuvatkin muualle maahan. Tällöin entisillä turveseuduilla paikallinen kysyntä vähenisi ja julkisten palveluiden rahoituspohja heikkenisi.
Hiilidioksidipäästöjä rajoitettaessa tulisi lisäksi ottaa huomioon muutkin päästöt, kuten typen oksidit, kemikaalit, raskasmetallit sekä eri säteilytyypit. Samalla voidaan toteuttaa muita kestävän kehityksen tavoitteita, kuten monimuotoisuuden säilyttäminen, eettisen teknologian edistäminen, ihmisten hyvinvointi ja ihmisoikeudet.
Kokonaiskestävyyden arvioinnissa eri tekijät ja tavoitteet ovat keskenään monimutkaisessa ja ristiriitaisessakin vuorovaikutuksessa. Onneksi meillä on olemassa työkalu – valtioneuvoston kanslian rahoittamassa tutkimuksessa kehitetty Kestävyyden kompassi, jota käytän itse parhaillaan Itämeren kestävän kehityksen tutkimisessa.
Tiede ei pyri konsensukseen tai yksimielisyyteen, eikä kumpikaan niistä ole sen lopputulos. Vauraaseen tulevaisuuteen tähtäävää eettistä päätöksentekoa voi kehittää vapaalla etsintätyöllä ja vuoropuhelulla: keskustelu, erimielisyys ja oppiminen voivat paljastaa kestävyyden eri puolet ja ristiriidat ja auttaa edistämään kokonaisuudessaan eettisiä päätöksiä.
Kolumni on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 28.6.
