”Helppo ratkaisu maailman nälkäongelmaan?” Tapani Yrjölä

                MAASEUDUN TULEVAISUUS / PTT:N TALOUSTUTKA 19.12.2011

Meitä
ihmisiä on 40 vuoden kuluttua jo reilu 9 miljardia, eli kolmanneksen enemmän
kuin tänään. Näin ovat arvioineet monet viisaat tahot, eikä ole mitään syytä
epäillä, etteikö näin todella olisi. Väki lisääntyy erityisesti kehitysmaissa.
Kaiken tämän seurauksena vuonna 2050 tarvitaan YK:n elintarvike- ja
maatalousjärjestö FAOn mukaan 70 % enemmän ruokaa kuin tänä päivänä, että
kaikki ihmiset tulevat ravituiksi.

Yhtenä
suurena syynä siihen, että ruokaa tarvitaan paljon enemmän kuin väestö kasvaa
on se, että kehitysmaissa väki muuttaa kaupunkeihin ja vaurastuu. Köyhissä
maissa ihmiset ovat aina syöneet lähinnä viljakasveja ja kasviksi.
Eläintuotteet ja erityisesti liha tulevat mukaan kuvaan vasta sitten, kun
ihmiset ovat vaurastuneet riittävästi. Ja kun lihaa on varaa syödä yhä enemmän,
sitä myös syödään yhä enemmän.

Liha
onkin hyvää ravintoa. Se maistuu hyvältä ja siitä saa kosolti proteiinia.
Suomalaiset ovat, ainakin nettikeskustelujen perusteella, nykyisin niin
vauraita, että on varsin iso joukko ihmisiä, jotka eivät syö käytännössä mitään
muuta kuin lihaa ja rasvaa. Todellisuudessa aivan näin ei taida olla.

Ihmisten
ravitsemuksen kannalta tärkeintä on tyydyttää energiantarve. Siinä suhteessa
lihansyöminen ei ole erityisen tehokasta. Lähteestä riippuen lihasta saatavan
energian tuotantoon tarvitaan 5-10-kertainen määrä  energiaa. Eli samalla
rehumäärällä, millä saadaan lihaa sellainen määrä, että se riittää yhdelle
ihmiselle pystyttäisiin ruokkimaan 5-10 ihmistä.

Kaikki
eläinten syömä rehu ei tietenkään edes soveltuisi ihmisravinnoksi. Esimerkiksi
heinää emme pystyisi syömään. Mutta aika suuri osa rehusta kelpaisi myös
ihmisten ruuaksi.

Jos
leikitellään ajatuksella, että kasviksilla ruokkii samalla määrällä 7 kertaa
enemmän ihmisiä kuin lihalla, ei tarvitse olla kummoinen Einstein
ymmärtääkseen, että lihan osuuden lisääntyminen ruokavaliossa ei ole mitenkään
merkityksetön asia maailman nälkäongelmissa.

Jos
kukaan ei söisi lihaa, olisi vuoden 2050 väestö todennäköisesti ruokittavissa,
vaikka maataloustuotanto ei kasvaisi nykyisestä yhtään. Pelkkään
kasvisravintoon siirtyminen kaikissa maailman kolkissa saattaisi siis olla
helppo ratkaisu maailman nälkäongelmaan.

Lihansyönnin
lopettaminen koko maailmassa ei tietenkään ole todellinen vaihtoehto,
monestakaan eri syystä. Eikä varmasti toivottavakaan vaihtoehto. Mutta meidän
rikkaiden länsimaalaisten ihmisten soisi kuitenkin pitävän mielessä edellä
esitetytkin seikat ja aina silloin tällöin kuitenkin valitsevan eettisen
kasvisvaihtoehdon vaikkapa lounasta valitessaan.