- Blogit
Eurokriisissä on edetty vaiheeseen, jossa valuuttaunionin
hajoaminen osittain tai kokonaan on noussut realistiseksi vaihtoehdoksi. Ennen
pilkkomispuuhia on kuitenkin syytä kerrata, miksi euro oikein tuli otettua
käyttöön.
Pohjimmiltaan yhteisvaluutan tarve kumpuaa talouden
kansainvälistymisestä ja keskinäisriippuvuuden kasvusta. Koko EU on vastausta
siihen, että kasvavaa osaa asioista ei voida enää ratkaista kansallisella
tasolla. Esimerkiksi talouskysymyksissä pienistä valtioista ei yksinkertaisesti
oikein ole globaalien yritysten ja markkinoiden vastinpariksi.
Euroopan
unionin kehitykseen on puolestaan koko ajan kuulunut myös ajatus jonkinlaisesta
valuuttaunionista. Vapaasti vaihdettavat kansalliset valuutat olisivat kovin
hankalia euromaille. Pienten ja pitkälle integroituneiden talouksien
valuuttakurssimuutokset aiheuttaisivat epävarmuutta ja taatusti myös eripuraa.
Elo yhteismarkkinoilla muodostuisikin todennäköisesti kiviseksi.
Lähes
koko EU:n historian ajan EU-mailla onkin ollut käytössä valuutan vaihtelua
rajoittavia mekanismeja. Ne eivät ole kuitenkaan toimineet kovin
hyvin.
Ensimmäisenä oli länsimaiden yhteinen Bretton Woods -järjestelmä.
Muut valuutat oli sidottu dollariin ja dollari kultaan. Järjestelmän kaaduttua
1971 EU-maat sopivat valuuttojensa keskinäisistä sallituista vaihteluväleistä.
Tämäkään järjestely ei kauan kestänyt markkinoiden painetta ja 1979 siirryttiin
formaalimpaan ERM-järjestelmään. Kuten arvata saattaa, myös se joutui kärsimään
markkinaturbulenssista.
Kaikilla kansallisista valuutoista muodostuvilla
valuuttajärjestelmillä on uskottavuusongelma. Markkinat tietävät, että kovan
paikan tullen sopimuksista ei pidetä kiinni. Niistä irrottautuminen kun käy
kovin helposti. Sopimuksilla sidotut valuutat ovat siis alttiita
spekulatiivisille hyökkäyksille.
Valuuttaunionilla haluttiin poistaa
tämä ongelma. Valuuttaunionista ei niin vain erota. Peruuttamaton valuuttaunioni
poistaisi siis sekä valuuttakurssiriskin – ja epävarmuuden – että mahdollisuuden
spekuloida valuuttaa vastaan.
Nyt testataan, kuinka peruuttamaton
valuuttaunioni lopulta on. Yhdenkin euromaan eroaminen heikentäisi koko
valuuttaunionin uskottavuutta merkittävästi. Kun ovi on kerran avattu,
valuuttaunionista tulisi paljon alttiimpi spekulaatioille myös tulevaisuudessa.
Kovin kevyesti ei ongelmamaille kannata siis näyttää ovea.
Koko euron
hajoaminen puolestaan asettaisi myös EU:n kehityksen kyseenalaiseksi.
Poliittinen integraatio ottaisi takapakkia ja jäisi väistämättä jälkeen talouden
integraatiosta. EU-maista tulisi paljon nykyistä enemmän sivustakatsojia
markkinakentillä.
Kolumni on julkaistu myös Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 6.8.2012
