- Kansantalous
PTT:n kansantalousennusteen erikoisteema syksy 2018
Työllisyyden kasvu nopeaa ja aitoa
Työllisyyden kasvuvauhti on ollut viime vuoden lopulta lähtien huiman nopeaa. Heinäkuussa työllisiä oli noin 75 000 enemmän kuin vuosi sitten eli kasvua viime vuodesta oli 2,9 prosenttia. Koko alkuvuonna kasvu on ollut keskimäärin yhtä nopeaa. Näin nopeaa kasvua on nähty viimeksi 1990-luvun lopulla Nokian siivittämänä.
Eniten työllisyys on kasvanut sosiaali- ja terveyspalveluissa, jotka sisältävät sekä julkisen että yksityisen sektorin palveluita. Myös muiden palveluiden työllisyys on kasvanut selvästi sekä viime vuodesta että verrattuna vuoden 2008 tasoon. Tämän vuoden alkupuoliskolla myös teollisuustyöpaikat ovat lisääntyneet, mutta verrattuna finanssikriisiä edeltävään tasoon teollisuustyöpaikkoja on edelleen noin 80 000 vähemmän. Nopea kasvu tänä vuonna on lisännyt myös kaupan työpaikkoja, mutta myös kauppa työllistää noin 25 000 vähemmän kuin ennen finanssikriisiä.
Koko kansantalouden ennuste syksy 2018 luettavissa täällä.
Erityisesti ikääntyneiden työllisyys on kasvanut
Nopean työllisyyskasvun myötä kausivaihtelusta puhdistettu työllisyysaste oli heinäkuussa 71,9 prosenttia eli lähes hallituksen työllisyysastetavoitteessa 72 prosentissa. Kesätyöläisiä sisältävät kesäkuukausien työllisyysluvut saattavat näyttää työllisyyskehityksen yläkanttiin, mutta tavoite ylitetään todennäköisesti syksyn aikana.
Nopea työllisyyden kasvu on ennen muuta seurausta työvoiman kysynnän kasvusta, kun Suomen talous on kasvanut nopeasti hyvän maailmantalouden noususuhdanteen vauhdittamana vuodesta 2016 lähtien. Täysin kansainvälisen suhdannetilanteen piikkiin työllisyyden kasvua ei luultavasti kuitenkaan voi laittaa. Suomen talouskasvu on kilpailijamaita nopeampaa, joten hintakilpailukykyä parantaneilla matalilla palkkaratkaisuilla ja kiky-sopimuksella on todennäköisesti ollut merkitystä.
Lisäksi työllisyyden kasvu on ollut poikkeuksellisen nopeaa myös kovaan tuotannon kasvuun nähden. Normaalisti työllisyys kasvaa selvästi hitaammin kuin tuotanto työn tuottavuuden nousun takia. Tehdyillä työmarkkinoihin vaikuttaneilla muutoksilla onkin ollut luultavasti vaikutusta nopeaan työllisyyden kasvuun.
Ensinnäkin eläkeuudistukset, joita on tehty 2000-luvulla, ovat yhdessä terveyden ja koulutustason nousun kanssa kohottaneet 55–64-vuotiaiden työllisyysastetta reilussa 20 vuodessa alle 35 prosentista nykyiseen noin 65 prosenttiin. Myös yli 64-vuotiaiden työllisten määrä on kasvattanut. Heidän työllisyytensä on samassa ajassa kasvanut noin 15 000:sta noin 75 000:een. Ilman ikääntyneiden työelämään osallistumisen kasvua nykyinen työllisten määrä ei olisi mahdollinen, sillä työikäisen väestön määrä on laskenut vuoden 2010 huipustaan noin 125 000 henkeä.
Ikääntyneiden ikäluokkien lisäksi viime aikoina kaikkien muidenkin ikäluokkien työllisyysaste on ollut kasvussa. Tämä näkyi varsinkin viime vuoden lopulla myös työvoiman määrän merkittävänä kasvuna. Tästä luultavasti voidaan osittain kiittää työvoimahallinnon työvälityksen tehostamista ja haastatteluiden lisäämistä. Ne luultavasti kannustaneet myös piilotyöttömiä takaisin työmarkkinoille ja sitä kautta töihin.
Aktiivimallin vaikutuksia on vaikea arvioida ilman kunnollista tutkimusta, ja silloinkin sen vaikutusta on vaikea erottaa muista lähes samaan aikaan tehdystä muutoksista. Työttömyystukiin sillä on kuitenkin ollut vaikutusta. Kela arvioi elokuussa, että aktiivimallin seurauksena noin 97 000 henkilöä sai huhti-kesäkuussa alennettua Kelan työttömyysetuutta, ja noin 54 000 henkilöä alennettua ansiopäivärahaa. Aktiivimallista johtuvat leikkaukset eivät kohdistuneet tasaisesti kaikkiin työttömiin. Alennettuja työttömyysetuuksia maksettiin etenkin ikääntyneille, ja Uudellamaalla ja Päijät-Hämeessä asuville työttömille. Työllisyysvaikutuksia on vaikeampi arvioida. Parhaassakin tapauksessa aktiivimallin osuus työllisyyden kasvusta jää alle 10 prosenttiin. VM:n ennakkoarviot vaikutuksesta olivat noin 5 000 – 12 000 työllistä, mutta vaikutukset eivät vielä voi näkyä kokonaisuudessaan.
Työllisyyden kasvusta suurin osa kokoaikaisia
Nopean työllisyyden kasvun laatua on epäilty. Varsinkin aktiivimallin käyttöönoton myötä heräsi epäilys, että lyhytaikaiset työsuhteet, joilla aktiivisuusehdon saa täytettyä, lisääntyisivät merkittävästi. Tämän vuoden työllisyyden kasvussa ei ole juurikaan merkkejä tästä. Ennemminkin muutokset ovat linjassa suhdannekierron aikana normaalisti tapahtuvista muutoksista. Työllisyyden lähtiessä nousuun ensin kasvavat jo työllisten työtunnit ja osa-aikaisten määrä. Tätä tapahtui viime- ja edellisvuonna. Sen jälkeen kokoaikaisten palkansaajien määrä kasvaa ja työtunnit normalisoituvat.
Työllisyyden kasvun alkuvaiheessa vuonna 2016 osa-aikaiset työsuhteet kasvoivat nopeimmin. Viime vuodesta lähtien kasvu on kuitenkin tullut pääsiassa jatkuvista kokoaikaisista työsuhteista. Työllisyyden muutokset kuukausittain voivat vaihdella paljonkin, varsinkin työsuhdetyypin mukaan. Osa-aikaisia on vain noin 15 prosenttia palkansaajista, joten muutokset osa-aikaisten määrässä sisältävät paljon satunnaisvaihtelua. Tämä vuoden aikana tammikuussa ja heinäkuussa osa-aikaiset muodostivat yli puolet työllisyyden muutoksesta, muina kuukausina paljon pienemmän osuuden. Trendin muutoksen perustella koko vuoden työllisyyden kasvusta suurin osa on tullut kokoaikaisista työsuhteista. Vuonna 2016 osa-aikaisten osuus kasvoi, mutta on hieman laskenut sen jälkeen.
Sekä työllisten että työtuntien määrä kasvussa
Työtuntien muutokset eivät myöskään viittaa siihen, että erittäin lyhyiden työsuhteiden määrä olisi kasvanut. Työtuntien määrä on kasvanut lähes yhtä nopeasti kuin työllisten määrä. Hieman hitaampi työtuntien kasvu johtuu todennäköisesti siitä, että työllisyystilanteen parantuessa työtunnit lähtivät nopeampaan kasvuun kuin työllisyys, ja nyt työllisten keskimääräinen työtuntimäärä ”normalisoituu”.
Sekä kansantalouden tilinpidon että työvoimatutkimuksen mukaan tehtyjen työtuntien ja työllisten palkansaajien määrä on vuoden 2015 jälkeen kääntynyt selkeään nousuun. Työtuntien määrän kasvu vuosina 2015–2017 oli nopeampaa kuin työllisten määrän kasvu. Tämä johti siihen, että henkilöä kohden tehtyjen työtuntien trendi kääntyi selvään nousuun, kun pitkän aikavälin suunta on ollut selvästi laskeva.
Vuosina 2017 ja 2018 työllisten määrän kasvu on ollut työtuntien määrän kasvua hieman nopeampaa, ja työtunnit palkansaajaa kohden ovat palanneet lähemmäs tilannetta, joka vallitsi ennen työllisyyden nousun alkua. Työvoimatutkimuksen tiedoissa työtunnit palkansaajaa kohden nousivat 2015 ja ovat vastaavasti laskeneet nyt paljon voimakkaammin kuin kansantalouden tilinpidon tiedoissa. Tämä johtuu todennäköisesti lähinnä työvoimatutkimuksen suuremmasta satunnaisvaihtelusta. Kahden tilaston välillä on myös tasoero niin työllisissä kuin työtunneissa, koska tilastoissa työllisten ja työtuntien määritelmät ja tietolähteet poikkeavat toisistaan.
Palkansaajien keskimääräisten työtuntien lasku viime vuoden lopulla ja tämän vuoden alussa liittyy normaaliin suhdannesykliin. Väliaikaisen nousun jälkeen palataan pitkän aikavälin laskevalle trendille.
Palkansaajien henkilöä kohden tehtyjen työtuntien määrä on ollut pitkään trendinomaisessa laskussa. Osin kyse on siitä, että työn tuottavuuden paraneminen on käytetty keskimääräisen työajan lyhentämiseen. Voikin olla mahdollista, että tuottavuuden kasvun hidastuttua työtunnit palkansaajaa kohden eivät palaakaan yhtä nopeaan laskuun. Jo nyt nähty nousu on poikkeuksellisen pitkä.
Työttömyyden kova ydin sulaa hitaasti
Viimeaikainen hyvä työllisyyskehitys ja työttömyyden aleneminen on näkynyt lähinnä vain ansio- ja peruspäivärahaa saavien määrässä. Molempien määrä laski 11 prosenttia vuonna 2017 ja tänä vuonna heinäkuussa vähennystä oli viime vuoteen verrattuna 16 prosenttia. Sen sijaan työttömyysajalta työmarkkinatukea saavien määrä kääntyi laskuun vasta vuoden 2017 lopulla ja tämän vuoden heinäkuuhun mennessä saajien määrä oli laskenut kahdeksan prosenttia eli selvästi vähemmän kuin ansiotukea saaneiden määrä.
Tyypillisimmin työmarkkinatuen saajilla on joko hyvin vähän työhistoriaa, tai he ovat olleet niin kauan työttömänä, että heidän päivärahansa enimmäiskesto on täyttynyt. Monet työmarkkinatuen saajista näkyvätkin tilastoissa pitkäaikaistyöttöminä, eli he ovat olleet yhtäjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä. Pitkäaikaistyöttömiksi luokiteltujen ja työmarkkinatukea saavien määrän muutoksessa on kuitenkin varsin suuri ero. Siinä missä pitkäaikaistyöttömiä oli vuoden 2018 heinäkuussa 29 200 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin, työmarkkinatuen saajia oli vain 8 650 vähemmän.
Onkin luultavaa, että TEM:n tilastoima pitkäaikaistyöttömyyden lasku on suurelta osin johtunut tilastojen ”puhdistumisesta”. Tihentyneiden määräaikaishaastattelujen myötä ihmisten tilanteesta on saatu parempaa tietoa ja työnvälitystilastosta on poistunut ihmisiä, jotka eivät oikeasti enää olleet työttömiä työnhakijoita. Nykyisin työttömyyden ajalta työttömyysetuuksia saaneiden määrä on kutakuinkin sama kuin työttömien työnhakijoiden määrä, mutta ennen vuoden 2017 alkua työttömiä työnhakijoita oli lähes 30 000 enemmän.
Ansiopäivärahalta tai peruspäivärahalta työmarkkinatuelle siirtyneiden henkilöiden määrä on laskenut. Kun vuoden 2017 alkupuoliskolla siirtyneitä oli noin 12 500 henkilöä, tämän vuoden tammi-kesäkuussa heitä oli 10 300 henkilöä. Siirtyneiden määrä on vähentynyt myös vuositasolla vuodesta 2016 vuoteen 2017 noin 4 300:lla. Tätä ennen siirtyneiden henkilöiden määrä oli kasvussa vuodesta 2013 alkaen. Vaikka emme voikaan olla täysin varmoja, ovatko ansiopäivärahaa ja peruspäivärahaa saaneet työttömät todella työllistyneet, ainakin heistä harvempi siirtyy työmarkkinatuen saajiksi. Heikko työmarkkinatuen saajien määrän väheneminen näyttäisi siis kertovan ennen kaikkea työttömyyden ”kovan ytimen” työllistymisen haasteellisuudesta.
Työllisyyden paraneminen näkyy julkisessa taloudessa
Työllisyystilanteen paranemisella on ollut vaikutusta julkiseen talouteen. Erityisesti kuntien verotulot ovat lisääntyneet, samoin työeläkemaksut. Valtion verotuloihin vaikutus on ollut pienempi, koska uusilla työllistyneillä on todennäköisesti keskimääräistä matalampi tulotaso ja he maksavat siten vähemmän valtion tuloveroa. Myös veronalennukset ovat pienentäneet verotuloja. Samoin työttömyysvakuutusmaksutuloissa näkyvät maksujen muutokset, niin että työllisyyden paraneminen ei ole juuri näkynyt maksutulon kasvuna. Menopuolella KELAn ja työttömyyskassojen maksamat työttömyyskorvaukset ovat vähentyneet työttömyyden laskun myötä.
Julkisen talouden tasapainoa on työttömyyden laskun lisäksi parantanut talouskasvu ylipäätään, kun esimerkiksi kulutus on lisääntynyt ja palkat ovat nousseet. Pelkästään työttömyyden paranemisen merkitystä voidaan hahmottaa mikrosimuloinnin avulla. Sillä voidaan arvioida, millaisen suuruusluokan seurauksia työttömien työllistymisellä olisi valtiolle maksettujen verojen ja sen maksamien tulonsiirtojen näkökulmasta.
Simulointilaskennat mahdollistavat keskimääräisen työttömän maksamien verojen ja hänen saamiensa tulonsiirtojen vertailun tilanteeseen, jossa hän olisi ollut töissä työttömyyden sijaan. Vertailua varten täytyy tehdä oletuksia siitä, miten työttömät työllistyisivät, kokoaikaisiksi vai osa-aikaisiksi, ja millaisella palkalla.
Jos kaikki vuoden aikana työttömänä olleet eli noin 661 000 henkeä työllistyisivät koko työttömyytensä ajaksi eli keskimäärin 7 kuukaudeksi ja saisivat kokoaikatyöllisenä tältä ajalta noin 2 700 euron kuukausipalkkaa, työllistyminen tarkoittaisi keskimäärin 6 800 euron säästöä maksetuissa työttömyysetuusmaksuissa työllistyvää kohden.
Keskimääräisen työllistyneen työttömän verot ja maksut – sisältäen valtiolle ja kunnalle maksetut verot sekä työntekijän eläke- ja työttömyysvakuutusmaksut – olisivat noin 7 800 euroa. Vain pieni osa tästä menisi valtiolle, sillä suurimmalla osalla työllistyneistä verotettavat tulot jäisivät työllisenäkin niin alhaisiksi, etteivät he maksaisi valtion tuloveroa.
Vaikka kaikkien työttömien työttömyysetuudet työllistyessä nollautuisivatkin, vajaa viidennes heistä saisi yhä työllisenäkin muita veronalaisia tulonsiirtoja, keskimäärin 3 100 euroa vuodessa. Verottomia tulonsiirtoja saisi reilu viidennes työllistyneistä, keskimäärin 3 200 euroa vuodessa. Tulonsiirtoja saamattomat työllistyneet huomioituna nämä määrät pienenisivät 570 euroon veronalaisia ja 680 euroon verottomia tulonsiirtoja työllistynyttä kohden, kun taas työttömyystilanteessa vastaavat keskimääräiset tulonsiirrot olisivat noin 7 400 ja 2 400 euroa.
Tässä laskelmassa yksi työtön saa työttömänä noin 6 000 euroa enemmän tulonsiirtoina kuin hän maksaa veroina ja työntekijämaksuina. Kokoaikatyöllisenä hänen maksamansa verot ja maksut olisivat keskimäärin 6 500 euroa hänen saamiaan tulonsiirtoja suuremmat. Toisin sanoen, keskimääräisen kokoaikatyölliseksi siirtyneen työttömän työllistymisestä koituisi noin 12 500 euron säästöt. Esimerkiksi 10 000 keskimääräisen työttömän työllistyminen kokoaikatöihin tarkoittaisi siis yhteensä noin 125 miljoonan euron säästöä. Tästä 57 % koostuisi säästöistä maksetuissa veronalaisissa tulonsiirroissa, 9 % säästöistä verottomissa tulonsiirroissa, ja noin yksi kolmasosa kasvaneista verotuloista ja työntekijämaksuista.
Jos työttömät työllistyisivät osa-aikatöihin, eli heidän ennustettu työllistymispalkkansa olisi puolet kokoaikatyöllistyvän palkasta, koituisi työllistymisestä keskimäärin noin 7 500 euron säästöt.
Realistisemmissa laskelmissa voidaan arpoa helpommin ja vaikeammin työllistyvien työttömien joukosta 10 000 työtöntä työllisiksi. Nämä ovat keskenään varsin erilaiset joukot: Helpommin työllistyvällä on toisaalta korkeampi ennustettu kuukausipalkka, mutta vähemmän työttömyys-, eli työllistymiskuukausia kuin vaikeammin työllistyvällä.
Yhden helpommin työllistyvän työttömän työllistäminen säästäisi noin 6 000 euroa työttömyysetuusmaksuissa, ja hänen palkkatulonsa työllisenä olisivat reilut 35 000 euroa vuodessa. Vaikeammin työllistyvän kohdalla säästö työttömyysetuusmaksuissa olisi sen sijaan lähes 7 500 euroa yhtä työllistyvää kohden, ja hänen keskimääräiset palkkatulonsa työllisenä noin 24 500 euroa. Lisäksi palkkatuloa saavien määrä tässä ryhmässä yli 2,5-kertaistuisi työttömyystilanteeseen nähden.
Helpommin työllistyvän maksamat verot ja maksut olisivat työllisenä noin 10 200 euroa, kun taas vaikeammin työllistyvän noin 6 000 euroa. Nettoverojen tarkastelu näissä ryhmissä kuitenkin näyttää, että vaikeammin työllistyvän työllistyminen toisi suuremmat säästöt, annettuna että hän työllistyisi koko työttömyytensä ajaksi. Siinä missä vaikeammin työllistyvien nettoverot työttömyystilanteessa (-9 200 euroa) ovat noin viisinkertaiset helpommin työllistyvien nettoveroihin nähden (-2 000 euroa), työllisyystilanteessa helpommin työllistyvien nettoverot (9 600 euroa) olisivat lähes kaksinkertaiset vaikeammin työllistyvien nettoveroihin nähden (5 400 euroa). Kun helpommin työllistyvän työllistymisestä kertyisi vuositason nettoverojen muutoksella mitattuna noin 11 600 euron säästöt, vastaavat säästöt vaikeammin työllistyvän työllistyessä olisivat noin 14 600 euroa.
Kaiken kaikkiaan yhden työttömän työllistymisestä koituva nettosäästö julkiselle taloudelle hänen maksamiensa verojen ja maksujen sekä saamiensa tulonsiirtojen muutoksesta on reilut 10 000 euroa riippuen työttömästä ja työllistymisen muodosta. Tästä laskelmasta puuttuvat vielä työnantajien maksamat palkan sivukulut, jotka lisäävät nettosäästöä noin 3 000 eurolla. Lisäksi puuttuvat myös kulutuksen kasvusta tulevat kulutusverot ja dynaamiset vaikutukset.
Nykyisellä nousukaudella vuoteen 2019 asti ennusteen mukaan työllisten määrä kasvaa reilulla 130 000 hengellä. Laskien 11 000 nettoverosäästöllä julkisen talouden tasapaino paranee noin 1,5 miljardilla. Ottaen huomioon työantajamaksut ja kulutusverot vaikutus on 2 miljardin luokkaa.
