Elvytystä ja sopeutusta samanaikaisesti

Suomen valtiotalouden vuotuinen alijäämä on ollut keskimäärin 3,5 prosenttia bruttokansantuotteesta vuodesta 2009 lähtien. Kansantalouden tilinpidon mukaan valtion tulot ovat olleet keskimäärin seitsemän miljardia euroa pienemmät kuin menot.

Vanhasen II hallitus pyrki elvyttämään kansantaloutta vuosina 2009 ja 2010. Kataisen hallituksen tavoitteena oli julkisen velan bruttokansantuoteosuuden kääntäminen laskuun vuonna 2015. Hallitusohjelmassa päätettiin 2,5 miljardin euron valtiontalouden sopeutustoimista jaettuna puoliksi veronkorotusten ja puoliksi menoleikkausten kesken.

Kataisen ja Stubbin hallitukset ovat toteuttaneet yhteensä 6,5 miljardin euron sopeutustoimet.

Jos hallituskaudella 2011–2015 ei olisi sopeutettu valtiontaloutta, bruttokansantuotteen kasvu olisi todennäköisesti ollut toteutunutta hieman suurempi. Myös valtiontalouden alijäämä olisi varmasti ollut toteutunutta suurempi.

Elvytyksellä ilman sopeutusta valtion talouden alijäämä kasvaa, vaikka elvytyksen dynaamiset vaikutukset otetaan huomioon.

Hallituskaudella 2015–2019 tarvitaan sopeuttamistoimia, jotka pienentävät valtion talouden alijäämää.

Talouden sopeuttamistien lisäksi tarvitaan paljon puhuttuja rakenteellisia toimenpiteitä, jotka pienentävät julkisten menojen kasvupaineita ja jotka lisäävät tuotantopotentiaalia ja siten lisäävät julkisen talouden tuloja. Koska useimmat rakenteelliset toimet vaikuttavat kansantalouteen viiveellä, tarvitaan myös elvytystä.

Yhtenä keskeisenä elvytystoimenpiteenä voisivat olla varsinkin elinkeinoelämän logistiikan toimivuuden kannalta merkittävät julkiset infrainvestoinnit.

Kattavan – 17 OECD maata, mukaan lukien Suomi, ja vuodet 1985–2013 käsittävä tilastoaineisto – ja monipuolisin tilastomatemaattisin menetelmin tehdyn kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) tutkimuksen mukaan hyvin määritellyt ja tehokkaasti toteutetut julkiset infrainvestoinnit lisäävät talouskasvua sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä.

Monien julkisten infrainvestointien talouskasvu- ja työllisyysvaikutukset ovat olleet niin merkittäviä, että jopa velkarahoitteiset hankkeet ovat alentaneet julkisen velan bruttokansantuoteosuutta hankkeiden hyötyjen toteutuessa.

Alhainen korkotaso, vajaakäytössä oleva rakennuskapasiteetti, kasvava työttömyys sekä alenevat rakennus- ja raaka-ainekustannukset puoltavat julkisen infarakentamisen lisäämistä.

Elinkeinoelämän kuljetustarpeiden kannalta tärkeiden painorajoitteisten siltojen ja tieosuuksien perusparantaminen alentaisi yritysten kustannuksia ja parantaisi yritysten kilpailukykyä. Lähivuosina toteutettavaksi suunniteltujen välttämättömien uusien infrahankkeiden toteuttamista kannattaisi pohtia.

Taloustutka on julkaistu myös Maaseudun Tulevaisuuden PTT:n taloustutka -palstalla 9.2.2015