- Blogit
MAASEUDUN TULEVAISUUS / PTT:N TALOUSTUTKA
Viime aikoina paljon muistellussa Kekkosen 1950-luvun talousohjelmassa korostettiin kulutuksesta pidättäytymistä ja säästämistä, jotta varat ohjautuisivat investointeihin, teollisuuden rakentamiseen ja sitä kautta talouskasvuun sekä elintason nousuun.
Televisio oli vielä tuntematon, ja tuon ajan pankit tekivät valistuselokuvia, joissa säästäminen toi perheeseen vaurautta ja onnea. Säästäminen olikin sekä kotitalouksille että kansantaloudelle perusteltua aina 1980-luvulla tapahtuneeseen rahamarkkinoiden vapauttamiseen saakka.
Kansa on vaurastunut, mutta se säästää edelleen sekä asuntoon että yhä enemmän myös vanhuuden turvakseen. Tämä siitä huolimatta, että vanhat ihmiset useimmiten eivät kuitenkaan pura säästöjään, vaan pihistävät loppuun saakka pahan päivän varalle, olivatpa tulot miten pienet tahansa.
Jo pitkään vapaaehtoista eläkesäästämistä on haluttu edistää myös veroeduilla. Nyt hallitus on valmistellut esityksen, jolla säästämiskohteet yritetään saada nykyistä tasapuolisemmin samalle viivalle sekä veroetuuksien suhteen että muutoinkin kilpailun lisäämiseksi. Nykyisinhän veroetuutta saavat vain vakuutusyhtiöiden tuotteet.
Hallituksen pyrkimykset tältä osin ovat kannatettavia, mutta tarvitaanko nykyaikana ylipäätään enää veroetuuksin tuettua säästämistä? Verotuethan ovat menetettyjä veroeuroja valtiolle. Niille löytyisi vaihtoehtoistakin käyttöä.
Kansantalouden tasolla rahoitusmarkkinat toimivat hyvin ja rahaa investointeihin on. Tältä suunnalta perusteluja ei löydy.
Löytyisikö perusteita veroetuuksille yksilötasolta? Vapaaehtoisen eläkesäästämisen verokannustimien perustelut ovat itse asiassa olleet aina hieman epäselvät. On viitattu siihen, että monilla on tarve parantaa eläketurvaa rikkonaisen työuran vuoksi, ja näitä näyttää säästäjien joukossa olevankin.
Valtaosan nykyisistä eläkevakuutuksista ottavat toimihenkilöt ja yrittäjät, ja heidän joukostaan yhä useammin myös pieni- ja keskituloiset. Viime aikoina on esille otettu tarve ja mahdollisuus varautua itse maksaen vanhuuden myötä syntyviin terveys- ja hoivamenoihin. Tähän hallituskin perusteluissaan viittaa.
Onko lupaus verovaroin rahoitettujen palvelujen saannista murenemassa vai toivotaanko ääneen lausumatta, että osa väestöstä joutuu hakemaan haluamansa laatuiset ja laajuiset palvelut yksityisiltä markkinoilta? Vai onko pyrkimys siirtää tuloja vanhuusvaiheeseen ja kerätä ne takaisin korkeina asiakasmaksuina hyvinvointipalveluiden tarvitsijoilta.
Vaihtoehtona verotuelle voisi olla säästämisen verotuen ohjaaminen palvelurakenteiden ylläpitoon. Toinen vaihtoehto olisi lakisääteisen eläketurvan parantaminen, mikä merkitsee eläkemaksujen korotusta, ja kolmas tie olisi tulo- ja muiden verojen korotus palvelujen turvaamiseksi. Tällöin maksajina olisivat lähinnä työssäkäyvät ja eduista nauttisivat vanhemmat eläkkeellä olevat sukupolvet.
Yksityisen eläkesäästämisen kannustaminen voi siis sukupolvien oikeudenmukaisuuden vuoksi olla hyvinkin kannatettava ajatus. Jotta tietäisimme, mihin ja miten on varauduttava itse, olisi ensin kuitenkin tiedettävä, mitä saamme yhteiskunnalta. Lakisääteisen eläkkeen osalta näin onkin, mutta palvelujen osalta ei. Yhteiskuntaan on ikään kuin hiipimässä varkain epäilys siitä, että varat eivät kenties tulevaisuudessa riitäkään kunnolliseen hoivaan.
Jotta oma henkilökohtainen varautuminen yleistyisi ja markkinoille syntyisi uusia tuotteita säästämiseen, olisi reilua, että kansalaiset tietäisivät, mikä on se minimitaso, jota yhteiskunnan terveys- ja hoivapalveluilta voidaan tulevaisuudessa odottaa. Sen jälkeen kukin voisi miettiä, haluaako itse säästäen pyrkiä parempaan.
