Blogi: Lihan kulutus laskussa – markkinahäiriö toi erilaisia arvioita broilerin kulutuksesta

Miten maa- ja elintarviketalouden ennuste syntyy? - Tutkijamme pohtivat lihan kulutuksesta syntynyttä keskustelua ja siipikarjanlihan tilannetta blogissaan. Lue lisää!

Lihan kulutus laskussa – markkinahäiriö toi erilaisia arvioita broilerin kulutuksesta

PTT:n maa- ja elintarviketalouden tutkimusryhmä

Viime viikolla julkaisemamme maa- ja elintarviketalouden ennusteen mukaan lihan kokonaiskulutus kääntyy laskuun tänä vuonna. Tämä merkittävä käänne on aiheuttanut paljon keskustelua. Lihan kulutuksen vähenemiseen vaikuttavat monet asiat: lihantuotannon ilmastovaikutukset ovat olleet laajalti esillä yleisessä keskustelussa, ja tuotantoeläinten hyvinvointiin liittyvät kysymykset kiinnostavat jatkuvasti suurempaa osaa kuluttajista. Lisäksi kasvisruoka koetaan ilmastoystävälliseksi ja terveelliseksi vaihtoehdoksi, ja sen kysyntä on ollut kasvussa. Kasvipohjaiset ruuat ovatkin yleistyneet voimakkaasti niin kauppojen valikoimissa kuin ravintoloiden ruokalistoilla. Lihan kuluttajahinnan nousu hillitsee myös osaltaan lihan kulutusta.

Mihin ennusteemme perustuu? Ennuste pohjautuu käytettävissä olevaan tietoon toteutuneesta hinta-, tuotantomäärä- ja kulutuskehityksestä. Ennustamme kuluvan ja seuraavan vuoden kehitystä. Ennusteita tehdessämme huomioimme pidempiaikaiset kulutustrendit, vaikka ennuste koskeekin vain lyhyttä aikaväliä.

Entä se siipikarja?

Erityisesti keskustelua on herättänyt siipikarjanlihan tilanne. Ennusteemme mukaan siipikarjanlihan kulutuksen kasvu jää tänä vuonna nollaan, ja ensi vuonna kasvua on yksi prosentti. Lähes kaikki Suomessa kulutettu siipikarjanliha on broilerinlihaa.

Liha-alalla kuitenkin arvioidaan yleisesti, että broilerin kulutus kääntyy tämän vuoden lopulla reippaaseen kasvuun. Taustalla on se, että broilerin kulutuksen kasvua erityisesti viime vuonna saattoi rajoittaa HKScanin uuden Rauman tuotantolaitoksen käynnistysongelmien aiheuttamat toimitusvaikeudet. Sektorin näkemyksen mukaan, kun ongelmat on selätetty, tuotanto palautuu ja kulutus kääntyy kasvuun.

Ennusteemme taustalla olevien virallisten tilastojen mukaan siipikarjanlihan kulutus ei kuitenkaan ole kasvanut 2019 tammi-kesäkuussa. Tilastoluvut saattavat poiketa liha-alan luvuista, koska ne eivät kaikilta osin huomioi, että osa tuotannosta on päätynyt kierrätykseen eikä syötäväksi. HKScanin uuden tuotantolaitoksen ongelmista lähtenyt markkinahäiriö näyttäytyy tilastoissa ja eri markkinatoimijoiden omissa luvuissa hyvinkin erilaisena. Markkinahäiriö jättää lukuihin myös paljon tulkinnanvaraa.

Toisaalta kuluttajien käyttäytymiseen vaikuttavat pidempiaikaiset trendit eivät ole kääntymässä. Voimakkain elintarvikkeiden kulutukseen vaikuttava trendi tällä hetkellä on kasvisruuan suosion kasvu. Erityisesti tämän takia ennustamme siipikarjanlihan kulutuksen kasvun pysähtymistä tänä vuonna.

Lisäksi on hyvä huomata, että lihan kokonaiskulutuksen isoa kuvaa tämä ei käännä. Lihaa syödään yhä vähemmän, vaikka broilerin osalta kulutus vielä pysyisikin kasvussa.

Koko ennuste luettavissa täällä: http://www.ptt.fi/ennusteet/maa-ja-elintarviketalous.html