- Blogit
Maaseudun Tulevaisuus / PTT:n taloustutka 14.6.2010
Oma piha ja perunamaa ovat edelleen monen suomalaisen unelmana. Harva kuitenkaan pystyy toteuttamaan tätä unelmaa. Tai jos pystyy, se vaatii paljon rahaa ja yleensä merkitsee pidentyviä työmatkoja. Ja jos perheessä on kaksi työskentelevää ihmistä, pihallinen asunto tyypillisesti vaatii myös kahta autoa.
Itsekin haluaisin päästää sisäisen viherpeukaloisen puutarhurini valloilleen omalla pihalla, mutta ainakin toistaiseksi joudun tyytymään parvekkeella nököttävään, hurjaa vauhtia kasvavaan ruusupapuun ja ruukussa kukoistaviin herneenversoihin. Vaikka pihamaani on parvekkeella, kasvien itämisen ja kasvun seuraamisen tuottamaa nautintoa se ei pilaa.
Paitsi laadukasta asumista, asukas haluaa ja tarvitsee myös palveluja. Kuluttajatutkimuslaitoksen mukaan liki 90 prosenttia suomalaisista haluaisi asua turvallisessa pientalossa, jossa palvelut olisivat lähellä. Toisen tutkimuksen mukaan samaan aikaan toivotaan keskeistä sijaintia ja luonnonläheisyyttä. Yhtälö on lähes mahdoton.
Asumisen suhteen maassamme vallitsee selkeä ristiriita asumistoiveiden, tarjolla olevien mahdollisuuksien ja asumisvaihtoehtojen välillä. Asuminen on alue, jolla taloudelliset realiteetit painavat ja joudutaan tekemään kompromisseja.
Länsi-Euroopan mittakaavassa suomalainen asuu melko ahtaasti. Ahtaasti asuvia henkilöitä on lähes miljoona. Keskimäärin asuintilaa henkeä kohti on 36 neliömetriä. Esimerkiksi Ruotsissa vastaava luku on liki 45 neliötä. Alueellinen vaihtelu on suurta; Satakunnassa asuvilla on lähes seitsemän neliömetriä enemmän tilaa kuin ahtaimmin asuvilla Uudenmaan asukkailla.
Jatkuva kaupungistuminen ja väestön ikääntyminen asettavat omat haasteensa asuntorakentamiselle. Oma paineensa rakentamiselle syntyy myös siitä, että pienasuntokunnat yleistyvät jatkuvasti.
Pienellä asuntokunnalla tarkoitetaan yhden tai kahden hengen kotitalouksia. Kun vielä 1960-luvulla asuntokunnan keskikoko oli selvästi yli 3 henkeä, nyt se on tipahtanut 2 henkeen. Nykyisin lähes puolet Suomen väestöstä asuu pienasuntokunnassa.
Yhden tai kahden henkilön kotitalouden asumistarpeet ovat varsin erilaiset kuin lapsiperheiden. Asumistarpeet riippuvat luonnollisesti myös asukkaan iästä; vanhus tarvitsee ja haluaa erilaista asumista kuin nuori ihminen.
Asuntokanta muuttuu varsin hitaasti. Tutkimusten mukaan Suomessa asumistason parantuminen ei ole seurannut talouskehitystä. Kohonnut tulotaso, parantuneet asunnonhankintamahdollisuudet ja tarjolla olevat asumisvaihtoehdot eivät etenkään kasvukeskuksissa vastaa toisiaan. Teollisen massarakentamisen tuotoksena asuntotarjonta on edelleen varsin kaavamaista ja yksitoikkoista.
Kuluttaja eli asukas unohtuu helposti rakentamisessa ja sen suunnittelussa. Loppukäyttäjien näkökulma hautautuu usein monimutkaisen suunnitteluprosessin jalkoihin. Luulenpa, että harva kunta edes tutkii, millaisia asukkaita sinne muuttaa tai olisi muuttamassa. Puhumattakaan siitä, että nykyiseltä tai mahdolliselta tulevalta asukkaalta kysyttäisiin hänen asumistoiveistaan.
Satu Nivalainen
