- Blogit
- Kansantalous
Alueiden Suomi, tasa-arvo ja yhteistoiminta
Pellervon taloustutkimus PTT viettää 40-vuotisjuhliaan. Tämän kunniaksi julkaisemme juttusarjan, joissa käsitellään eri kirjoittajien näkökulmasta taloustutkimuksen asemaa ja roolia yhteiskunnassa. Sarjan viidennessä osassa tutkimusjohtaja, professori (em.) Tapani Köppä hahmottelee Suomen teollistumisen historiaa ja siitä kertynyttä oppia, joka kelpaa malliksi maailmallakin. Linkit sarjan aiempiin osiin ovat tämän jutun lopussa.
1800-luvun puolivälissä koko Suomi oli maaseutua. Tehtaita oli vähän. Käsityöläiset valmistivat verstaissaan valtaosan tarvittavista hyödykkeistä. Maataloudessa tehtiin työvälineetkin suureksi osaksi kyläpajoissa, kaupungeissa viljeltiin omia palstoja ja pidettiin kotieläimiä ruoan saannin varmistamiseksi. Kaupunkiväestön vähäinen määrä ei tarjonnut pohjaa talouskasvun eväiksi eikä köyhällä maalaisväestöllä riittänyt rahaa maataloustuotannon uudistamiseen.
Suunta omavaraistaloudesta markkinataloutta kohti vauhdittui 1870-luvulta lähtien. Teollista tuotantoa ruokkivat sahatavaralle avautuneet markkinat lännessä ja elintarvikkeiden viennin veto Venäjälle. Tehtaitten koko kasvoi ja suuret yritykset sivuuttivat käsityöverstaiden tuottavuusluvut, ei niinkään pääoman kasautumisen kuin työvoiman lisäyksen ansiosta. Sahatavaran ja elintarvikkeiden myynnistä vientimarkkinoille alkoi valua myös maaseudulle tulovirtoja maidosta ja metsänhakkuista. Näin vienti, teollisuustuotanto ja maa- ja metsätalous kietoutuivat yhteen markkinatalouden vaihdoksi, jossa pieninä puroina virtasi työtä ja tuloja alueille, eri ammattiryhmille ja yhteiskunnallisiin tarpeisiin. Orastava markkinatalous hyödytti koko maan asuttuna pitämistä ja hyötyi siitä itsekin.
1900-luvun alussa maaseudun köyhyys ja erityisesti tilattoman väestön aseman korjaaminen olivat maatalousyhteiskunnan suurin sosiaalinen ongelma. Maareformin tarve tunnettiin myös lukuisista empiirisistä tutkimuksista. Niistä erityisesti tilattoman väestön alakomitean tuottamia selvityksiä voidaan pitää sosiaalipoliittisesti uraauurtavina. Hannes ja Hedvig Gebhard kuuluivat maareformia, osuustoimintaa ja pienviljelijöiden järjestäytymistä ajavien uudistajien eturiviin. Näitä pyrkimyksiä tukivat vaikutusvaltaiset politiikan, talouselämän ja kulttuurin vaikuttajat. Kansanvalistuksen kautta käytännön oppia vietiin voimalla kansan keskuuteen. Gebhardit kumppaneineen saivat seurakseen sananviejiä ympäri maata.
Suomen hitaaksi väitetty teollistuminen sai poliittista tukea maaseudun kehittämisestä. Moni tehdaspatruunakin näki ja oivalsi kehityksen kokonaisuuden ja osallistui koko maan asuttuna pitämiseen käytännön toimin. Mainittakoon vaikka G.A. Serlachius, "Metsäperkele" (1), joka painosti päättäjät rakentamaan rautatien Tampereelta Mänttään, vaikka rantaruotsalaiset halusivat kiskot rannikon rintamaiden kulkuyhteyksiä varten. Tiedon tärkeys ymmärrettiin omien yritysten talouden ja jäsenistön yhteiseksi eduksi myös maatalouden markkinointiosuuskunnissa.1930-luvulla perustettiin Pellervo-Seuran Markkinatutkimuslaitos, PTT:n varhainen esivaihe. Historia opettaa, että Suomen uudistumista omavaraistaloudesta teollisuusmaaksi ei voi selittää pelkästään luovan tuhon teorialla. Yhteisöllisten toimijoiden ja yhteisten intressien olemassaolo nousi tietoisesti yksilökeskeisyyden edelle.
1950-luvulla teollistunut Suomi kypsyi maatalousvaltaisen yhteiskunnan maareformin jälkeen mittavimpaan yhteiskunnalliseen uudistukseensa, hyvinvointivaltion rakentamistyöhön. Voimatasapainon muutos näkyi maalaisliiton ja sosialidemokraattien vääntönä esimerkiksi perusturvasta ja maataloustuista. Kun PTT vuonna 1979 perustettiin, "etelän mediassa" vielä selitettiin maamme muita teollistuneita maita pitempään jatkunutta maatalousvaltaisuutta vanhoillisen jarrutuspolitiikan syyksi. Altavastaajan asemaan joutuneet maaseutua edustavat järjestöt oivalsivat, että maaseudun näkökulmasta tuotettua tutkimustietoa tarvittiin kipeästi päätöksenteon tueksi yhteiskunta- ja talouspolitiikan eri lohkoilla. Huolena oli myös ajankohtaisia talouspolitiikan kysymyksiä koskevan tutkimustiedon yksipuolisuus. Keskustelussa maaseutu ja sen erityisluonne uhkasivat jäädä sivuun.
Konkreettisen sosiaalitutkimuksen perinne jatkui näyttävästi PTT:n valtioneuvoston kanslialle tuottamassa tutkimuksessa naisten asemasta maataloudessa. Se oli vahva kannanotto hyvinvointivaltion katvealueelle jääneiden emäntien tasa-arvon puolesta työssä, yhteiskunnallisessa osallistumisessa ja sosiaaliturvassa. Nyt, neljäkymmentä vuotta myöhemmin, hyvinvointivaltion tulevaisuutta koetellaan kyseenalaistamalla koko Suomen kehittämisen mielekkyys. Samaan aikaan monilla maapallon alueilla maareformi, tasa-arvo ja yhteistoiminnan organisoituminen ovat vielä saavuttamatta monessa yhteiskunnassa. Monelle Afrikan, Aasian tai Latinalaisen Amerikan maalle Suomen maaseutukehitys ja sen tasa-arvoa ja omatoimista yhteistoimintaa tukeva edistyseetos on kiehtova esittelykohde mallina, josta halutaan ottaa oppia. Tätä emme aina itse oivalla.
Helsingin yliopiston rehtori Ernst Palmén viitoitti 1970-luvun lopulla yliopiston kolmatta tehtävää yliopiston täydennyskoulutuslaitoksen (Lahden tutkimus- ja koulutuskeskuksen, nyk. Palménian) perustamissanoissaan: "Yliopisto on yhteiskunnalle velkaa sen, että yliopistotieto saatetaan yhteiskuntaan". Tämä aate on elänyt voimakkaana Suomessa kansallisen heräämisen ajoista alkaen. Maareformin tarve tuotiin selkeästi esiin 1900-luvun alun konkreettisissa sosiaalitukimuksissa. Tohtori Hannes Gebhard esitelmöi maanviljelijöiden yhteistoiminnasta ulkomailla Helsingin yliopiston kesäkursseilla 1890-luvun lopulla. Keskusosuusliikkeet osallistuivat kannatusyhdistyksen jäseninä Kansalaiskorkeakoulun (vuodesta 1926 Yhteiskunnallisen korkeakoulun) perustamiseen opinahjona, jossa myös ei-ylioppilailla oli mahdollisuus akateemisiin opintoihin.
Omavaraistaloudesta markkinatalouteen siirtyminen ei Suomessa hävittänyt kansakunnan rakentamisen yhteisöllistä dynamiikkaa eikä kansanvalistuksen tavoitetta yhteisen hyvän tuomiseksi kaikkien saataville. Tämän hetken muutokset valtion, markkinatalouden ja kansalaisyhteiskunnan suhteissa liittyvät keskeisesti tietoon ja tietotekniikkaan. Digitalisaatio mahdollistaa tietoyhteydet ajantasaisesti yli mantieteellisten rajojen. Samalla talouden globalisaatio myös kärjistää rikkauksien kasautumista harvoille, luonnonvarojen ylikulutuksen kiihtymistä ja kilpailua niukoista energia- ja raaka-ainevaroista.
Markkinataloudesta on sijoittajaomistajien yksinomaisena voitontavoitteluna kehkeytymässä saalistajien kilpakenttä. Vapaan kilpailun rinnalle tarvitaan vapaaehtoista taloudellista yhteistoimintaa, jossa markkinatalous luo yhteiskunnalliselle osallistumiselle merkityksiä ja yhteisiä tavoitteita. Tieteellisen tutkimuksen haasteena on systeemin muutostarpeiden tunnistaminen. Niitä kohti viitoittavat tietä YK:n kestävän kehityksen tavoitteet, ja niiden osana jo laajasti hyväksytyt yhteiset ilmastotavoitteet. Suomen maaseudun kehittäminen ja teollistuminen antavat tulevaisuuden tutkimus- ja kehittämistyölle arvokkaan perinnön yhteisöjen evoluution rakentumisesta.
Alueiden Suomi, tasa-arvo ja yhteistoiminta ovat historian jatkumolla kestävän kehityksen vaatimien muutosten ratkaisuja, eivät ongelmia.
(1) Historiantutkija Teemu Keskisarjan historiikkiin perustuva näytelmä G.A.Serlachiuksesta.
—
Juhlasarjan aiemmat osat:
