”Aika vuosihuoltoon varattu” Veera Laiho

Se olisi pitkään odotetun vuosihuollon aika. 

Huollon ajankohta: 2.5.–30.9. välisenä aikana, toivottavasti silloin, kun itselle parhaiten sopii. Kesto: noin neljä viikkoa. Sisältö: kovalevyn hetkellinen täystyhjennys ja turhan sisällön deletointi, luovuusputkien puhdistus, kolotusten karkotus, akkujen lataus ja kadonneen työmotivaation palautus.

Huollon jälkeen koneen pitäisi olla kuin uusi ja virtaa pitäisi riittää taas vuodeksi eteenpäin. 

Nyt ei puhuta autoista eikä tietokoneista, vaan työntekijöistä. On taas aika suunnata ansaituille kesälomille. 

Työntekijöiden vuosiloman ensimmäisistä askelista tulee tänä vuonna kuluneeksi 90 vuotta. 

Vuonna 1922 säädettiin työsopimuslaki, jossa määrättiin yleisluontoisesti ja ei-sitovasti yli vuoden kestäneiden työsuhteiden vuosilomaksi 4–7 päivää. Vuonna 1939 vuosilomalaista tuli sitova ja loman pituutta lisättiin 5–12 päivään riippuen työsuhteen kestosta. 

Seuraavan kerran vuosiloman pituutta lisättiin vuonna 1946, kun lomaa sai pitää 12–14 päivää vuodessa. 1960-luvun alussa loma-aikaa pidennettiin jälleen 18–24 päivään. 1970-luvulla vuosiloma määritettiin neljäksi viikoksi ja työntekijät saivat myös viikon talviloman. 

1990-luvulla muun muassa lomaan oikeutettujen määrään on kasvatettu, mutta loman pituutta ei ole enää muutettu.

Ei tuo vuosiloma kovin vanha ilmiö ole varsinkaan siinä pituudessa, jossa se meille nykyään suodaan. Kiitos niille, jotka sen puolesta ovat taistelleet. 

Kiittämätön työntekijä on tietysti sitä mieltä, että voisihan sitä lomaa olla muutama viikko enemmänkin. Kesäloma onkin sekä työntekijöitä että työnantajaa hyödyttävä ratkaisu. Niin levänneet työntekijät kuin johtajatkin jaksavat taas loman jälkeen työskennellä tehokkaasti ja innovoida uutta. 

Nykyään lomailuun saattaa myös liittyä omat ongelmansa. Monesti hauska kesästä nauttiminen voi kääntyä lomastressin puolelle, kun lyhyeen aikaan yrittää mahduttaa liian paljon ohjelmaa. 

Lomailun oleellisin piirre onkin antaa itselleen kiireetöntä ja mieluisaa aikaa palautua vuoden uurastuksista. Olkoon vuosihuollon toteutustapoina sitten saunominen ja uiminen, kalastus, kaupunkikierrokset, grillailu, riippukeinussa köllöttely tai mikä ikinä huvittaa, tärkeintä on muistaa ottaa rennosti ja nauttia Suomen kesästä.