Pikakommentti: Käänteen merkit näkyvissä työmarkkinoilla

Työmarkkinoilla näkyy merkkejä käänteestä parempaan, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n vanhempi ekonomisti Henna Busk. Työttömyyshuippu näyttäisi olevan nyt takana.

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 15–74-vuotiaita työllisiä oli vuoden 2026 elokuussa 34 000 enemmän kuin vuosi sitten. Saman ikäisiä työttömiä oli 5 000 vähemmän. 15–64-vuotiaiden työllisyysasteen trendiluku oli 70,9 %. 15–74-vuotiaiden työttömyysasteen trendiluku oli 10,1 %.

”Työttömyyshuippu vaikuttaisi olevan takanapäin, ja loppukesän aikana on aidosti nähtävissä myönteinen käänne. Työllisyysaste on kohentunut ja työttömyys alkanut laskea. Sektoreittain tarkasteltuna näyttää, että etenkin paikallishallinnossa työllisyys on lisääntynyt, mikä tarkoittanee suurimpia hyvinvointialueita”, sanoo Busk.

Epävarmuutta tilanteeseen tuo, että yksityisen sektorin työllisyydessä ei vielä näy vahvaa nousua. Lisäksi työsuhteiden tyyppejä tarkasteltaessa nousua on varsinkin osa-aikaisissa työsuhteissa.

Pitkäaikaistyöttömyys puolestaan nousee yhä, mutta vauhti on hidastunut. Myös korkeasti koulutettujen työttömyys kasvaa edelleen. Busk arvioi, että niin korkeakoulutettujen kuin pitkäaikaistyöttömienkin tilanne alkaa parantua vasta viiveellä.

Lisätietoja

Yleiskatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.