- Blogit
- Kansantalous
Pääministeri Juha Sipilän tuoreeltaan vaalien jälkeen käydyt pikaneuvottelut yhteiskuntasopimuksesta päättyivät tunnetusti tuloksettomina, mutta monet arvioitsijat kiittelivät otetta ja toteutusta rakentavaksi ja luottamusta herättäväksi. Nyt hallitusneuvottelujen loputtua tuosta luottamuksesta on vain rippeet jäljellä.
Hallitusneuvottelujen jälkeen kävi selväksi, että pääministeri haluaa työn kustannuksia alentavan yhteiskuntasopimuksensa ja on myös valmis käyttämään painostuskeinoja tavoitteeseen päästäkseen. Hallituksen esittämät toimenpiteet osuvat erityisesti työntekijöihin ja työntekijäliittojen tärkeinä pitämiin asioihin. Tilanteeseen herättyään työnantajaosapuolen näyttää vallanneen täysi vauhtisokeus, kun taas työntekijäliitot ovat vetäytyneet henkiseen kilpikonnapuolustukseen.
Valistusfilosofeille yhteiskuntasopimusta edelsi luonnontila, jossa vallitsi kaikkien sota kaikkia vastaan. Sipiläläisen yhteiskuntasopimuksen rintamalinjat menevät totuttuun tapaan Helsingin Pitkänsillan kohdalla. Itse hallitus on virallisissa linjauksissaan asettunut enemmän työnantaja- kuin työntekijäosapuolen vaatimusten taakse. Tosin hallituksenkin rivit saattavat vielä rakoilla tässä asiassa.
Neuvottelutaktiikan kannalta asetelma vaikuttaa kahdellakin tavalla oudolta. Ensinnäkin työntekijäjärjestöjä ajetaan nyt kovaa vauhtia nurkkaan, ja niiden odotetaan luopuvan useista keskeisistä työntekijälle kuuluvista oikeuksista. Samaan aikaan työnantajia kohtaan kohdistuu melko vähän painetta. Maailmanhistoria toki tuntee monia enemmän tai vähemmän saneltuja sopimuksia, mutta kovin
pitkäikäisiksi ne eivät ole tyypillisesti osoittautuneet.
Osittain keskustelun epätasapainosta voi toki syyttää myös työntekijäosapuolta, joka ei saa argumenttejaan kuntoon. Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa tarvitaan rakenteellisia uudistuksia, eikä niistä kieltäytymällä pärjää kovin pitkään.
Toiseksi, erikoista on hallituksen ns. ehdollisten leikkausten kohdentuminen. Ehdollisten toimenpiteiden tarkoituksena on luonnollisesti asettaa paine neuvotteleville osapuolille, jotta sopimukseen päästään. Yhteensä 1,4 miljardin euron leikkauksissa on kuitenkin esimerkiksi yrityksille kohdistuvia tukia alle 100 miljoonan euron edestä. Lapsilisistäkin uhataan leikattavan tätä enemmän. Luulisi että työnantajaa sopimukseen paremmin kannustavia painostuskeinojakin löytyisi.
Taloustutka on julkaistu myös Maaseudun Tulevaisuuden PTT:n taloustutka -palstalla 16.6.2015.Pääministeri Juha Sipilän tuoreeltaan vaalien jälkeen käydyt pikaneuvottelut yhteiskuntasopimuksesta päättyivät tunnetusti tuloksettomina, mutta monet arvioitsijat kiittelivät otetta ja toteutusta rakentavaksi ja luottamusta herättäväksi. Nyt hallitusneuvottelujen loputtua tuosta luottamuksesta on vain rippeet jäljellä.
Hallitusneuvottelujen jälkeen kävi selväksi, että pääministeri haluaa työn kustannuksia alentavan yhteiskuntasopimuksensa ja on myös valmis käyttämään painostuskeinoja tavoitteeseen päästäkseen. Hallituksen esittämät toimenpiteet osuvat erityisesti työntekijöihin ja työntekijäliittojen tärkeinä pitämiin asioihin. Tilanteeseen herättyään työnantajaosapuolen näyttää vallanneen täysi vauhtisokeus, kun taas työntekijäliitot ovat vetäytyneet henkiseen kilpikonnapuolustukseen.
Valistusfilosofeille yhteiskuntasopimusta edelsi luonnontila, jossa vallitsi kaikkien sota kaikkia vastaan. Sipiläläisen yhteiskuntasopimuksen rintamalinjat menevät totuttuun tapaan Helsingin Pitkänsillan kohdalla. Itse hallitus on virallisissa linjauksissaan asettunut enemmän työnantaja- kuin työntekijäosapuolen vaatimusten taakse. Tosin hallituksenkin rivit saattavat vielä rakoilla tässä asiassa.
Neuvottelutaktiikan kannalta asetelma vaikuttaa kahdellakin tavalla oudolta. Ensinnäkin työntekijäjärjestöjä ajetaan nyt kovaa vauhtia nurkkaan, ja niiden odotetaan luopuvan useista keskeisistä työntekijälle kuuluvista oikeuksista. Samaan aikaan työnantajia kohtaan kohdistuu melko vähän painetta. Maailmanhistoria toki tuntee monia enemmän tai vähemmän saneltuja sopimuksia, mutta kovin
pitkäikäisiksi ne eivät ole tyypillisesti osoittautuneet.
Osittain keskustelun epätasapainosta voi toki syyttää myös työntekijäosapuolta, joka ei saa argumenttejaan kuntoon. Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa tarvitaan rakenteellisia uudistuksia, eikä niistä kieltäytymällä pärjää kovin pitkään.
Toiseksi, erikoista on hallituksen ns. ehdollisten leikkausten kohdentuminen. Ehdollisten toimenpiteiden tarkoituksena on luonnollisesti asettaa paine neuvotteleville osapuolille, jotta sopimukseen päästään. Yhteensä 1,4 miljardin euron leikkauksissa on kuitenkin esimerkiksi yrityksille kohdistuvia tukia alle 100 miljoonan euron edestä. Lapsilisistäkin uhataan leikattavan tätä enemmän. Luulisi että työnantajaa sopimukseen paremmin kannustavia painostuskeinojakin löytyisi.Pääministeri Juha Sipilän tuoreeltaan vaalien jälkeen käydyt pikaneuvottelut yhteiskuntasopimuksesta päättyivät tunnetusti tuloksettomina, mutta monet arvioitsijat kiittelivät otetta ja toteutusta rakentavaksi ja luottamusta herättäväksi. Nyt hallitusneuvottelujen loputtua tuosta luottamuksesta on vain rippeet jäljellä.
Hallitusneuvottelujen jälkeen kävi selväksi, että pääministeri haluaa työn kustannuksia alentavan yhteiskuntasopimuksensa ja on myös valmis käyttämään painostuskeinoja tavoitteeseen päästäkseen. Hallituksen esittämät toimenpiteet osuvat erityisesti työntekijöihin ja työntekijäliittojen tärkeinä pitämiin asioihin. Tilanteeseen herättyään työnantajaosapuolen näyttää vallanneen täysi vauhtisokeus, kun taas työntekijäliitot ovat vetäytyneet henkiseen kilpikonnapuolustukseen.
Valistusfilosofeille yhteiskuntasopimusta edelsi luonnontila, jossa vallitsi kaikkien sota kaikkia vastaan. Sipiläläisen yhteiskuntasopimuksen rintamalinjat menevät totuttuun tapaan Helsingin Pitkänsillan kohdalla. Itse hallitus on virallisissa linjauksissaan asettunut enemmän työnantaja- kuin työntekijäosapuolen vaatimusten taakse. Tosin hallituksenkin rivit saattavat vielä rakoilla tässä asiassa.
Neuvottelutaktiikan kannalta asetelma vaikuttaa kahdellakin tavalla oudolta. Ensinnäkin työntekijäjärjestöjä ajetaan nyt kovaa vauhtia nurkkaan, ja niiden odotetaan luopuvan useista keskeisistä työntekijälle kuuluvista oikeuksista. Samaan aikaan työnantajia kohtaan kohdistuu melko vähän painetta. Maailmanhistoria toki tuntee monia enemmän tai vähemmän saneltuja sopimuksia, mutta kovin
pitkäikäisiksi ne eivät ole tyypillisesti osoittautuneet.
Osittain keskustelun epätasapainosta voi toki syyttää myös työntekijäosapuolta, joka ei saa argumenttejaan kuntoon. Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa tarvitaan rakenteellisia uudistuksia, eikä niistä kieltäytymällä pärjää kovin pitkään.
Toiseksi, erikoista on hallituksen ns. ehdollisten leikkausten kohdentuminen. Ehdollisten toimenpiteiden tarkoituksena on luonnollisesti asettaa paine neuvotteleville osapuolille, jotta sopimukseen päästään. Yhteensä 1,4 miljardin euron leikkauksissa on kuitenkin esimerkiksi yrityksille kohdistuvia tukia alle 100 miljoonan euron edestä. Lapsilisistäkin uhataan leikattavan tätä enemmän. Luulisi että työnantajaa sopimukseen paremmin kannustavia painostuskeinojakin löytyisi.
