- Blogit
Maaseudun tulevaisuus / PTT:n taloustutka 23.8.2010
Teollisuus, varsinkin vientiteollisuus, on ollut Suomessa vanhastaan sekä poliitikkojen että kansalaisten lemmikki. Markka-aikana, varsinkin sodanjälkeisistä vuosista suureen lamaan asti, viennin tukeminen olikin perusteltua, tarvittaessa vaikka markkaa devalvoimalla. Kärsihän Suomi tuolloin kroonisesta kauppataseen alijäämästä, eli tuonti uhkasi vuodesta toiseen ylittää viennin.
Ehkä noiden aikojen perintöä on, että teollisuuden merkitys kansantaloudelle korostuu talouspoliittisessa retoriikassa toisinaan liikaakin: Ajatellaan, että vientiteollisuus tuo kotiin tilipussin, jonka kauppa, palvelut ja julkinen sektori tuhlaavat. Vielä nykyäänkin kuulee joskus väitettävän että palvelut eivät tuota mitään, tai että ”suomalaiset eivät elä pesemällä toistensa selkiä”.
Finanssikriisin jälkeisen taantuman aikana tuotiin esiin se mahdollisuus, että Suomen teollisuustuotanto voi jäädä pysyvästi totuttua alemmalle tasolle. Läheskään kaikki työpaikat, jotka menetettiin halvemman työvoiman maihin, eivät ehkä enää tule takaisin.
Vaikka varsinkin metsäteollisuus ja metallin perus-
teollisuus ovat elpyneet kesän aikana nopeasti, huoli ei ole vieläkään kokonaan ohi. Teollisuuden tuotanto oli monilla toimialoilla vielä kesäkuussa 20–30 prosenttia pienempää kuin vuotta aikaisemmin.
Savupiipputeollisuuden katoaminen ulkomaille ei kuitenkaan ole Suomelle niin kohtalokasta kuin päällisin puolin näyttää. Jos yrittäjillä riittää liikeideoita ja työntekijät ovat valmiita oppimaan uutta ja muuttamaan paikkakunnalta toiselle, vanhojen työpaikkojen tilalle syntyy uusia, osa niistä varmasti myös teollisuuteen.
Suuria kasvumahdollisuuksia olisi myös kotimaisissa palveluissa. Siivouspalvelut ja ulkona syöminen on Suomessa vielä vähäistä moneen muuhun maahan verrattuna. Sitä mukaa kuin väestö ikääntyy, pelkästään hoito- ja hoivapalveluihin syntyy paljon uusia töitä.
Kun rahat laitetaan kotimaisiin palveluihin, niitä riittää vähemmän tuntitavaroiden ostoon. Kun tuonti vähenee, sen maksamiseen tarvitaan vähemmän vientiä. Vaihtotase kestää sen, että yhä useammat suomalaiset voivat elää pesemällä toistensa selkiä.
Talouden rakennemuutokset kasvattavat kansalaisten hyvinvointia keskimääräisesti, mutta harvoin tasapuolisesti. Sitä mukaa kuin uusia toimialoja syntyy ja vanhoja kuolee, nähdään voittajia ja häviäjiä. Kerran saavutetuista eduista voivat joutua tinkimään sekä työ että pääoma. Sosiaaliturvajärjestelmää tarvitaan pitämään huolta siitä, että kukaan ei putoa kokonaan tyhjän päälle.
Petri Mäki-Fränti
