- Blogit
Mitä yhteistä on maailmanlaajuisen finanssikriisin laukaisseilla subprime-luotoilla ja einespakettiin verhoutuneella lihaskandaalilla?
Kummassakin petti jäljitettävyys monimutkaisen ketjun läpi. Ketjun alkupäästä paljastui yllätyksiä.
Ensin mainitussa liiketoimintalogiikkana oli paketoida ja tuupata maksukyvyttömien asuntovelat markkinoille. Ruokamarkkinoilla tuotantoketjut pilkkoutuvat osasiin, joiden välillä hämärtyi, mistä eläimestä eines pitikään valmistaa. Yhtä kaikki, markkinoiden luottamus katosi.
Niin finanssi-innovaatiossa, elintarviketuotannon ketjuttamissa kuin lähes missä tahansa nykyaikaisessa liiketoiminnassa logiikkana on kokonaisuuden pilkkominen osiin. Kyse on tehostamisesta ja riskinhallinnasta. Riskin valmistuksen eri vaiheista kantaa siihen erikoistunut toimija.
Urakoiden lohkomisella voidaan kiistatta saavuttaa yhteiskunnallista hyötyä parantamalla useampien toimijoiden markkinoille pääsyä. Esimerkiksi umpisolmussa olevaan asuntopolitiikkaan voidaan saada pääkaupunkiseudulla nostetta kilpailuttamalla suuret aluerakennusprojektit osina niin, että pienetkin rakennusliikkeet voivat osallistua.
Pilkotussa bisneksessä on aivan omanlaisiaan riskejä. Hajauttaminen tekee helpoksi pestä kädet vastuusta.
Mitä riskien toteutuminen pilkotussa urakassa pahimmillaan tarkoittaa, ymmärtää perin konkreettisesti keskellä mittavaa remonttiurakkaa, joka menee pieleen. Kun työmaalla ilmenee ongelmia eri urakkapalojen välimaastosta, vapaaehtoisia ei löydy vastaamaan lopputuloksesta, vaikka atomeiksi hajotetussa asunnossa pyörii tusina ammattilaista.
Tiukat sopimukseen kirjatut urakkarajat suorastaan kannustavat minimisuoritteeseen. Kun osatekijät ovat kiinnostuneita vain omasta etapistaan ketjussa, kokonaisuus on vaarassa osaoptimoitua.
Tekemisen tarkoitus hämärtyy. Kukaan ei kanna vastuuta kokonaisuuden kannalta nappisuorituksesta. Arvoketju muuttuu arvontuhoamisketjuksi.
Sääntelyllä ja valvonnalla yritetään estää, ettei traceabilitysta tule trashability ja jäljet johda roskikseen. Alalla kuin alalla valvonnan lisääminen kääntyy kuitenkin hyvinvointitappioksi, jos vaatimusten kiristäminen ketjun eri osissa lisää sääntöjen kiertämiseen tähtäävää toimintaa.
Elintarvikkeiden tuotantoketju on pirstaleinen, eikä aukotonta valvontajärjestelmää ole olemassa. Paljon jää siis omaehtoisen vastuullisuuden ja luottamuksen varaan.
Valvontakin voi pettää monin tavoin. Arviot värittyvät milloin poliittisten motiivien, milloin henkilökohtaisten kytkösten vuoksi. Valvojan valvojaa tarvitaan puolueettomuuden varmistamiseksi ja yhdenmukaistamaan valvontakäytäntöjä.
Väitän, että tulevaisuudessa aiempaa korostuneemmin menestyksen avaimet ovat yrityksellä, joka tuntee vastuullisuutta lopputuloksesta koko ketjun läpi.
Blogi on julkaistu myös Maaseudun Tulevaisuuden PTT:n taloustutka -palstalla 24.6.2013
