- Blogit
- Ruoka
Euroopassa roihuavat maastopalot ja yhä kiihtyvään tahtiin rikkoutuvat lämpöennätykset ovat tukalia näytteitä ilmaston lämpenemisen vaaroista. Samalla maailman ylikulutuspäivän osuminen tänä vuonna jo ennen elokuuta muistuttaa siitä, kuinka nopeasti kulutamme maapallon rajallisia resursseja.
Nykyinen ruokajärjestelmä on osa tätä ongelmaa, sillä se kuluttaa luonnonvaroja nopeammin kuin ekosysteemit pystyvät uusiutumaan, mikä vaarantaa myös ruokajärjestelmän kyvyn tuottaa ruokaa tulevaisuudessa. Ruokajärjestelmää on siis muutettava, ja tutkimusnäyttö puoltaa ruokavalion ja ruoantuotannon muuttamista kasvipainotteisempaan suuntaan.
Kasvipainotteisuus ei silti tarkoita samaa asiaa kuin täysin kasviperäinen ruokajärjestelmä. Suomessa kasvi- ja eläintuotanto ovat vahvasti kytkeytyneet toisiinsa tavalla, jota ei resurssitehokkuuden näkökulmasta ole järkevää sivuuttaa. Molempia tuotantosuuntia tarvitaan jatkossakin, mutta eri mittasuhteissa kuin nyt.
Eläintuotanto voi tukea resurssitehokkuutta hyödyntämällä ihmisravinnoksi kelpaamatonta biomassaa
Nykyisessä kokoluokassaan eläintuotanto käyttää osittain ihmisravinnoksi soveltuvia kasvisatoja rehuna ja kilpailee siten ihmisten kanssa samoista resursseista, joskin kilpailun voimakkuus vaihtelee tuotantosuunnittain. Ihmisille soveltuvan ravinnon kierrättäminen eläinten kautta on tehotonta, mutta eläintuotannon ei tarvitse perustua tähän kilpailuasetelmaan. Erityisesti märehtijät pystyvät muuttamaan ihmisravinnoksi soveltumatonta biomassaa, kuten nurmea ja heikkolaatuisia kasvisatoja laadukkaaksi ravinnoksi eläintuotteiden muodossa. Suomessa tämä on erityisen merkittävää, sillä pohjoinen sijainti rajoittaa ihmisravinnoksi tarkoitettujen kasvien viljelyä, eikä kaikki maataloustuotannon käytettävissä oleva maa sovellu niiden tehokkaaseen viljelyyn.
Nurmi puolestaan menestyy myös alueilla, joilla esimerkiksi viljan tuottaminen on vaikeaa. Lyhyet ja viileät kasvukaudet aiheuttavat vaihtelua kasvisatojen määrässä ja elintarvikekelpoisuudessa, ja keskimäärin noin puolet kasvisadoista ei sovellu ihmisravinnoksi. Merkittävä osa tästä biomassasta voidaan kuitenkin hyödyntää eläinten rehuna.
Kasvi- ja eläintuotannon vastakkainasettelun sijaan tarvitaan resurssitehokasta yhteispeliä.
Tutkimustulosten perusteella nurmirehuun ja ihmisille kelpaamattomiin sivuvirtoihin perustuva eläintuotanto voi olla maankäytöllisesti jopa tehokkaampaa kuin täysin kasvipohjainen ruokajärjestelmä. Tällainen järjestelmä voi tuottaa noin 2–3 kertaa enemmän ihmisravinnoksi soveltuvaa proteiinia kuin mitä eläimet itse kuluttavat. Eläintuotanto tukee samalla kasvintuotantoa: monivuotiset nurmikasvit parantavat maaperän rakennetta ja tukevat ravinteiden kiertoa, kun taas kotieläintuotannosta saatava lanta palauttaa ravinteita pelloille ja vähentää riippuvuutta ostolannoitteista.
Muutos vaatii tuotantorakenteiden uudistamista
Resurssitehokkuuden näkökulmasta Suomessa tarvitaan siis sekä kasvi- että eläintuotantoa, mutta täysin eri suhteissa kuin nykyisessä ruokajärjestelmässä. Siirtymä nurmi- ja sivuvirtaperusteiseen eläintuotantoon tarkoittaisi käytännössä eläinmäärien merkittävää laskua ja laajaa rakennemuutosta koko ruokajärjestelmässä. Muutos ei kuitenkaan tapahdu itsestään, sillä nykyisessä järjestelmässä resurssien tehoton käyttö ja siitä syntyvät ympäristöhaitat ovat osin ulkoisvaikutuksia, joiden kustannukset eivät näy täysimääräisesti ruoan hinnassa. Markkinat eivät tällöin ohjaa resursseja niiden yhteiskunnallisesti tehokkaimpaan käyttöön, mikä osaltaan ylläpitää nykyisiä tuotantorakenteita. Muutos edellyttää siksi taloudellista ohjausta, joka muun muassa suuntaa maataloustukia uudelleen, vahvistaa resurssitehokkaampaan tuotantoon tähtääviä ohjauskeinoja ja hinnoittelee ympäristöhaittoja.
Tavoitteena tulisi olla ruokajärjestelmä, joka tuottaa riittävästi ravitsevaa ruokaa vaarantamatta ekosysteemien kestävyyttä ja säilyttää ruoantuotannon edellytykset myös tulevaisuudessa. Kasvi- ja eläintuotannon vastakkainasettelun sijaan tarvitaan resurssitehokasta yhteispeliä. Suomessa tämä tarkoittaa pienempää mutta tarkoituksenmukaisemmin kohdennettua eläintuotantoa, joka hyödyntää ihmisravinnoksi soveltumattomia resursseja ja tukee kasvintuotantoa sen sijaan, että kilpailisi sen kanssa.
