279. Keskisuurten yritysten kasvu, kansainvälistyminen ja resilienssi globaaleissa liiketoimintaekosysteemeissä

Tiivistelmä Tässä raportissa on tarkasteltu suomalaisten keskisuurten yritysten kasvua ja kasvun dynamiikkaa tunnistaen sekä kasvun esteitä että ajureita. Keskisuurten yritysten kasvua on tarkasteltu erityisesti kansainvälistymisen ja globaalien ekosysteemien näkökulmasta. Lisäksi tarkasteluun on sisällytetty keskisuurten yritysten sopeutumiskykyä erityisesti koronapandemian tilanteessa. Keskisuurilla yrityksillä on merkittävä rooli työllistävyyden ja talouskasvun vauhdittajana. Omistajien halu kasvaa tunnistettiin tärkeimmäksi kasvun ajuriksi, kun taas kasvun suurimpana haasteena nähtiin keskisuurissa yrityksissä osaavan henkilöstön saatavuus. Kasvuyritysten lukumäärän kasvattaminen tulisikin olla tulevaisuuden tavoite kansallisessa kasvu- ja innovaatiopolitiikassa, ja kasvua mahdollistavat tekijät tulisi huomioida paremmin julkisten tukien kohdistamisessa. Myös yritysten digitalisaation aste tulisi huomioida kasvuyrityksille kohdennetuissa julkisissa tuissa ja palveluissa. Vihreän siirtymän kehityksen ja digitalisaation nopeutuminen on kasvattanut ekosysteemien merkitystä keskisuurten yritysten liiketoiminnan uudistamisessa. Ekosysteemisten verkottumisja yhteistyömallien toimintatapoja tulisi kuitenkin kirkastaa kansainvälistymisen vauhdittamiseksi.

Asiasanat: Keskisuuri yritys, kasvuyritys, kansainvälistyminen, ekosysteemi, resilienssi

Yleiskatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.