Hankkeet

DigiConsumers

Kansantalouden tutkimusryhmä
11 lokakuu 2019

Hanke: 
Kesto: 2019-2022

Konsortio tutkii nuorten kuluttajaksi oppimista. Teknologia ja digitalisaatio ovat muuttaneet huomattavasti erityisesti nuorten kulutuskulttuureja ja taloudellista käyttäytymistä. Esimerkiksi maksamisen ja lainanoton digitalisoituessa nuorilta vaaditaan uudenlaisia taloudellisia taitoja. Näitä taitoja ei opita riittävästi kouluissa. DigiConsumers -projektin tarkoituksena on kehittää uudenlaisia digitaalisia työkaluja ja oppimisen muotoja nuorten taloudellisen lukutaidon ja taloustaitojen parantamiseksi. Hanke on monitieteinen, ja se hyödyntää sosiologian, psykologian, kasvatustieteen, taloustieteen, ICT:n ja kognitiotieteen menetelmiä.

Tavoitteet:

DigiConsumers-hankekokonaisuuden tavoitteena on 13–25-vuotiaiden nuorten digitaalisten ja taloudellisten taitojen edistäminen. Tarkoituksena on myös puuttua ongelmiin, joita nuoret kohtaavat nopeasti digitalisoivassa kuluttajayhteiskunnassa.

Rahoittaja:

Suomen Akatemia

Tutkimusorganisaatiot:

Vaasan yliopisto, Helsingin yliopisto, Pellervon taloustutkimus PTT sekä Talous ja nuoret TAT.

Hankkeen Vastuullinen johtaja:

Terhi-Anna Wilska

Hankkeen muut tutkijat:

Professori Terhi-Anna Wilska (konsortion johtaja), Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, Jyväskylän yliopisto Professori Panu Kalmi (konsortion varajohtaja), Laskentatoimen ja rahoituksen yksikkö, Vaasan yliopisto Professori Kirsti Lonka, Kasvatustieteiden tiedekunta, Helsingin yliopisto Yliopistotutkija Arto Ahonen, Koulutuksen tutkimuslaitos, Jyväskylän yliopisto Tutkimusjohtaja Olli-Pekka Ruuskanen, Pellervon taloustutkimus PTT Viestintäkoordinaattori Eija Seppänen, Talous ja nuoret TAT

Lisätietoja: