Hankkeet

Alueellisen liikkuvuuden ja monipaikkaisuuden mahdollisuudet ja seuraukset

Kansantalouden tutkimusryhmä
12 heinäkuu 2018

Hanke: 
Kesto: 2/2018-12/2019

Alueellisen liikkuvuuden ja monipaikkaisuuden mahdollisuudet ja seuraukset -hankkeen tavoitteena on tuottaa tietoa työvoiman ja väestön liikkuvuudesta ja monipaikkaisuudesta.

Työvoiman ja työpaikkojen kohtaantoa voitaisiin parantaa työvoiman liikkuvuutta ja monipaikkaisuutta edistämällä. Työvoiman kohtaannon lisäksi liikkuvuus ja monipaikkaisuus liittyvät alueiden yksityisten ja julkisten palveluiden kysyntään sekä liikennevälineiden ja infrastruktuurin käyttöön ja investointitarpeisiin. Liikkuvuudella on vaikutusta myös innovaatio- ja kehitystoimintaan sekä työmarkkinoiden kansainvälistymiskehitykseen ja kilpailuun osaavasta työvoimasta.

Alueellinen liikkuvuus saa monenlaisia muotoja, esimerkiksi asuinpaikan vaihtaminen, päivittäinen ja pitkänmatkan pendelöinti ja monipaikkainen asuminen sekä kansainvälinen liikkuvuus. Monipaikkaisuus on kasvava ilmiö ja siihen liittyy niin etätyö, perheen useampi asunto kuin vapaa-ajanasunnolta työskentely. Digitalisaatio mahdollistaa uudella tavalla joustavuuden työn tekemisen tavoissa ja paikassa.

Hankkeessa selvitetään, miten liikkuvuutta ja monipaikkaisuutta voitaisiin hyödyntää työmarkkinoiden kohtaannon tehostamiseksi, mitä liikkuvuuden ja monipaikkaisuuden lisääntymisestä seuraa ja mitä se tarkoittaa erilaisten alueiden kasvulle ja kehitykselle. Keskeisinä tavoitteina on edesauttaa tulevien kasvupalveluiden kehittämistä työllisyyden ja kilpailukyvyn edistämiseksi, ja monipaikkaisuuden laajuuden kartoittaminen.

Lue hankkeen raportti ja policy briefit täältä:

https://tietokayttoon.fi/hankkeet/hanke-esittely/-/asset_publisher/alueellisen-liikkuvuuden-ja-monipaikkaisuuden-mahdollisuudet-ja-seuraukset

Hankkeessa tuotettiin verkkokartta työssäkäynnin alueellisesta rakenteesta. Kartta avaa näkymän työvoiman alueiden väliseen liikkumiseen sekä monipaikkaisuuden alueelliseen laajuuteen ja maantieteelliseen rakenteeseen.

Tutustu täällä: https://www.oulu.fi/paikkatieto/liikkuvuus/

 

Tutkimusartikkelit:

Lehtonen, O., Muilu, T. ja Vihinen, H. (2019), Multi-Local Living – An Opportunity for Rural Health Services in Finland?, European Countryside 11(2): 257–280.

Olli Lehtonen, Toivo Muilu ja Hilkka Vihinen. Monipaikkaisuus maaseudun terveyspalveluiden mahdollistajana, Maaseudun uusi aika 2/2019.

Lehtonen, O., Kotavaara, O., Muilu, T., Huovari, J. & Vihinen, H. (2020). Kausiväestö moninaistaa kuvaa aluerakenteen kehityksestä Suomessa. (Lähetetty Terra)

Ossi Kotavaara, Juho Alasalmi, Janne Huovari, Olli Lehtonen ja Niina Kotavaara. Alueiden välinen työssäkäynti ja monipaikkainen asuminen Suomessa – merkityksellistä vai marginaalista? (Lähetty Alue ja Ympäristö)

Lehtonen, Olli. (2019). Monipaikkaisuus on vastakaupungistumista. Manu Rantanen, Tuula Pihkala, Torsti Hyyryläinen & Susanna Kujala (toim.): Kohti dialogia – vapaa-ajan asuminen Etelä-Savon voimavaraksi. Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, Raportteja 198.

Lehtonen, Olli. ja Vihinen, Hilkka. (2020). Puheenvuoro: kohti kestävää monipaikkaista yhteiskuntaa. Maaseudun uusi aika 1/2020.

Alasalm, Juho. New Job: migrate or commute?

 

Lehtiartikkelit ja blogit

Ansala Laura: Työ siellä, tekijä täällä – entä liikkuvuus?, Maaseudun Tulevaisuus 28.5.2018 (PTT)

Muilu Toivo: Monipaikkaista asumista pitäisi helpottaa, 15.7.2019 (Helsingin Sanomat)

Busk Henna: Työssäkäynti maaseudulla kasvussa, Maaseudun Tulevaisuus 2.9.2019 (PTT)

Huovari Janne: Maaseudulle tullaan töihin yhä kauempaa, Maaseudun tulevaisuus 3.6.2019 (PTT)

 

Tavoitteet:

Hankkeessa (1) kartoitetaan alueellisen liikkuvuuden ja monipaikkaisuuden nykytilaa ja laajuutta eri näkökulmista ja erilaisten aluetyyppien kautta, (2) selvitetään jo käytössä olevia ja mahdollisia uusia keinoja edistää työvoiman ja työn liikkuvuutta työmarkkinoiden kohtaannon parantamiseksi, (3) tuotetaan tietoa tulevien kasvupalveluiden kehittämiseen, ja (4) suunnitellaan tutkimuksellinen koeasetelma varsinaisen liikkuvuutta edistävien toimien vaikutusarviolle.

Rahoittaja:

Valtioneuvoston kanslia

Tutkimusorganisaatiot:

PTT, LUKE, Oulun yliopisto, 4FRONT

Hankkeen Vastuullinen johtaja:

Janne Huovari

Hankkeen muut tutkijat:

Alasalmi, Juho; Busk, Henna; Holappa, Veera; Härmälä, Valtteri; Kotavaara, Ossi; Lehtonen, Olli; Muilu, Toivo; Vihinen, Hilkka; Rusanen, Jarmo

Lisätietoja:

Janne Huovari