Ajankohtaista

Voidaanko turvemaiden päästöjä vähentää pehmeillä keinoilla – tutkijat selvittävät tuuppausten tehoa

Turvemaat ovat merkittävä kasvihuonekaasujen lähde Suomessa, ja nyt eri alojen tutkijat alkavat yhdessä maanomistajien kanssa selvittää, miten maankäytöstä johtuvia ilmastopäästöjä voisi vähentää. Käytännön ratkaisuja etsitään niin sanotuista tuuppauksista, joilla halutaan vaikuttaa maanomistajien päätöksentekoon. Monivuotisessa tutkimuksessa ovat mukana Pellervon taloustutkimus PTT, Luonnonvarakeskus, Turun yliopisto ja Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto.

”Kohteenamme ovat maanomistajat, joiden valinnat vaikuttavat maankäytöstä syntyviin päästöihin. Tarkastelemme laajasti maa- ja metsätaloutta, mutta pääpaino on turvemaissa”, kertoo TUIMA-tutkimushankkeen koordinaattori, tutkimusjohtaja Olli-Pekka Ruuskanen PTT:stä.

Tavoitteena on vähentää hiili- ja muita ilmastopäästöjä, vahvistaa hiilinieluja ja hiilen varastoja sekä edistää uusiutuvien luonnonvarojen kestävää käyttöä. Välineenä käytetään tuuppauksia. Tuuppaus (nudge) on käyttäytymistieteelliseen tietoon perustuva muutos tavassa, jolla eri vaihtoehdot esitetään ihmiselle, kun hän tekee päätöksiä.

”Kun joistain vaihtoehdoista tehdään helpompia, ajankohtaisempia ja houkuttelevampia, voidaan ihmisiä ohjata tekemään enemmän näitä valintoja. Kuitenkaan heidän valinnanvapauttaan ei rajoiteta. Tuuppaukset myös tehdään avoimesti yhteisymmärryksessä kohteena olevien maanomistajien kanssa”, Ruuskanen kertoo.

Esimerkiksi tuuppauksia ja niiden toteutusta suunnitellaan yhdessä maanomistajien ja muiden sidosryhmien kanssa, ja tuuppausten tehokkuutta arvioidaan kyselytutkimuksilla ja piloteilla.

Miten maanomistajien asenteet tai alueelliset tekijät vaikuttavat?

Tutkijat tarkastelevat myös, miten asenteet, tausta ja rakenteelliset esteet vaikuttavat siihen, miten tuuppauskeinot onnistuvat, ja riippuuko halukkuus alueellisista tai asenteellisista tekijöistä.

Samalla selvitetään, miten johtamisella ja sääntelyllä voidaan tukea käyttäytymismuutoksia ja niiden jatkuvuutta. Aiemmissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, että tuuppaukset ovat usein kustannustehokkaita ja hyväksyttäviä, mutta niiden vaikutus ei yleensä ole valtavan suuri, ja se laskee ajan myötä.
Mukana tutkimustyössä on niin luonnontieteiden, psykologian, taloustieteen, oikeustieteen kuin johtamisenkin tutkijoita.

TUIMA-tutkimushanketta koordinoi Pellervon taloustutkimus PTT, ja konsortion muut jäsenet ovat Luonnonvarakeskus, Turun yliopisto ja Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto. Tutkimushanke toteutetaan vuosina 2021-2023, ja sen rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö osana Hiilestä kiinni -toimenpidekokonaisuutta..

Lisätietoja:
Tutkimusjohtaja Olli-Pekka Ruuskanen, PTT
olli-pekka.ruuskanen@ptt.fi
040 641 5732