Ajankohtaista

"Verojärjestelmän heikko lenkki", Hanna Karikallio, 10.11.2008

  • Viime vuoden verotiedot julkaistiin viime viikolla. Media on saanut henkilöiden tulotiedoista monta jutunaihetta ja näyttäviä otsikoita. Ja kyllähän asia kiinnostaa, pakko myöntää.

    Ekonomistin näkökulmasta erityisen kiinnostavaa on kuitenkin seurata tulonmuodostuksen kehittymistä.

    Samalla voidaan tarkastella, ovatko hyvään verojärjestelmään kohdistuvat vaatimukset verotuksessa täyttyneet.

    Hyvän verojärjestelmän ominaisuuksiksi katsotaan erityisesti tehokkuus ja oikeudenmukaisuus.

    Verojärjestelmällä tulee kerätä riittävä määrä verotuloja siten, että talouden toiminta häiriintyy mahdollisimman vähän. Lisäksi verotuksen tulee kohdella samassa asemassa olevia samalla tavoin sekä myötävaikuttaa oikeudenmukaisen tulonjaon saavuttamiseen.

    Verotietoja julkistettaessa huomio kiinnittyy suurituloisimpiin, jolloin yksi esille nouseva teema on verotuksen progression heikkeneminen tulojen kärkipäässä. Syynä tähän on se, että ylimmän kymmenyksen saamista tuloista huomattava osa on pääomatuloja, joita verotetaan 28 prosentin verokannalla. Ansiotulojen ylimmät rajaveroasteet ovat yli 20 prosenttiyksikköä korkeammat.

    1990-luvun alkupuolella Suomi eriytti muiden Pohjoismaiden tapaan ansio- ja pääomatulojen verotuksen: ansiotuloja alettiin verottaa progressiivisesti ja pääomatuloja suhteellisesti.

    Pohjoismaisessa eriytetyssä tuloverojärjestelmässä pääomatulojen veroaste on asetettu merkittävästi matalammaksi kuin ylimmät ansiotulojen veroasteet. Kannustin muuntaa ansiotuloja pääomatuloiksi on siis ilmeinen.

    Järjestelmää luotaessa tulojen luokitteluun ei nähty liittyvän ongelmaa. Ongelmakohdaksi tunnistettiin kuitenkin nopeasti yrittäjien verotus. Tulomuunto pyritään verojärjestelmässä ehkäisemään jakamalla yritystulo ja osinkotulo noteeraamattomasta osakeyhtiöstä pääoma- ja ansiotulo-osuuksiin. Pääomatulona verotetaan määrä, joka vastaa tiettyä yrityksen nettovarallisuudelle laskettua tuottoa. Loppuosa verotetaan ansiotulona. Jako on perusteltavissa: tulosta osa on korvausta sijoitetulle pääomalle ja osa korvausta työpanokselle.

    Rajan vetäminen näiden kahden tulolajin välille on kuitenkin hankalaa. Pääomatulo-osuuden määrittämisessä sovellettavaa tuottoastetta on pidetty liian korkeana. Myös nettovarallisuus pääomatulo-osuuden pohjana on nähty ongelmalliseksi.

    Nettovarallisuutta kartuttamalla voidaan kasvattaa pääomatulona verotettavaa tulonosaa, ja nettovarallisuuden kartuttaminen on nopeampaa kuin hyvätuloisen yksityishenkilön säästöjen kerryttäminen ansiotulona verotetuista tuloista.

    Verojärjestelmä on siis rakennettu niin, että se näyttää sallivan tulomuunnon. Tulomuunto edellyttää kuitenkin aina varallisuuden akkumuloimista yritykseen.

    On osoitettu, että pääomatulot kasvoivat merkitsevästi ylimmissä tuloluokissa ja erityisesti ylimpien tulokuokkien yrittäjillä heti eriytettyyn tuloverojärjestelmään siirtymisen jälkeen.

    Tulos on odotettava: kukapa ei huomioisi verotuksen vaikutusta rahoituspäätöksiä suunnitellessa. Kuitenkin tämän voidaan katsoa olevan sekä verotuksen tehokkuus- että oikeudenmukaisuusvaatimuksia vastaan.

    Kysymys kuuluukin, onko tulomuunto sellainen ongelma, että se edellyttää jopa eriytetystä tuloverotuksesta luopumista? Verotuksen kehittämistä selvittävä työryhmä aloitti toimintansa lokakuun alussa. Jään mielenkiinnolla odottamaan työryhmän esitystä.

    hanna.karikallio@ptt.fi