Uutiset

PTT:n kansantalouden ennuste: Hintojen nousu ajaa Suomen taantumaan – loppuvuoden inflaatio yli 10 prosenttia

15.syyskuu 2022

Suomen talous vajoaa loppuvuonna taantumaan nopeasti nousevien hintojen vuoksi, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n kansantalouden ennuste. Loppuvuonna nähdään myös kuukausia, jolloin inflaatio kohoaa yli 10 prosentin. Näkymät tulevaan ovat erittäin epävarmat, mutta todennäköistä on, että hintojen nousu helpottaa ja talous kääntyy uudelleen kasvuun vuoden 2023 jälkipuoliskolla. Ennusteen mukaan Suomen bkt kasvaa tänä vuonna 1,6 prosenttia ja laskee ensi vuonna 0,5 prosenttia.

“Sähkön ja ruuan hinnat nousevat voimakkaasti ja samalla korkotaso kohoaa. Kotitalouksien on vaikea tinkiä näistä menoista, jolloin muu kulutus vähenee selvästi. Tästä on seurauksena talouden luisuminen taantumaan“, sanoo ennustepäällikkö Janne Huovari.

Inflaatiossa nähdään loppuvuonna jopa yli 10 prosentin kuukausinousuja verrattuna vuodentakaisiin hintoihin. Koko vuoden inflaatio on 7,5 prosenttia. Kotitalouksille annettavat tuet parhaassakin tapauksessa vain hidastavat ostovoiman pudotusta.

Taantuman syvyys ja pituus riippuvat hyvin paljon Ukrainan sodan tapahtumista ja seurauksista, minkä vuoksi epävarmuus on todella suurta. Ennuste lähtee oletuksesta, että suhteet Venäjän kanssa ovat yhä poikki ja sähkön hinta pysyy talven ajan korkealla tasolla.

”Ensi vuonna hintojen nousu helpottaa ja vuoden lopulla kotitalouksien kulutus kääntyy kasvuun”, sanoo Janne Huovari.

Inflaatio on ensi vuonna selvästi hitaampaa, ja keskimäärin hinnat nousevat vuoden aikana noin prosentin. Energian hinnat laskevat keväällä ja laskua nähdään myös muissa tuoteryhmissä kuten elektroniikassa. Tämä helpottaa kotitalouksien asemaa, minkä lisäksi ostovoimaa kohentavat palkankorotukset sekä työeläkkeiden ennätyssuuret indeksikorotukset.

Työllisyys heikkenee

Työmarkkinat ovat olleet hyvässä vireessä, kun työllisyysaste on noussut lähelle 74 prosenttia ja osallistumisaste yli 79 prosentin, eli korkeammalle kuin koskaan. Ensi vuosi on työmarkkinoiden osalta heikko. Työllisyys laskee noin 20 000 henkilöllä, ja työllisyysaste puolestaan 73,3 prosenttiin.

Työmarkkinat reagoivat suhdanteisiin viiveellä, joten myönteisemmät talousnäkymät eivät ehdi vaikuttaa niihin vielä ensi vuoden aikana. Huolenaiheena taantumassa ovat erityisesti pitkäaikaistyöttömät. Työttömyysaste on tänä vuonna 6,8 prosenttia, mutta nousee ensi vuonna 7,3 prosenttiin.

Vienti vähenee ja investoinnit laskevat

Hintojen nousun vaikutus on Euroopassa vielä Suomeakin pahempi. Taantumasta tulee erityisen syvä Saksassa, joka on ollut riippuvainen Venäjän kaasusta. Kysyntä Euroopassa vähenee, jolloin Suomen vienti heikkenee ensi vuonna kaksi prosenttia. Vihreän siirtymän vaatimat investoinnit tukevat yritysten vientiä, mutta eivät riitä korvaamaan muiden kone- ja laiteinvestointien vähenemistä.

Suomessa investointeja vähentää rakentamisen hiipuminen aiemmalta korkealta tasoltaan. Turvallisuuden epävakaa tilanne varjostaa suurempia investointipäätöksiä, vaikka Suomen päätös liittyä Natoon hillitsee maariskiä.

Valtiontalouden alijäämä kasvaa merkittävästi

Venäjän hyökkäyssodan seurauksena kasvavat panostukset maanpuolustukseen, pakolaisten auttamiseen ja huoltovarmuuteen lisäävät Suomen julkisen talouden alijäämää. Lisäksi alijäämää kasvattavat vuonna 2023 kustannusten nousu ja heikentyvä suhdanne.
”Ensisijainen huoli ei ole alijäämän tai velan määrä kriisitilanteessa, vaan pysyvät alijäämät normaalioloissa ja Suomen pidemmän aikavälin kasvupotentiaali. Koko globaali turvallisuusjärjestelmä on murroksessa, ja se voi merkittävästi heikentää pitkän aikavälin talouskasvua. Lisäksi Suomi on jäänyt jälkeen koulutustasossa ja väestö ikääntyy”, sanoo toimitusjohtaja Markus Lahtinen.

Koko ennuste on julkaistu PTT:n verkkosivuilla osoitteessa https://www.ptt.fi/ennusteet/kansantalous-ja-asuntomarkkinat.html

Ennusteen kalvosarja on luettavissa täällä (linkki). 

Lisätietoja
ennustepäällikkö Janne Huovari, janne.huovari@ptt.fi  040 164 8141
toimitusjohtaja Markus Lahtinen, markus.lahtinen@ptt.fi  050 491 3842