Uutiset

Maatalouden ympäristöpolitiikka kritiikin kohteena

16.joulukuu 2019

 

Kirjoittaja on PTT:n maatalousekonomisti Heini Lehtosalo /// Twitter: @heinilehtosalo

 

Maatalouspolitiikan uudistusta valmistellaan täyttä päätä. Seuraavan ohjelmakauden tulisi alkaa vuonna 2021. On kuitenkin selvää, että uuden ohjelman mukainen politiikka ei ehdi käynnistyä ajoissa. Siirtymäkauden valmistelu on jo käynnissä.

Maatalouspolitiikan uudistus on saanut jo valmisteluvaiheessa runsaasti kritiikkiä osakseen. On kritisoitu budjetin suuruutta, budjetin leikkauksien kohdentamista sekä sitä, että politiikan rakenne ei loppupeleissä muutu juuri lainkaan. Leijonan osan kritiikistä on saanut osakseen politiikkauudistuksen kunnianhimo – tai sen puute – etenkin ympäristö- ja ilmastoasioissa.

Uudistuksen alkusysäyksen antoi komission ehdotus uudeksi maatalouspolitiikaksi. Komission ehdotus antaa suuntaviivat sille, millä reunaehdoilla uudistusta lähdetään viemään eteenpäin. Tämän lisäksi uudistuksen rajoitteena toimii politiikan rahoitus, joka päätetään EU:n monivuotisissa rahoituskehysneuvotteluissa.

EU:n puheenjohtajamaana toiminut Suomi on ollut haastavan tehtävän edessä. Kuinka sovitella yhteen yhä kunnianhimoisemmat ympäristötavoitteet ja politiikan toteuttamiskelpoisuus? Ennen uudistuksen valmistumista on kuitenkin päästävä sopimukseen siitä, minkälaista politiikkaa lähdetään toteuttamaan.

Komissio on esittänyt, että osa maatalouspolitiikan rahoituksesta ohjataan suoraan ympäristö- ja ilmastotoimiin. Komission näkemyksen mukaan toimien tulee olla kaikille maille samat.

Suomi on puheenjohtajuuskaudellaan esittänyt tähän muutosta, joka on yleisesti tulkittu ympäristö- ja ilmastotavoitteiden lievennysesitykseksi. Suomen esityksessä on korostettu sitä, että kullekin jäsenmaalle on annettava mahdollisuus vaikuttaa niihin toimenpiteisiin, joiden avulla tavoitetaan kunnianhimoiset ympäristö- ja ilmastotavoitteet.

Valinnanvapautta perustellaan sillä, että on hyvin vaikeaa löytää sellaista pakollista järjestelmää, jota voisi soveltaa kaikissa EU:n jäsenmaissa. Toisaalta taas pakollisuuden ydinajatuksena on, että ympäristöjärjestelmällä saadaan aikaan myös tuloksia.

Mikäli ympäristöjärjestelmän valinnanvapaus toteutuu, on helppo argumentoida, että tulevassakaan maatalouspolitiikan uudistuksessa juuri mikään ei muutu. On vaikea nähdä, että Suomella tai muilla EU:n jäsenmailla riittäisi poliittista rohkeutta virittää kansallisia ohjelmia riittävän kunnianhimoiselle tasolle.

Maatalouspolitiikan todellinen ja tarpeenmukainen uudistaminen on osoittautunut varsin kimurantiksi tehtäväksi. Lykkäämällä todellista politiikan uudistamista vain lykätään väistämätöntä ja samalla ylläpidetään viljelijän kohtaamaa politiikan tuomaa epävarmuutta.

 

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 16.12.2019