Uutiset

Kaurabuumi ei näy viljelijän lompakossa

29.kesäkuu 2020

  •  

    Kirjoittaja on maa- ja elintarviketalouden tutkimusryhmän tutkimusjohtaja Hanna Karikallio /// Twitter: @Hannakarikallio

     

    Kaura on yltänyt ennennäkemättömään suosioon. Sen kulutus suomalaisten ruokapöydissä on kymmenessä vuodessa yli kolminkertaistunut. Juuri ilmestyneen Luken ravintotaseen mukaan kauraa kulutettiin viime vuonna 9,5 kiloa henkeä kohti: kulutus nousi vuodessa lähes 30 prosenttia. Vaikka kaurahiutaleet on edelleen merkittävin kauratuote, käytetään kauraa yhä enemmän sekä maitoa että lihaa korvaavina tuotteina. Uusia kauratuotteita ilmestyy jatkuvasti kaupan hyllyille. Kauran kysynnän kasvun taustalla on usein halu lisätä kasviperäisiä tuotteita ruokavalioon erityisesti ilmastosyistä.

     

    Kaura kiinnostaa myös maailmalla ja Suomi on maailman toiseksi suurin kauran viejämaa. Ennakkotietojen mukaan satovuonna 2019/20 Suomen 1170 milj. kilon kaurasadosta 396 milj. kiloa, eli lähes 34 prosenttia vietiin ulkomaille, erityisesti Saksaan. Kauran vienti on näin ollen huomattavasti suurempaa kuin kauran kotimainen ruokakäyttö, joka oli 12 prosenttia kauran tuotannosta. Kauraa ja kauratuotteita voidaan pitää yhtenä Suomen elintarvikeviennin valttikorteista.

     

    Kaura on kuitenkin edelleen ennen kaikkea rehuvilja. Kotimainen elintarvikekäyttö ja vienti jäävät selvästi kauran rehukäytöstä. Tämä näkyy siinä, että suomalaisten kuluttajien nopeasti kasvaneella kauratuotteiden kysynnällä ei ole vaikutusta kauran hintaan: viime syksyn iso kaurasato veti kauran hinnan tuntuvaan laskuun. Elintarvikekauran hinta ei tällä hetkellä eroa paljoakaan rehukauran hinnasta. Kaurabuumi näkyy kuitenkin kauran viljelyalan kasvuna. On todennäköistä, että kauran hinta pysyy alhaalla, jos satotaso ei oleellisesti heikkene.

     

    Elintarviketeollisuus – Suomessa ja ulkomailla - voi tehdä suomalaisella kauralla hyvää tulosta, mutta viljelijän lompakkoa kaurabuumi ei lihota. Elintarvikekäytön pitää kasvaa vielä melkoisesti, että se alkaisi näkyä kauran hinnassa. Suomalaisen kauran arvostus maailmalla ei myöskään näy kauran hinnassa. Viennin kasvattamisessa on kuitenkin eniten potentiaalia. Jalostettujen kauratuotteiden viennistä raakakauran viennin ohella voi vielä tulla pieni kultakaivos Suomelle.

     

    Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 29.6.2020