Uutiset

Hakkuut ja puukauppa piristyvät – investoinnit ja noususuhdanne vetureina

15.huhtikuu 2021

Puunkäyttö lisääntyy, ja puun korjuu- ja kauppamäärät nousevat selvästi lähivuosina, kertoo Pellervon taloustutkimus PTT:n metsäalan ennuste. Yksityismetsien bruttokantorahatuloissa aletaan jopa ensi vuoden aikana lähestyä kaikkien aikojen huipputasoa vuodelta 2018. Etenkin alkuvuodesta puukaupoissa on nähty hurjia kasvulukuja, mutta vuoden mittaan nousu loivenee. Samalla yksityismetsien kantorahatulot nousevat kahteen miljardiin euroon.

Työtaistelut ja koronapandemian aiheuttama maailmantalouden notkahdus supistivat metsäteollisuuden tuotantoa ja puun tarvetta viime vuonna. Metsäteollisuuden puunkäyttö laski reilut seitsemän prosenttia. Käänne koettiin viime vuoden lopulla, ja nouseva suunta jatkuu. Koko metsäteollisuuden puunkäyttö nousee tänä vuonna neljä prosenttia ja vielä ensi vuonnakin kaksi prosenttia.

Taustalla vaikuttavat monet teollisuuden tuotantokapasiteetin muutokset. Kaipolan tehtaan sulkeminen Jämsässä vähentää kuusikuitupuun käyttöä noin 300 000 kuutiometrillä, mutta vastapainoksi kartongintuotannon aloittaminen Oulussa lisää havukuidun käyttöä vielä tätäkin enemmän, noin puoli miljoonaa kuutiota. MetsäGroupin Rauman sahan käynnistyminen taas lisää tukkipuun käyttöä.

“Kun puun kysyntä kasvaa, myös hakkuumäärät kasvavat tänä vuonna viisi prosenttia. Vuonna 2022 metsäteollisuuden investoinnit nostavat puun tarvetta, ja markkinahakkuut lisääntyvät noin neljä prosenttia”, arvioi PTT:n tutkimusjohtaja Paula Horne.

Lisääntynyt tuontipuun käyttö vähentää kotimaisen puun tarvetta. Puun tuonti lisääntyy parilla prosentilla tänä vuonna, ja tuonti vastaa noin kuudesosaa metsäteollisuuden raakapuun käytöstä. Suurin tuontimaa on Venäjä noin 77 prosentin osuudella. Presidentti Putinin ilmoitus puun vientikiellosta vuoden 2022 alusta tuskin vaikuttaisi merkittävästi Suomeen, koska kielto ei koskisi koivukuitupuuta ja haketta. Ne kattavat 87 prosenttia Venäjältä tuodusta puusta.

Puukauppa rajussa kasvussa alkuvuonna

Puukaupassa on alkuvuonna nähty hurjia kasvulukuja, esimerkiksi tammi-helmikuussa tukkien pystykauppamäärät olivat 75–93 prosenttia viime vuoden alkua suuremmat. Tämä kertoo viime vuoden romahduksen suuruudesta, ja kehitys tasaantuukin syksyä kohti.

Myös kuitupuun kauppamäärät ovat nousseet selvästi viime vuoden alkuun verrattuna, mutta etenkin mänty- ja koivukuidun kaupan kehitys on ollut maltillisempaa. Koko vuoden pystykauppamäärä tulee olemaan reilun 11 prosenttia viimevuotista suurempi. Ensi vuoden kauppamäärät nousevat edelleen viisi prosenttia tämän vuoden lukemista, millä ennakoidaan uusien tuotantolaitosten käynnistymistä.

Tukkien vuotuinen keskihinta pystykaupoissa nousee tänä vuonna jopa kuusi prosenttia viime vuoteen verrattuna. Kehitys heijastaa sahatavaran vientihintojen nousua ja kysynnän elpymistä.  Ensi vuonna havutukkien vuotuiset keskihinnat jatkavat nousuaan tuotantokapasiteetin lisäyksen vuoksi. Kuitupuiden vuotuiset keskihinnat päätyvät tänä vuonna vajaat neljä prosenttia viimevuotista korkeammiksi, ja hinnannousu jatkuu samalla tasolla vuonna 2022.

Kantorahatulot nousevat kahteen miljardiin euroon

Puumarkkinoiden vilkastuminen näkyy metsänomistajan kukkarossa. Yksityismetsien bruttokantorahatulot laskivat viime vuonna noin kymmenyksellä 1,75 miljardiin euroon hakkuu- ja kauppamäärän vähenemisen ja puun hinnanlaskun takia.

Tänä vuonna bruttokantorahatulot kääntyvät nousuun puun hinnan ja hakkuiden lisääntymisen myötä. Nousua on 14 prosenttia eli bruttokantorahatulot nousevat kahteen miljardiin euroon. Ensi vuonna yksityismetsien tulot nousevat edelleen vajaat yhdeksän prosenttia, kun hakkuumäärät lisääntyvät ja puun hinnat nousevat.

Koko metsäalan ennuste on luettavissa PTT:n sivuilla osoitteessa www.ptt.fi/ennusteet/metsaala.html

Lisätietoja:
tutkimusjohtaja Paula Horne, paula.horne@ptt.fi, puh. 040 592 6820