Uutiset

tuottavuus

Jäsenyys tuottavuuslautakunnassa vankistaa myös PTT:n omaa tutkimustyötä
lokakuu 15,2021

Suomessa on toiminut jo kolme vuotta erityinen taloustutkijoista koostuva tuottavuuslautakunta, joka nimensä mukaisesti seuraa tuottavuuden kehitystä ja tekee aiheesta raportteja. PTT:n ennustepäällikkö Janne Huovari on ollut ryhmän jäsen alusta lähtien. Mitä lautakunta oikein tekee?

Jonkin paremman alku?
elokuu 23,2021

Viime vuosikymmen oli Suomessa poikkeuksellisen hitaan talouskasvun aikaa. Keskeisinä syinä tähän oli sekä vuosikymmen alussa rapautumaan päässyt kustannuskilpailukyky että tuottavuuden heikko kehitys. Kustannuskilpailukyvyn rapautuminen oli itse aiheutettu ongelma ja seurausta tehdyistä työmarkkinapoliittisista virheratkaisuista.