Uutiset

taloustutka

Nukkuvatko osuuskunnat onnensa ohi?
tammikuu 13,2020

Osuustoiminta on tämän vuosikymmenen juttu. Näin minulle lausui eräs suuren konsulttifirman johtaja. Firman tekemien kansainvälisten selvitysten perusteella osuustoiminnan periaatteet tulisivat korostumaan yritysten liiketoimintaympäristössä. Tästä lausunnosta on kulunut kohta kymmenen vuotta. Ja kuinka kävi?

Onko armelias joulumieli vain kurkkivien tonttujen pelkoa?
joulukuu 23,2019

Ajankohtaisessa joululaulussa laulamme: ”Ei itkeä saa, ei meluta saa, joku voi tulla ikkunan taa. Joulupukki matkaan jo käy. Nyt nimien kirjaan merkitään taas: tuhma vai kiltti, ajatelkaas!”

Maatalouden ympäristöpolitiikka kritiikin kohteena
joulukuu 16,2019

Maatalouspolitiikan uudistusta valmistellaan täyttä päätä. Seuraavan ohjelmakauden tulisi alkaa vuonna 2021. On kuitenkin selvää, että uuden ohjelman mukainen politiikka ei ehdi käynnistyä ajoissa. Siirtymäkauden valmistelu on jo käynnissä.