Uutiset

metsä

Akatemialta iso rahoitus ilmastotuuppausten tutkimukselle – PTT mukana hankkeessa
marraskuu 10,2020

Pellervon taloustutkimus PTT on mukana merkittävänä kumppanina tutkimushankkeessa, jolle Suomen akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto on myöntänyt yli neljän miljoonan euron rahoituksen. Hankkeessa tutkitaan, miten liikenteen ilmastopäästöjä voisi vähentää ja metsien hiilinieluja kasvattaa.

Paperikoneita suljetaan, miten käy kuitupuun kysynnän?
lokakuu 26,2020

Suomalaisen paperin vienti on laskenut tänä vuonna noin neljänneksen viime vuodesta. Lasku ei ole väliaikainen vaan pysyvä. Tänä vuonna loppui hienopaperin valmistus Oulussa ja loppuvuodesta sulkeutuu Kaipolan tehtaan myötä kolme paperikonetta Jämsässä. Miten tämä vaikuttaa puumarkkinoihin, pohtii metsäekonomisti Marjo Maidell.

PTT-ennuste: Puumarkkinoilla vaikea ja hiljainen vuosi – elpyminen alkamassa
lokakuu 6,2020

Puumarkkinoiden tilanne oli alkuvuonna erittäin vaikea, mutta elpymistä on jo näkyvissä, kertoo Pellervon taloustutkimus PTT:n metsäalan ennuste. Puun käyttö kuitenkin vähenee selvästi tänä vuonna ja hakkuut etenkin yksityismetsissä hiljenevät. Sekä tukki- että kuitupuun hinnat päätyvät tänä v

Miten Suomen metsäteollisuus pärjää murroksessa – PTT:n metsäalan ennusteen julkistus 6.10. klo 10.00
syyskuu 29,2020

Pellervon taloustutkimus PTT julkistaa syksyn 2020 metsäalan ennusteen webinaarina, jonne pyydämme ilmoittautumaan etukäteen. Löydät linkin täältä!

Jatkuvaa metsien kasvatusta
syyskuu 28,2020

Suomalaisten metsänomistajien päätösvalta omiin metsiinsä nähden lisääntyi vuoden 2014 lakimuutoksen myötä. Metsänomistaja voi itse päättää millä tavoin metsiänsä hoitaa, ja milloin korjaa satoa. Eri-ikäiskasvatuksen harjoittaminen helpottui ja uudistushakkuun edellytyksenä olleet järeys- ja ikävaatimukset poistuivat. Metsien kasvatuksen on kuitenkin edelleen oltava jatkuvaa – metsien uudistumisesta tulee huolehtia.