Uutiset

etätyö

Ollako läsnä vai etänä, siinä pulma
kesäkuu 14,2021

Loppumetreillä mennään. Toivottavasti. Työyhteisössämme katseet on jo kohdistettu aikaan, jolloin uskallamme taas palata toimistolle ja tavata työkavereitamme. Tunnelmissa häivähtelee innokas odotus mutta samalla myös ahdistus. Miten saan jälleen uuden arjen rullaamaan? Perhearki on tuntunut huomattavasti helpommalta, kun vajaan tunnin junamatka suuntaansa on jäänyt päiväohjelmasta pois.

PTT uudistuu ajan hengessä – etätyöstä hybridityöskentelyyn
toukokuu 27,2021

PTT:llä on puolessa vuodessa tapahtunut paljon – uutta organisaatiota ra-kennetaan entistä ketterämmäksi ja viihtyisämmäksi työpaikaksi. Emme halua jäädä ajan jalkoihin, joten myös meillä on yhdessä suunniteltu uudenlaisia toimintamalleja ja työskentelytapoja.

Vuosi ekonomistin etätöitä: työmatka lyheni mutta kahvitauoista tuli tylsiä
maaliskuu 31,2021

Jo vuosi koronaelämää on takana, ja muutos on tuonut työelämään haasteiden lisäksi positiivisiakin asioita. Moni on kokenut, että yöunet ovat parantuneet ja joka-aamuiset töihinlähtöstressit hävinneet. Toisaalta työyhteisö on hajallaan ympäri maata tai jopa maailmaa. Miten sujuu ekonomistin etätyöarki?

Korona luo etätyötalouden
elokuu 31,2020

Koronaviruspandemia on siirtänyt ison joukon ihmisiä Suomessa ja maailmalla etätyöhön. Etätöitä tekevät nyt myös ne, jotka eivät olisi muuten sitä valinneet. Kriisi on tarjonnut tilaisuuden sekä yrityksille että työntekijöille oppia sen hyödyistä ja kustannuksista.