Uutiset

elintarvikesektori

Miten ruuantilaus- ja kuljetusfirmat käyttävät dataa? – Uusi tutkimus löysi kahdeksan avaintekijää
elokuu 6,2020

Deliveroo, GrubHub, Gobble…ruoantilaus- ja kuljetuspalvelufirmat ovat kovassa kasvussa. Tuore tutkimusartikkeli selvitti, miten tällaiset alustapalvelut käyttävät dataa bisnesmalleissaan, ja mihin elintarvikeketjussa toimivien yritysten kannattaa data-analyysissaan keskittyä. Artikkelin yhtenä kirjoittajana on PTT:n liiketalouden tutkimusryhmän tutkimusjohtaja Seppo Leminen.

PTT:n maa- ja elintarviketalouden ennuste: Vilkastuva vienti pitää Suomen elintarviketaloutta vedossa
syyskuu 24,2019

Pellervon taloustutkimus PTT kertoo maa- ja elintarviketalouden ennusteessaan, että ruuan hinta nousee tänä ja ensi vuonna. Tänä vuonna hinnat nousevat 1,1 ja ensi vuonna 1,4 prosenttia. Lihatuotteiden hinnat nousevat tänä vuonna jopa 4 prosenttia. Samalla lihan kulutus kääntyy Suomessa laskuun.

Taloustutka: Elintarvikkeiden kauppataseen kehitystä ei saatu käännettyä
tammikuu 28,2019

Taseen alijäämää on kasvattanut eniten sellaisten elintarvikkeiden tuonnin kasvu, joita ei Suomessa juurikaan tuoteta tai valmisteta. Tämän vuoksi tilanteen kääntäminen on erityisen vaikeaa, kirjoittaa ekonomistimme Hanna Karikallio.

Tiedote: Ennuste: Ruuan hinnan lasku pysähtyy, sää tuo suurta epävarmuutta maatalousmarkkinoille
syyskuu 26,2017

Taloustutka: Kuluttajaa kannattaa kuunnella
kesäkuu 5,2017

Kuluttaja ei ole elintarvikeketjussa vain se viimeinen lenkki, joka syö mitä tarjotaan - hänen tarpeitaan on syytä kuunnella tarkoin, kirjoittaa PTT:n toimitusjohtaja Iiro Jussila.