Uutiset

alueelliset työmarkkinat

Kuka tekee maataloustyöt tulevaisuudessa?
marraskuu 25,2019

Vaikka maaseudulta muutetaan työn perässä kaupunkiin, se ei tarkoita, etteikö maaseudulla olisi monilla aloilla pulaa osaavista työntekijöistä, kirjoittaa tutkimusjohtjamme Hanna Karikallio.

Tiedote: Ammatillista liikkuvuutta voi edistää monipuolisella koulutuksella, kertoo tuore selvitys
toukokuu 9,2019

Työmarkkinoiden uudistumiselle tärkeää ammatillista liikkuvuutta voidaan edistää muun muassa monipuolistamalla koulutusta ja nostamalla yleistä koulutustasoa, kertoo Tampereen yliopiston ja Pellervon taloustutkimus PTT:n käynnissä oleva tutkimushanke.

Blogi: Työllisyyden kasvu jatkuu vahvana
huhtikuu 25,2019

Työllisyyskasvu jatkuu edelleen, vaikka tahti on hiipunutkin viime vuoden lukemista. Mutta millaista on uuden työllisyyden "laatu" ja miten eri maakunnat pärjäävät? Lue tilastojen taustat ennustepäällikkö Janne Huovarin blogista!

Tiedote: Työ ja tekijät liikkeelle, monipaikkaisuus näkyväksi
helmikuu 13,2019

Työvoiman ja työpaikkojen parempi kohtaanto on yksi toimivan talouden edellytyksistä. Ihmiset tavoittelevat toimivaa arkea, eikä asumispäätöksiä tehdä pelkän työpaikan perusteella. Monipaikkaisuus yleistyy, mutta ilmiö ei välity tilastoihin. Ehdotuksia tilanteen korjaamiseksi haettiin politiikkadialogin keinoin - lue lisää!

Ammatillista liikkuvuutta tarvitaan
joulukuu 3,2018

Talouskasvun vihdoin käynnistyttyä on Suomessa alkanut nousta todelliseksi ongelmaksi osaavan työvoiman saaminen yrityksiin. Joillakin alueilla ja aloilla työntekijäpula on todella vakava. Toisaalta kun samaan aikaan on paljon työttömiä työnhakijoita, voidaan alkaa puhua työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmasta.