Ajankohtaista

PTT:n maa- ja elintarviketalouden ennuste: Ruuan hinta lähtee nousuun, mutta maatalousyrittäjien tulot kutistuvat roimasti

Heikko sato ja kustannusten nousu syövät maatalouden kannattavuutta. Pellervon taloustutkimuksen PTT:n ennusteen mukaan maatalouden yrittäjätulo putoaa tänä vuonna jopa viidenneksen heikon sadon ja kustannusten nousun takia. Sen sijaan elintarviketeollisuus toipuu jo koronasta. Ruuan hinta lähtee ensi vuonna selvään nousuun. Kulutuksessa tapahtuu merkittävä muutos, kun siipikarjanlihan kulutus ylittää sianlihan kulutuksen.

”Maatalouden yrittäjätulo putoaa tänä vuonna dramaattisesti, jopa viidenneksellä, ja ensi vuonnakin laskua tulee kahdeksan prosenttia. Syinä ovat heikko sato ja kustannusten nousu. Erityisesti lannoitteiden, rehun ja rakentamisen hinnat ovat nousseet”, kertoo PTT:n tutkimusjohtaja Sari Forsman-Hugg.

Kuivasta keväästä ja paahteisesta kesästä ovat kärsineet kaikki viljat, etenkin ohra. Kotieläintiloilla voi tulla puute rehuviljasta, ja esimerkiksi vehnää ei juurikaan riitä vientiin.

”Heikko sato nostaa edelleen rehujen hintaa ja lisää kotieläintilojen kustannuksia. Samalla esimerkiksi lannoitteiden raaka-aineiden hinnat ovat jopa kaksinkertaistuneet”, kertoo vanhempi maatalousekonomisti Päivi Kujala.

Elintarviketeollisuus puolestaan toipuu korona-ajan notkahduksesta talouskasvun ja kysynnän vahvistumisen siivellä, ja tuotannon volyymi ja liikevaihto palautuvat. Tähän vaikuttavat myös ravintolarajoitusten purku ja tapahtumien lisääntyminen.

Elintarvikeviennin viime vuosien voimakas kasvu kuitenkin taittuu. Tähän vaikuttaa se, että liha- ja maitotuotteiden viennin kasvun hidastuu, ja viljaakin riittää vähemmän vientiin.

Sikatiloilla vaikeat ajat

Maataloudessa erityisen vaikeassa tilanteessa ovat sianlihan tuottajat. Viime vuosina tuotanto on kasvanut, ja myös vienti Kiinaan on lisääntynyt. Nyt Kiina ei enää vedä entiseen tapaan ja EU:ssakin on ylitarjontaa sianlihasta. Samalla sianlihan kulutus vähenee, mutta kustannukset nousevat.

Lihasikaloiden heikko kannattavuus, kasvavat kustannukset ja heikko hinta johtavatkin porsasruuhkaan emakkosikaloissa, kun lihasikalat eivät pysty kaikkia porsaita vastaanottamaan.

”Kuilu tuotannon ja kotimaisen kulutuksen välillä kasvaa, mutta tuotantoa ei pystytä sopeuttamaan kovin nopeasti. Toisaalta tuotannon pieneneminen pudottaisi yrittäjätuloa aina vain lisää. Uusia vientikohteita pitäisi löytää, mutta se on vaikeaa, kun EU:ssa on ylitarjontaa”, sanoo maatalousekonomisti Juuso Aalto-Setälä.

Lihan kokonaiskulutus Suomessa jatkaa laskussa. Naudanlihan kulutus loivasti, sianlihan jyrkemmin. Sen sijaan siipikarjanlihan kulutus jatkaa suhteellisen tasaista nousuaan, ja ensi vuonna siipikarjanlihan kulutus ylittää sianlihan kulutuksen.

Ruuan hinta lähtee nousuun loppuvuodesta

Ruuan hinnan vaihtelut ovat olleet korona-aikana Suomessa selvästi pienempiä kuin EU:ssa. Ensimmäisen koronakevään piikkiä ei meillä koettu, ja tänäkin vuonna hintojen nousu on EU:ssa keskimäärin ollut vauhdikkaampaa.

”Ruuan hinnan nousu Suomessa on vuonna 2021 maltillista, noin 0,3 prosenttia, mutta se alkaa nopeutua jo loppuvuodesta. Ensi vuonna nousu on paljon nopeampaa, 1,8 prosenttia, eli enemmän kuin yleinen kuluttajahintojen nousu”, sanoo Sari Forsman-Hugg.

Hintojen nousun syynä on kustannusten kasvaminen, ja lisäksi hintoihin tulee paineita palkankorotuksista, joista odotetaan viime vuosien maltillisia palkkaratkaisuja suurempia. Kun kysyntä ja kuluttajien ostovoimakin vahvistuvat, voidaan kustannusten nousua siirtää hintoihin. Tämä luo mahdollisuuksia myös tuottajahintojen nostolle.

Koko maa- ja elintarviketalouden ennuste on luettavissa verkkosivuillamme https://www.ptt.fi/ennusteet/maa-ja-elintarviketalous.html

Ennusteen diasarja on luettavissa täällä (linkki).

Lisätietoja:
Sari Forsman-Hugg, p.0400 639 450, sari.forsman-hugg@ptt.fi

Päivi Kujala, p. 040 194 5184, paivi.kujala@ptt.fi

Juuso Aalto-Setälä, p. 040 126 2077, juuso.aalto-setala@ptt.fi