Ajankohtaista

"Myrskyn jälkeen poutasää", Tapio Tilli, 8.12.2008

  •                                                MAASEUDUN TULEVAISUUS / PTT:N TALOUSTUTKA

    Metsäteollisuudessa on käynnissä rakennemuutos, jota ei ole aiemmin Suomessa koettu. Paperi- ja sellutehtaiden ovet ovat sulkeneet monella perinteisellä tehdaspaikkakunnalla. Voikkaan, Summan, Kemijärven ja Tervasaaren jälkeen on kaatunut Strömsdal Juankoskella ja sulkemiskeskustelua käydään Kaskisissa.

    Paperi- ja selluteollisuuden lisäksi sahatavaran tuotanto näyttää supistuvan historiallisen voimakkaasti. Sahoja ei ole kuitenkaan vielä suuresti lakkautettu. Tuotannon supistaminen on tehty työvuoroja vähentämällä. Tämä luo toivoa siitä, että suhdanteiden parantuessa tuotanto voisi jälleen kasvaa.

    Paperitehtaiden sulkemisen taustalla on paperin ylitarjonta Euroopassa. Tämä on pitänyt paperin hinnan laskusuunnassa ja heikentänyt yhtiöiden kannattavuutta. Ylitarjonta johtuu keskeisesti voimakkaasti vahvistuneesta eurosta suhteessa dollariin. Kun vuonna 2000 euro maksoi 0,8 dollaria, vaadittiin tämän vuoden alkupuolella jopa 1,6 dollaria yhden euron ostamiseen. Tästä on tosin tultu jo alaspäin ja tällä hetkellä euron arvo dollareina on alle 1,3 tason.

    Euroopassa tuotetaan enemmän paperia kuin täällä kulutetaan. Dollariin nähden vahva euro merkitsee sitä, että paperin viennin kannattavuus Euroopan ulkopuolelle on heikentynyt. Tämän seurauksena aiempaa useampi paperitonni on jäänyt viennin sijaan Euroopan markkinoille. Vahvasta eurosta johtuen Eurooppaan on myös tullut kasvavia määriä paperia Euroopan ulkopuolelta.

    Metsäteollisuuden rakennekehitystä nopeuttaa uhka Venäjän puun tuonnin loppumisesta. Lisäksi viimeisimpänä vaikuttimena on ollut talouskasvun nopea hiipuminen. Tämä vähentää paperin kulutusta, mikä aiheuttaa uusia tuotannon leikkaustarpeita. Talouden taantuma vähentää myös rakentamista ja sahatavaran kysyntää.

    Lähiajat ovat myös suomalaisen metsänomistajan kannalta haastavia. Metsäteollisuuden puun käyttö vähenee rajusti ja teollisuudella on tuontipuuta varastossa merkittäviä määriä. Lisäksi teollisuudella säilyy myös ensi vuonna mahdollisuus tuoda Venäjältä puuta ilman 50 euron vientimaksua. Positiivisena asiana on hallituksen lupaama puun myyntitulojen verohuojennus.

    Vaikka näkymät metsäsektorilla ovat tällä hetkellä synkät, voi tulevaisuuden vähän pidemmällä aikavälillä nähdä valoisana. Jossain vaiheessa suhdanteet taas paranevat. Rakennemuutoksen läpikäynyt teollisuus on silloin iskukunnossa. Puusta valmistettavia uusia tuotteita alkaa tulla markkinoille. Kaikki tämä merkitsee kasvavaa kysyntää kotimaiselle puulle. ”Jossain vaiheessa suhdanteet taas paranevat. Rakennemuutoksen läpikäynyt teollisuus on silloin iskukunnossa.”



    tapio.tilli@ptt.fi