PTT työnantajana

Mitä teemme?

 
PTT on soveltuvaa taloustutkimusta tekevä tutkimuslaitos. Sen tehtävänä on tutkimustyön avulla vaikuttaa päätöksentekoon sen eri toimintasektoreilla.
 
PTT on lähellä sen sidosryhmiä, jotka koostuvat niin kotimaisista kuin kansainvälisistäkin tahoista – mm. jäsenorganisaatioista, päätöksentekijöistä, rahoittajista, mediasta, oppilaitoksista ja muista yhteistyöverkostoista.
 
PTT tuottaa tutkimustietoa asumisesta, hyvinvoinnista, globalisaatiosta ja aluetaloudesta, sekä metsä- ja ruokateemoista. PTT toimii kansainvälisesti osallistuen aktiivisesti alan konferensseihin ja kansainvälisiin tutkimuskonsortioihin.
 

PTT työnantajana

 
Me tarjoamme mielenkiintoisia ja monipuolisia uramahdollisuuksia niin tutkijoille kuin viestinnän, talouden ja henkilöstöalan osaajille. Teemme tiivistä yhteistyötä ja jokaisella työyhteisön jäsenellä on tärkeä rooli rakentamassa alan parasta ja jatkuvasti uudistuvaa työpaikkaa.
 
Arvostamme ja tuemme erityisesti halua kehittyä ammatillisesti ja kannustamme osaamisen kehittämiseen, kuten jatko-opintoihin.
 
Toimimme PTT:n arvojen mukaisesti: olemme rohkeita, uteliaita, luotettavia ja yhteisöllisiä. Olemme innovatiivinen, ratkaisukeskeinen ja tulevaisuusorientoitunut työyhteisö, joka ei sammaloidu. Työyhteisön toimivuus ja hyvinvointi ovat toimintamme menestyksen perusta.
 

Kesätöihin tai harjoitteluun PTT:lle

 
PTT rekrytoi vuosittain korkeakouluharjoittelijoita erilaisiin avustaviin tutkimustehtäviin. Kesätyöhaku käynnistyy alkuvuodesta. Kesäharjoittelijat sijaistavat tarvittaessa vakituista henkilökuntaa kesälomien aikana.
 
Tasavertaisena työyhteisön jäsenenä pääset osallistumaan työyhteisön kehittämiseen ja sinulla on mahdollisuus vaikuttaa omiin työtehtäviisi kiinnostuksesi ja osaamisesi pohjalta.
 
Perehdytämme jokaisen kesäharjoittelijan niin työyhteisön toimintatapoihin kuin omiin työtehtäviinkin.  Kesätyöjakso on perinteisesti ollut kestoltaan kolme kuukautta sijoittuen kesäkuukausille. Moni harjoittelija on hyödyntänyt korkeakoulujen myöntämää harjoittelutukea PTT:n harjoittelujaksoon.
 
Kesätyö PTT:llä tarjoaa hienon mahdollisuuden kerryttää osaamista ja työkokemusta. PTT-läiset ovat perinteisesti menestyneet työelämässä myös PTT-uran jälkeen ja alumneja työskenteleekin yhteiskunnallisesti merkittävissä tehtävissä. Vastuullisena työnantajana olemme myös osa Vastuullinen kesäduuni -kampanjaa.
 
Panostamme tulevaisuuden osaajiin, joten teemme oppilaitosyhteistyötä ja pidämme muutenkin tiivistä yhteyttä korkeakouluihin. Opiskelijaryhmät ovat enemmän kuin tervetulleita PTT:lle tutustumaan tutkimusyhteisön toimintaan.
 
Mikäli kiinnostuit työskennellä meillä, oppilaitosyhteistyöstä tai haluat lisätietoja, voit ottaa yhteyttä henkilöstösivulta löytyviin asiantuntijoihimme.