Uutiset

Tule meille metsäteollisuuden asiantuntijaksi!

28.elokuu 2018
Juuso Heinämäki
KATSO KIRJOITTAJAN MUUT ARTIKKELIT»

  • Pellervon taloustutkimus PTT ry tuottaa kansantalouteen, maa- ja elintarviketalouteen, metsä- ja ympäristötalouteen sekä toimiala- ja liiketalouteen liittyvää luotettavaa tutkimustietoa ja asiantuntijapalveluita. Pääteemojamme ovat globalisaatio, alueiden kehitys, asuminen, hyvinvointi, metsä ja ruoka.

    Edistämme yhteiskuntaa, eri toimintasektoreita ja organisaatioita kehittävää päätöksentekoa ja keskustelua. Visionamme on uudistuva Suomi, jossa päätöksenteko perustuu luotettavalle tutkimustiedolle. Haluamme olla avainteemojemme vaikuttavin tutkimuslaitos ja alamme paras työnantaja. Olemme jatkuvasti kiinnostuneita sidosryhmien tiedontarpeista, tartumme ennakkoluulottomasti haastaviinkin ongelmiin, ja puhallamme yhteen hiileen.

    Haemme noin 25 henkilön työyhteisöömme hyvien liikenneyhteyksien päähän, uusittuihin tiloihimme Helsingin keskustaan

     

    METSÄTEOLLISUUSOSAAJAA (METSÄEKONOMISTIA) METSÄ- JA YMPÄRISTÖTALOUDEN TUTKIMUSRYHMÄÄN.

    Metsäekonomistina pääset taloustutkimuksen näköalapaikalle, jossa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa metsäsektorin ja koko yhteiskunnan talouden kehittymiseen. Olet osa innostavaa, avointa ja kansainvälistyvää työyhteisöä, jossa teet monialaista tutkimusta.

    Työn pääsisältö on soveltavien tutkimusprojektien tekeminen ja niistä viestiminen. Osallistut myös metsäalan talousennusteiden laatimiseen. Lisäksi tehtäviisi kuuluvat tutkimushankkeiden suunnittelu ja rahoituksen hakeminen, markkinoiden ja metsäpolitiikan kehityksen seuranta ja analysointi sekä alan asiantuntijatehtävät, esim. media- ja sidosryhmäyhteistyö, valiokuntakuulemiset.

    Tehtävät edellyttävät soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa, osaamista aineistopohjaisesta tutkimuksesta, ekonometrian ja tutkimusmenetelmien hallintaa, kykyä itsenäiseen työskentelyyn, yhteistyötaitoja monialaisessa työyhteisössä sekä hyvää suullista ja kirjallista esiintymistaitoa. Erityisenä etuna pidämme metsäteollisuuden markkinoiden ja uusien tuotteiden tuntemusta. Arvostamme osaamisen kehittämistä ja tarjoamme mahdollisuuden myös tieteelliseen pätevöitymiseen. Tarjoamme kilpailukykyisen palkan lisäksi kattavat henkilöstöedut kasvavassa työyhteisössämme.

    Tehtävä on vakituinen ja se täytetään mahdollisimman pian. Vapaamuotoiset hakemukset ansioluetteloineen ja palkkatoivomuksineen pyydetään ystävällisesti toimittamaan 16.9.2018 mennessä sähköpostitse osoitteeseen rekry@ptt.fi.

     

    Lisätietoja tehtävästä antaa tutkimusjohtaja Paula Horne p. 040 592 6820 tai paula.horne@ptt.fi.

     

    Lue lisää Metsä- ja ympäristötalouden tutkimusryhmästä täältä.

    Linkki rekrytoinnin tietosuojaselosteeseen.