Uutiset

Metsänomistaja – mielipiteesi ja tekosi ovat tärkeitä

19.syyskuu 2018
Paula Horne
KATSO KIRJOITTAJAN MUUT ARTIKKELIT»

Kirjoittaja on Metsä- ja ympäristöalan tutkimusryhmän tutkimusjohtaja @HornePaula

 

Suomessa on lähes miljoona yksityistä metsänomistajaa, kun lasketaan mukaan myös yhteisomistustilojen osakkaat eli omistajien puolisot sekä perikuntien ja yhtymien kaikki jäsenet. Yksityismetsänomistajat omistavat yli puolet Suomen metsäalasta. He tuottavat kolme neljäsosaa metsäteollisuuden käyttämästä puusta ja jokamiehen virkistysympäristöjä kansalaisille. Lisäksi he ylläpitävät metsälajiston elinympäristöjä ja hiilinieluja. Kaikki nämä tehtävät ovat tärkeitä koko Suomen näkökulmasta. 

Sekä metsänomistajakunta että yhteiskunta ovat muuttuneet vuosikymmenten aikana tiedon lisääntyessä, lopputuotemarkkinoiden kehittyessä ja arvojen muuttuessa. Esimerkiksi metsänhoidon suositukset ovat muuttuneet erityisesti ympäristöasioiden osalta, metsänomistajakunta on kaupungistunut ja puun kysyntä vaihdellut suhdanteiden mukaan. Metsänomistajat painottavat eri tavoin metsien käyttömuotoja omien metsiensä hoidossa.

Erilaistunut metsänomistajakunta ja aikaisempaa vapaampi metsä- ja suojelupolitiikka antavat parhaan pohjan monipuoliselle metsänhoidolle ja -käytölle. Metsänomistajien omiin arvoihin ja tavoitteisiin entistä vahvemmin pohjautuvassa metsätaloudessa korostuu tarve tuntea ja ennakoida muutoksia esimerkiksi metsänomistajien tavoitteiden tai palvelutarpeiden osalta.

Metsänomistajien arvoja ja metsien käyttöä on seurattu metsänomistajakyselyillä. Tutkimus antaa tietoa metsänomistajien näkemyksistä, arvoista ja tavoitteista sekä niiden muutoksista yli vuosikymmenten. Saatavaa tietoa voivat käyttää päättäjät politiikkojen suunnittelussa, metsäammattilaiset palveluiden tuottamisessa ja metsänomistajat itse miettiessään vaihtoehtoja metsiensä tulevaisuudelle. Pitkän aikavälin seurantaa varten joka kymmenes vuosi on toteutettu laaja metsänomistajakysely, viimeksi julkaistiin Suomalainen metsänomistaja 2010. 

Ensi vuoden alussa alkaa aineistonkeruu Suomalainen metsänomistaja 2020 -tutkimukseen, jota vetää professori Heimo Karppinen Helsingin yliopistosta. Muina tutkimustahoina ovat mukana Pellervon taloustutkimus PTT, Luonnonvarakeskus ja Työtehoseura. Rahoitusta tutkimukselle ovat jo myöntäneet Suomen Metsäsäätiö ja Metsämiesten Säätiö.

Avainasemassa koko tutkimuksen onnistumisen suhteen tulevat kuitenkin olemaan metsänomistuksen tuntijat eli tutkimuslomakkeen saaneet metsänomistajat. Tutkimuksesta saa lisätietoa syksyn aikana projektin nettisivuilta ja lehdistä.

 

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 19.9.2018