Julkaisut

18. Tarvitaanko aluepolitiikkaa?

1999

ISSN 1455-4623 (nid)
ISBN 952-5299-95-4 (nid)

AKI KANGASHARJU, JUKKA-PEKKA KATAJA, VESA VIHRIÄLÄ. 1999. TARVITAANKO ALUEPOLITIIKKAA? Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen työpapereita n:o 18 (Helsinki maaliskuu 1999). 41 s. (Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT, Eerikinkatu 28 A, 00180 Helsinki) ISBN 951-8950-95-4, ISSN-1455-4623.

TIIVISTELMÄ: Työpaperissa keskustellaan aluepolitiikan perusteista ja aluepolitiikan vaikuttavuuden parantamistarpeista voimistuneen keskittymiskehityksen taustaa vasten. Väestön kasautumista harvoihin kasvukeskuksiin hillitsevälle aluepolitiikalle esitetään kolme taloudellista perustetta. Lyhyellä aikavälillä  muuttoliikkeen hillitseminen on hyödyllistä  lähinnä  niiden sopeutumiskustannusten pienentämiseksi, jotka aiheutuvat uuden perusrakenteen rakentamistarpeesta kasvualueilla. Pitemmän päälle myös rakenteellisen työttömyyden alentamisen ja hyvinvoinnin tasaisen jakautumisen arvioidaan toteutuvan paremmin, jos tuotannon ja väestön keskittyminen on nykyistä rauhallisempaa. Keskittymisen hillitseminen nykyisestä edellyttää sekä aluepolitiikan voimavarojen lisäystä että politiikkatoimien tehostamista. Jälkimmäinen edellyttää, että politiikkatoimet kootaan selvästi nykyistä laajemmiksi kokonaisuuksiksi. Lisäksi on löydettävä uusia keinoja tukea erityisesti osaamiseen perustuvan korkean arvonlisäyksen syntymistä ja kasvua maan eri osissa. Paperissa esitetään myös eräitä yksityiskohtaisempia suosituksia.

Avainsanat: Aluepolitiikka, muuttoliike, keskittyminen.

AKI KANGASHARJU,  JUKKA-PEKKA KATAJA,  VESA VIHRIÄLÄ.  1999.  IS THERE A CASE FOR REGIONAL POLICY? Pellervo Economic Research Institute Working Papers, No. 18 (Helsinki March 1999). 41 p. (Pellervo Economic Research Institute PTT, Eerikinkatu 28 A, 00180 Helsinki, Finland). ISBN 951-8950-95-4 ISSN-1455-4623.

ABSTRACT: The paper discusses the rationale of regional policy and the needs to improve the effectiveness of such policy against the background of the strengthened tendencies of agglomeration in Finland in recent years. Three economic arguments are given for a policy that seeks to moderate the agglomeration of population to a handful of centres. In the short run, such policy could be useful to lower the adjustment costs caused by the need to invest in new infrastructure in the growth areas. In a longer run, also lowering of structural unemployment and keeping welfare inequality from increasing would benefit from a less rapid agglomeration of production and population. Restraining agglomeration is assessed to require both more resources for regional policy and a more effective design of policy. The latter requires combining policy measures into much larger entities than is the case currently. In addition, one has to find new ways to support the emergence and growth of knowledge-based high-value-added production in different parts of the country. Also some more practical suggestions are made.

Keywords: Regional policy, migration, agglomeration


Ladattavat tiedostot
tp18
Takaisin