Julkaisut

187. Maaseudun infrajärjestelmien yhteistyön organisointi – Kirjallisuuskatsaus

2017

ISSN 1796-4784 (pdf)
ISBN 978-952-224-198-6 (pdf)

Vuori, Lauri & Yrjölä Tapani (toim.) 2017. Maaseudun infrajärjestelmien yhteistyön organisointi - Kirjallisuuskatsaus. PTT Työpapereita 187.

Kaupungeissa ja kuntien taajamissa infrajärjestelmät hoidetaan keskitetysti ja pääosin kuntien tai kuntien omistamien yhteisöjen kautta. Maaseudulla järjestelmät ovat hajautuneet ja tavat tuottaa tarvittavat rakenteet ovat hyvin erilaisia. Tarpeet ja vaateet muun muassa teknologisen kehityksen ja ympäristöpaineiden suhteen ovat kuitenkin kasvaneet siinä määrin, että selvästi nykyistä ammattimaisempi ote infrajärjestelmien hoitoon on tarpeen.  
Tutkimuksessa selvitetään eri vaihtoehtoja, miten asukkaiden kannalta elintärkeät infrajärjestelmät voidaan jatkossa järjestää kestävällä tavalla. Toimintamallien on oltava myös taloudellisesti kestävällä pohjalla niin rahoituksen kuin kannattavuudenkin suhteen. Varteenotettavana vaihtoehtona esitetään synergiaetujen hakemista eri infrajärjestelmien väliltä.

Petri Ollilan kirjoittamassa tämän työpaperin ensimmäisessä osassa pohditaan osuuskuntamuotoisten toimijoiden mahdollisuuksista maaseudun infrajärjestelmien organisoimisessa. Toisessa osiossa, jonka ovat kirjoittaneet Suvi Rinta-Kiikka ja Lauri Vuori, arvioidaan osuuskuntamuotoisten toimijoiden tämänhetkistä merkitystä maaseudulla ja arvioidaan tilinpäätöstietojen avulla niiden menestymistä muihin samojen toimialojen yrityksiin. Elina Kasteenpohjan kirjoittamassa kolmannessa osiossa selvitetään maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen rantakunnan toimintaa yhteiskäyttöalueiden tiestön, vesihuollon ja jätehuollon järjestäjänä ja ylläpitäjänä. Esko Hämäläisen kirjoittamassa neljännessä osassa selvitetään kiinteistöjen yhteisten teknisten palvelujen järjestämistä yhden organisaation alaisuudessa arvioiden tiekuntien roolia jätehuollon järjestämisessä


Ladattavat tiedostot
tp187
Takaisin