Julkaisut

40. Euroopan unionin laajenemisen vaikutukset elintarviketalouteen

2001

ISSN 1455-4623 (nid)
ISBN 952-5299-31-7 (nid)

Panu KALLIO, Juha MARTTILA ja Mikko MÄKIMATTILA. 2001. EUROOPAN UNIONIN LAAJENEMISEN VAIKUTUKSET ELINTARVIKETALOUTEEN. Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen työpapereita n:o 40. 23 s. ISBN 9525299-31-7, ISSN 1455-4623.

TIIVISTELMÄ:  EU:n laajentuminen Keski- ja Itä-Eurooppaan (KIE) muuttaa merkittävästi maatalous- ja elintarvikesektoreiden ohjaus- ja tukijärjestelmiä sekä kilpailuasemaa niin nykyisissä kuin tulevissakin jäsenmaissa. Jäsenhakijamaiden taloudet ovat kehittymättömämpiä ja maataloudella on niissä suurempi merkitys kuin EU:ssa. Maatalouden suorien tukien järjestelmää on vaikea jo kustannussyistä sovittaa KIE-maihin. Laajentumisen ongelmana on lisäksi KIE-maiden ja EU:n WTO-sitoumusten yhteensovittaminen. Ongelmat liittyvät lähinnä tullien tasoon ja vientitukien käyttöön. Viime vuosina KIE-maat ovat lisänneet elintarviketuotantoaan talousreformin jälkeisestä romahduksesta. Kasvun jatkuminen riippuu lähinnä maatalouden rakennekehityksestä ja tuotantoteknologisista uudistuksista. Kehitystä maiden elintarviketuotannossa ovat edistäneet suorat ulkomaiset investoinnit, jotka ovat kohdistuneet erityisesti korkean jalostusasteen elintarviketeollisuuteen. Kiinnostavimpia investointikohteita ovat olleet Puola ja Unkari. Suomen elintarviketalouteen laajentuminen vaikuttaa sekä muuttuvan maatalouspolitiikan että markkinamuutosten kautta. Ympäristönsuojelua ja  maaseutukysymyksiä painottava maatalouspoliittinen uudistus voisi tarjota uusia kehittämismahdollisuuksia Suomen kaltaiselle, hintakilpailukyvyltään epäsuotuisalle, maatalousalueelle. Suomen ja sen päävientialueiden maatalous- ja elintarvikemarkkinoilla EU:n laajeneminen lisää kilpailua. Suora kaupankäynti lisääntyy lähinnä Baltian maiden ja Puolan kanssa, minkä lisäksi tarjonta kasvaa välillisesti myös muista EU-maista. Viljojen, erityisesti kauran, sisämarkkinahintoihin kohdistuu laskupaineita. Maitotuotteiden ylijäämät lisääntyvät ja maakohtaisia kiintiöitä tarvittaneen edelleen KIE-maiden tuotannon hillitsemiseksi. Lihamarkkinoilla erityisesti naudanlihan ylitarjonta lisääntyy edelleen.

Avainsanat: EU:n laajeneminen, maatalouspolitiikka, Suomen elintarviketalous

Panu KALLIO, Juha MARTTILA, and Mikko MÄKIMATTILA. 2001. THE EFFECTS OF EUROPEAN UNION ENLARGEMENT ON FOOD ECONOMY. Pellervo Economic Research Institute Working Papers No. 40. 23 p. ISBN 952-5299-31-7, ISSN 1455-4623.

ABSTRACT: The EU enlargement to Central and East European countries (CEEC) will change the support and guidance systems as well as competitiveness of agriculture and food industry in the current and new member states. The economies of applicant countries are less developed and agriculture is more significant sector than in the EU. The present system of direct support in agriculture is difficult to apply to CEEC because it is very costly. In addition, combining of the WTO-commitments of CEEC and the EU creates problems, which primarily deal with tariff levels and the use of export subsidies. The food production that experienced a collapse after the economic reforms has increased in CEEC during the last few years. The continuation of growth mainly depends on the structural development of agriculture and the modernisation of production technology. The improvements taken place in the food industry of CEEC were to a great extent made possible by foreign direct investments (FDI) that have mainly been allocated into the sub-sectors with the highest value-added. The biggest receivers of FDI have been Poland and Hungary. Eastern enlargement affects the Finnish food economy through changes in agricultural policy and markets. Agricultural policy reform that emphasis environmental and rural issues, would provide Finland, an agricultural area with a low price competitiveness, with new possibilities to develop itself. The competition in agricultural and food products will increase in the domestic and main export markets of Finland. Also direct trade between the Baltic countries and Poland, and indirect trade with other EU-countries will increase due to an enlargement. Grains, especially oats, will face a greater price pressure in the internal markets. Increase in the surplus of milk products would suggest to expand the quota system to the new member states. In the meat market, surplus of beef , in particular, will further increase.

Key words: EU-enlargement, agricultural policy, Finnish food economy 


Ladattavat tiedostot
tp40
Takaisin