Kansantalous

Asuntomarkkinat 2016 - Teema

KANSANTALOUDEN TUTKIMUSRYHMÄ
14 tammikuu 2016

Turvapaikanhakijoiden vaikutus asuntomarkkinoihin

Oleskeluluvan saaneet turvapaikanhakijat lisäävät kysyntää vuokra-asuntomarkkinoilla kasvukeskuksissa. Kysyntä kasvaa erityisesti sosiaalisilla vuokra-asuntomarkkinoilla, mutta tarjonnan rajoitteiden seurauksena myös vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen kysyntä saattaa kasvaa. Jos asuntotarjonta ei pitkällä aikavälillä jousta esimerkiksi maankäytön rajoitteiden vuoksi, kysyntäpaineet näkyvät kasvavina asumiskustannuksina.

Taustalla Lähi-idän turvallisuustilanne

Lähi-idän heikon turvallisuustilanteen vaikutukset heijastuivat vuoden 2015 aikana Suomeenkin. Syyriasta, Irakista ja Afganistanista Eurooppaan päin suuntautuva pakolaisvirta on vain yksi alueen epävakaan tilanteen seurauksista, mutta tärkeä tekijä EU:n ja Suomen väestönkehityksen ja talouden kannalta. Turvapaikanhakijoiden saadessa aikanaan oleskelulupia, kysyntä asuntomarkkinoilla kasvaa muiden taloudellisten vaikutusten lisäksi. Jotta kysyntään pystytään vastaamaan, on tärkeää tarkastella, millaisiin asumismuotoihin kysyntä pääasiallisesti kohdistuu.

Turvapaikanhakijoiden määrä kymmenkertaistui

Vuoden 2015 aikana Suomi vastaanotti yli 30000 turvapaikanhakijaa, mikä on kymmenkertainen määrä verrattuna edellisten vuosien keskimääräiseen hakijamäärään. Vuosina 2012–2014 hakijoita oli vuosittain noin 3000–4000. Vuoden 2015 syyskuun vilkkaimpina viikkoina hakijoita saapui yli 3000 viikossa (Maahanmuuttovirasto 2015).

Turvapaikanhakijoiden määrä ei kuitenkaan suoraan heijastu kasvavana maahanmuuttona Suomeen. Useassa tapauksessa hakijalle joko ei myönnetä oleskelulupaa tai hakija saattaa perua hakemuksensa jatkaakseen matkaa toiseen maahan anomaan turvapaikkaa tai palatakseen lähtömaahan, jolloin turvapaikkahakemus peruuttamisen seurauksena raukeaa. Historiallisesti oleskelulupia on myönnetty noin 40 prosentille käsitellyistä turvapaikkahakemuksista, mutta erot myöntämisprosenteissa hakijoiden lähtömaiden välillä ovat selkeitä (Taulukko 1).

Taulukko 1. Turvapaikanhakijat maittain vuonna 2015 ja myönteisten oleskelulupapäätösten osuus, keskiarvo 2011–2014.
Maa Turvapaikanhakijoita 2015 Myönteisten päätösten osuus Arvio oleskeluluvan saavista Arvio perheenyhdistämisten kautta tulevista Yhteensä
Irak 20495 18 %* 3690 1850 5540
Afganistan 5241 60 % 3150 1580 4730
Somalia 1981 64 % 1270 640 1910
Syyria 879 74 % 660 330 990
Albania 762 1 % 10 10 20
Muut 3189 25 % 810 410 1220
Yhteensä 32547 n. 40 % 9590 4820 14410
Oleskeluluvan saavat ovat arvioita perustuen turvapaikanhakijoiden määrään ja myönteisten päätösten osuuksiin. Lähde: Maahanmuuttovirasto, PTT. *2015

Ennustetta myönnettävistä oleskeluluvista tehtäessä on otettu huomioon historiallisia myöntämisprosentteja eri turvapaikanhakijaryhmien välillä, sillä myönnettyjen lupien osuus suhteessa kaikkiin päätöksiin vaihtelee maiden välillä. Tilastojen valossa esimerkiksi noin 60 prosenttia kaikista afganistanilaisista hakijoista on saanut oleskeluluvan. Laskelmissa käytetty keskiarvo vuosille 2011–2014 on saatu maakohtaisesti vertaamalla myönteisiä oleskelulupapäätöksiä suhteessa kaikkiin turvapaikkapäätöksiin.

Irakilaisten osalta rauenneiden hakemusten osuus on vuonna 2015 ollut selkeästi suurempi kuin aiemmin, joten historiallisen keskiarvon sijaan on käytetty vuoden 2015 lukuja päätöksistä. Kokonaisuudessaan oleskeluluvan saavien määrä vuonna 2015 saapuneista hakijoista on arviolta 9000 henkilöä tai noin 30 prosenttia kaikista hakijoista.

Oleskelulupien määrä kasvaa myös kansainvälistä suojelua saavien perheidenyhdistämisten kautta. Noin joka toista kansainvälisen suojelun perusteella oleskeluluvan saanutta kohden on myönnetty yksi oleskelulupa perheenyhdistämisen perusteella. Perheenyhdistämiset mukaan lukien, tänä vuonna tulleiden turvapaikanhakijoiden kokonaisvaikutus väestöön olisi hieman alle 15000 henkilöä.

Hallituksen suunnittelemat tiukennukset turvapaikkapolitiikkaan vaikuttavat mahdollisesti vähentävästi oleskelulupien myöntämismäärään ja perheenyhdistämisiin.

Turvapaikanhakijat tulevaisuudessa

Arviota lähitulevaisuuden hakijamääristä on lähes mahdotonta antaa, mutta todennäköisesti hakijamäärät vähenevät tämän vuoden huippuluvuista. Kehitykseen vaikuttavat muun muassa Ruotsin tiukennettu rajakontrolli ja Suomen päätökset. Toisaalta yksittäisen maan päätöksillä EU:n laajuisessa kysymyksessä ei välttämättä ole suuria vaikutuksia turvapaikanhakijoiden määrään pidemmällä aikavälillä.

Turvapaikanhakijoiden määrä laski vuoden 2015 loppua kohti, ja vuonna 2016 hakijoita saapunee vähemmän kuin vuonna 2015. Jos turvapaikanhakijoita saapuu loppuvuoden 2015 tilanteen (noin 600 hakijaa viikossa) sijaan tulevaisuudessa noin 400 hakijaa viikossa, vuosittainen hakijamäärä on noin 20000. Toinen skenaario, jota tarkastellaan, on 10000 hakijaa vuodessa. Muut oletukset seuraavat aiemmin esitettyjä laskelmia. Luvut ovat arvioita, ja niitä voi käyttää suuntaa antavina tulevien vuosien tilannetta tarkasteltaessa. (Taulukko 2)

Taulukko 2. Arvio oleskeluluvista vuonna 2015 sekä vaihtoehtoiset laskelmat vuosittaisista hakijamääristä.
  2015 Skenaario 1 Skenaario 2
Turvapaikanhakijat 32547 20000 10000
Oleskelulupa 9590 6000 3000
Oleskelulupa perheenyhdistämisessä 4820 3000 1500
Oleskeluluvat yhteensä 14410 9000 4500
Lähde: Maahanmuuttovirasto, PTT.

Vuonna 2015 saapuneiden oleskelulupien myöntämiset ajoittuvat pääasiassa vuodelle 2016 käsittelyprosessin keston vuoksi. Skenaariot eivät kuitenkaan rajaa tarkastelua vuodelle 2016, vaan niitä voi käyttää pohjana myös pidemmän aikavälin arvioille. Arvioitaessa vaikutuksia asuntomarkkinoihin, maahanmuuttajien määrällä ja ryhmän koostumuksella on enemmän merkitystä kuin muuton ajoituksella.

Turvapaikanhakijat kasvattavat maahanmuuttoa

Oleskelulupien määrän kasvu ei välttämättä vaikuta suoraan maahanmuuton kasvuun. Maahanmuutto on ollut viime vuosina noin 30000 henkeä vuodessa, mutta tähän väestötilastoon sisältyvät vain henkilöt, jotka oleskelevat tai aikovat oleskella maassa yli 12 kuukautta (Tilastokeskus 2015a). Esimerkiksi useat opiskelun ja työn perusteella oleskeluluvan saaneet eivät näy tilastoissa maahanmuuttajina. Kansainvälisen suojelun perusteella myönnetyt oleskeluluvat kasvattavat maahanmuuttoa tulevaisuudessa, jos oleskeluluvan saaneet asettuvat maahan pysyvästi.

15000 henkilön lisäys maahanmuuttoon tarkoittaa noin 50 prosentin kasvua kokonaismaahanmuutossa ja nettomaahanmuuton kaksinkertaistumista verrattuna edellisten vuosien lukuihin. Jos muu maahanmuutto pysyy ennallaan ja turvapaikanhakijoita tulee laskelmien mukaisesti tulevaisuudessa, bruttomaahanmuutto olisi noin 35000–45000 henkilöä vuosittain.

Eräs tärkeä tekijä, jota laskelmissa ei oteta huomioon, on maahanmuuttajien poismuutto Suomesta. Tietoa siitä, kuinka usein oleskeluluvan kansainvälisen suojelun perusteella saaneet muuttavat pois Suomesta ei ole saatavilla. Analyysissa maahanmuuttajien integroitumisesta Suomeen käy kuitenkin ilmi, että vuonna 2002–2006 saapuneista maahanmuuttajista noin viidennes on muuttanut pois Suomesta viiden vuoden kuluttua saapumisestaan, ja verrattuna aiemmin saapuneisiin maahanmuuttajiin, poismuutto on yleistynyt (VATT 2014: 11). Lyhytkestoisen maahanmuuton yleistyessä kysyntä asuntomarkkinoilla kohdistuu yhä enemmän juuri vuokramarkkinoille.

Turvapaikanhakijoiden asuminen

Vastaanottokeskuksista kuntiin

Saatuaan oleskeluluvan, turvapaikanhakijoiden vaihtoehtoina vastaanottokeskuksista muuttamiseen ovat ELY-keskuksen tekemä sijoittaminen yhteistyössä muuttokunnan kanssa, vastaanottokeskusten tukema omaehtoinen muutto tai ilman ohjausta tapahtuva itsenäinen muutto. Työ- ja elinkeinoministeriön selvityksen mukaan itsenäisesti ja omaehtoisesti muuttavien määrä on selvästi suurempi kuin ELY-keskusten tekemien kuntiin sijoittamisten määrä (TEM 2014). Itsenäisten muuttojen suuntautuminen sukulaisten ja tuttavien luo suurimpiin kaupunkeihin voi selvityksen mukaan aiheuttaa asuinolojen ahtautta ja asunnottomuutta. Lisäksi se voi esimerkiksi vähentää kotoutumispalveluihin hakeutumista. Helsinkiin tulleista vastaanottokeskuksista lähtöisin olevista muuttajista vuonna 2013 asunnottomia oli 11 %.

Vastaanottokeskuksista muutetaan siis joko ELY-keskuksen ja kunnan välisen sopimuksen perusteella tai ilman. Kuntapaikkatavoitteisiin ei ole viime vuosina päästy, ja ELY-keskusten kautta kuntiin on sijoitettu vastaanottokeskuksista, kiintiöpakolaisten lisäksi, vain noin 300–400 henkilöä vuosittain. Yhä useampi turvapaikanhakija valitsee asumisratkaisunsa itse saatuaan oleskeluluvan ja saa asumisjärjestelyissä apua vastaanottokeskukselta asunnon järjestämisessä tai hoitaa kaiken itsenäisesti. Vastaanottokeskuksista omaehtoisesti lähteviä pyritään ohjaamaan keskuksen sijaintipaikkakunnan ELY-alueelle.

Kuvio 1. Kansainvälisen suojelun perusteella oleskeluluvan saaneiden henkilöiden muuttotavat vastaanottokeskuksista kuntiin vuonna 2013. VOK-muutto viittaa omaehtoisesti ja itsenäisesti muuttaviin. Lähde: TEM, PTT.

Kuvio 1. Kansainvälisen suojelun perusteella oleskeluluvan saaneiden henkilöiden muuttotavat vastaanottokeskuksista kuntiin vuonna 2013. VOK-muutto viittaa omaehtoisesti ja itsenäisesti muuttaviin. Lähde: TEM, PTT.

Muuttolukuja tarkasteltaessa huomataan, että omaehtoinen ja itsenäinen muutto vastaanottokeskuksesta (VOK-muutto) on ollut vuonna 2013 selkeästi yleisempi vaihtoehto kuin ELY-keskuksen ja kunnan välisten sopimusten perusteella tapahtuva muutto (Kuvio 1). Noin puolet omaehtoisesta ja itsenäisestä muutosta pois vastaanottokeskuksista suuntautuu pääkaupunkiseudulle. Kaikista muutoista vuonna 2013 yhteensä noin 40 prosenttia suuntautui pääkaupunkiseudulle ja hieman alle 10 prosenttia Tampereelle. Myös Turkuun ja Ouluun muutti huomattavia määriä oleskeluluvan saaneita turvapaikanhakijoita.

Kun oleskeluluvan saaneiden määrä kasvaa, osuus kuntien kanssa yhteistyössä sijoitetuista henkilöistä pienenee entisestään, jos kunnat eivät lisää kuntasijoittamispaikkojaan merkittävästi. Samalla VOK-muuttojen määrä kasvaa entisestään ja vuoden 2013 tilastojen valossa muutto suuntautuisi erityisesti pääkaupunkiseudulle.

Paineita pääkaupunkiseudulle – vuokra-asuntojen kysyntä kasvaa

Turvapaikanhakijoilla, jotka oleskeluluvan saatuaan päättävät jäädä Suomeen, on kysyntää kasvattava vaikutus asuntomarkkinoilla. Ensimmäisten tulijoiden ja heidän perheidensä noin 15000 henkilön väestönlisäys aiheuttanee pienen kysyntäshokin. Uusien maahanmuuttaja-asukkaiden kasvaneen määrän tuomat paineet kohdistuvat ensisijaisesti vuokra-asuntomarkkinoille, erityisesti sosiaalisille vuokra-asuntomarkkinoille.

Merkittävä osa vastaanottokeskuksista lähtevästä muutosta on suuntautunut pääkaupunkiseudulle eikä tälle trendille odoteta muutosta (taulukko 3). Pääkaupunkiseudulta löytyvät parhaimmat opiskelu- ja työmahdollisuudet sekä olemassa olevat maahanmuuttajaverkostot. Myös muihin kasvukeskuksiin on muutettu melko paljon omaehtoisesti. Ruotsin esimerkkikin osoittaa, että oleskeluluvan saatuaan omaehtoisesti muuttavat suuntaavat suuriin kaupunkeihin tai niiden ympäristöön (Boverket 2015).

Taulukko 3. Arvio oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden ja perheenjäsenten muuttajamääristä vastaanottokeskuksista kuntiin.
Kunta Osuus 2015 tulleet Skenaario 1 Skenaario 2
Helsinki 22 % 3110 1940 970
Espoo 10 % 1450 900 450
Vantaa 9 % 1230 770 380
Tampere 9 % 1330 830 410
Turku 8 % 1160 720 360
Oulu 7 % 1050 650 320
Muut 35 % 5030 3140 1570
Yhteensä 100 % 14360 8950 4460
Lähde: TEM, PTT.

Jos turvapaikanhakijoiden muutto-osuudet seuraavat vuoden 2013 tilannetta (kuvio 1 ja taulukko 3), pääkaupunkiseudulle muuttaa vuonna 2015 saapuneista turvapaikanhakijoista ja heidän perheenyhdistämistensä seurauksena yli 5500 henkeä, tai 40 prosenttia kaikista muuttajista. Muuttajien määrää kunnittain arvioitaessa on käytetty jokaisen kunnan osuutta vastaanottokeskuksista vuonna 2013 toteutuneista muutoista. Kuntapaikkojen lisääntyessä muutto-osuus pääkaupunkiseudulle voi olla hieman vähäisempi. Kuntapaikkojen vähentyessä suhteessa muuttajien määrään tilanne on päinvastainen.

Skenaario 1 esittää muuttajien määriä, jos turvapaikanhakijoita tulee 20000 vuodessa. Tämän skenaarion mukaan pääkaupunkiseudulle tulisi noin 3500 uutta asukasta vuodessa, mikä on myös merkittävä määrä ottaen huomioon nykyisen asuntotuotannon ja vuokra-asuntotilanteen.

Arvioita erityisesti sosiaalisesti tuotettujen vuokra-asuntojen kysynnästä on syytä tarkastella. Eri maahanmuuttajaryhmien välillä on eroja asuntojen hallintamuotojen suhteen. Tämänhetkisten turvapaikanhakijoiden maaryhmissä sosiaalisen vuokra-asumisen osuus on ollut 70 prosenttia. Oleskeluluvan saatuaan suurin osa turvapaikanhakijoista etsii asuntoa sosiaalisilta vuokramarkkinoilta, mikä tarkoittaa yli 10000 henkilöä Suomessa ja noin 4000 pääkaupunkiseudulla. Arvio pääkaupunkiseudun osalta on varovainen, sillä käytettäessä vain omaehtoisesti ja itsenäisesti muuttaneiden osuutta muuttajien määrää arvioitaessa, pääkaupunkiseutu saisi noin puolet kokonaismuutosta.

Pääkaupunkiseudun kuntien omien väestöennusteiden mukaan väestönkasvu pääkaupunkiseudulla olisi noin 16000 henkilöä vuonna 2016, hidastuen hieman vuodesta 2017 eteenpäin (Helsingin seudun aluesarjat 2015). Huomioiden taulukossa 3 esitetyt arviot kansainvälisen suojelun perusteella oleskeluluvan saaneista muuttajista, arvio pääkaupunkiseudun väestönkasvusta vuonna 2016 nousisi noin kolmanneksella 21000 henkilöön. Näistä osa valitsee omistusasumisen tai hakeutuu yksityisille vuokramarkkinoille, mutta sosiaalisille vuokramarkkinoille syntyy eniten kysyntää. Myös muiden kasvukeskuskaupunkien osalta väestön muutokset ovat merkittäviä. Vuonna 2015 tulleiden kansainvälistä suojelua saavien ja heidän perheidensä arvioitu määrä Tampereella olisi kolmannes kaupunkiseudun vuoden 2014 kokonaisväestönkasvuun verrattuna (Tilastokeskus 2015b).

Vaikutukset asuntomarkkinoihin

Tuetuista vuokra-asunnoista pulaa kasvukeskuksissa

Asuntojen tarjonta pääkaupunkiseudun valtion tukemassa vuokra-asumisessa on riittämätöntä. ARA-asuntojen kysyntä ylitti tarjonnan vuonna 2014 yli 30000 henkilöllä, muissa kasvukeskuksissa yhteensä noin 15000:lla (ARA 2015). Ylikysyntää asuntoihin on näillä alueilla selkeästi, mutta turvapaikanhakijoiden myötä tilanne tiukkenee. Toisaalta ARA-asuntoja on vapaana Suomessa tällä hetkellä 7200, ja niistä noin kolmanneksen arvioidaan olevan sellaisia, että niitä voitaisiin käyttää oleskeluluvan saaneiden kodeiksi. Tyhjät asunnot sijaitsevat ennen kaikkea väestötappiopaikkakunnilla. Myös esimerkiksi Oulussa, Jyväskylässä ja Vaasassa ARA-asuntoja on suhteellisen paljon tyhjillään verrattuna muihin kasvukeskuksiin. Määrällisesti eniten tyhjiä asuntoja on Rovaniemellä, Kemissä, Kouvolassa ja Salossa – vuonna 2014 yhteensä yli 1000 asuntoa oli tyhjillään näillä paikkakunnilla (ARA 2015).

Tyhjien ARA-asuntojen käyttöönotto ohjaisi muuttoliikettä pois pääkaupunkiseudulta, mutta samalla oleskeluluvan saaneiden työssäkäynti- ja opiskelumahdollisuudet mahdollisesti heikkenisivät. Vaikka kaikki käyttämättömät ARA-asunnot otettaisiin käyttöön, on kansainvälisen suojelun ja perheenyhdistämisen perusteella oleskeluluvan saavien perhekuntien määrä lähivuosina silti suurempi kuin tyhjien asuntojen määrä. Tilanne on kaupungeittain hyvin erilainen – useimmissa kasvukeskuksissa jonot kasvavat. Paineita kehittyy myös yksityisille vuokramarkkinoille, jos tarjontaa ARA-vuokra-asunnoista ei ole.

Tuetun vuokra-asumisen vaihtoehtoina saattavat olla, erityisesti pääkaupunkiseudulla, niin sukulaisten ja tuttavien luona asuminen kuin asunnottomuuskin. Kummassakaan tilanteessa paineita yksityisille vuokramarkkinoille vuokrien korotuksen muodossa ei synny, mutta sosiaaliset seuraukset ovat merkittävät. Pääkaupunkiseudun yksityisten vuokramarkkinoiden hintataso ja sosiaalisen vuokratarjonnan tiukka tilanne saattavat lisätä muuttoa muihin kasvukeskuksiin, kehyskuntiin tai muihin suuriin kaupunkeihin, joissa asuntotilanne on parempi. Toisaalta, vuokrien noustessa julkista sektoria kohtaavat mahdollisesti kasvaneet asumis- ja toimeentulotukimenot.

Miten ja missä oleskeluluvan saaneet asuvat?

Tämänhetkiset turvapaikanhakijat ovat pääasiassa Lähi-idästä ja Somaliasta. Vuonna 2008 yli 70 prosenttia Saharan eteläpuolisesta Afrikasta tulleista maahanmuuttajista asui vuokralla sosiaalisessa asumisessa, Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta tulleista noin 60 prosenttia (Yousfi ym. 2010). Kaikista Suomen kansalaisista osuus oli noin 12 prosenttia. Vuonna 2014 omistusasunnossa asui 27 prosenttia Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta tulleista ja 15 prosenttia muualta Afrikasta tulleista (Tilastokeskus 2015c).

Ulkomaalaistaustaiset asuvat tällä hetkellä myös jonkin verran ahtaammin kuin kantaväestö, ja ulkomaalaistaustaisen väestön asuntokunnat ovat hieman suurempia (Tilastokeskus 2015c). Tätä selittää luultavasti se, että maahanmuuttajaväestö on nuorempaa ja tämän vuoksi ryhmästä suurempi osuus on lapsiperheitä. Perheiden koko, asuminen sukulaisten tai tuttavien luona oleskeluluvan saamisen jälkeen ja yhteisöllinen asuminen on otettava huomioon pohdittaessa turvapaikanhakijoiden tai maahanmuuttajataustaisten ihmisten asumista ja asumisvalintoja. Tämänhetkisen turvapaikanhakijaryhmän demografinen koostumus siis määrittää asumisen tarpeita tulevaisuudessa.

Lisäksi ulkomaalaistaustaiset ihmiset keskittyvät kaupunkeihin (Tilastokeskus 2015c). Vaikka vastaanottokeskukset sijaitsevat hajautetusti ympäri Suomea ja tavoitteena olisi sijoittaa myös oleskeluluvan saaneita henkilöitä tasaisesti eri puolille maata, itsenäinen muutto suuntautuu kaupunkialueille.

Maahanmuuttajien asuinalueiden eriytyminen

Vilkama ym. (2013) toteavat, että maahanmuuttajien määrästä on tullut yksi ulottuvuus muiden joukossa selitettäessä muuttoja asuinalueelta toiselle Helsingin seudulla. ”Kantaväestön paosta” ei kuitenkaan ole kyse, vaan asuinalueiden sosiaaliseen rakenteeseen liittyvät muuttosyyt (esim. turvattomuus alueella) linkittyvät muuttajien silmissä läheisesti etniseen rakenteeseen. Kortteisen ja Vaattovaaran (2015) tutkimuksessa taas todetaan, että alueiden sosio-ekonominen eriytyminen on viime aikoina huomattavasti kiihtynyt, ja erot huono- ja hyväosaisten alueiden välillä ovat suuria. Maahanmuuttajien keskittyminen lähinnä sosiaalisille vuokra-asuntomarkkinoille ja sosio-ekonomisesti syrjäytyneille alueille voi siis johtaa eriytymiseen.

Maahanmuuttajataustaisten asumiskeskittymät sijaitsevat usein pienituloisilla vuokra-asumisvaltaisilla alueilla (Vilkama 2011). Pääkaupunkiseudulla on olemassa kuitenkin samankaltaisia alueita, joilla vieraskielisten osuus on keskitason alapuolella. Raha ei ole ainoa määrittävä tekijä maahanmuuttajien asumisessa. Alueeseen kiintyminen sekä sukulaisten ja tuttavien läheisyys ovat tekijöitä, joiden on havaittu parantavan asumisviihtyvyyttä. Yhteisöllisyyden rooli on usein myös merkittävä.

Myös Rasinkangas (2014) toteaa, että Turussa on havaittavissa keskittymistä lähiötasolla. Yleisesti Suomessa eriytymistä on kuitenkin ehkäissyt se, ettei ole olemassa suuria asuinalueita, joilla olisi pelkästään sosiaalisia vuokra-asuntoja. Toisaalta selvityksessä nostetaan esille muita tekijöitä, kuten avunsaanti yhteisössä ja etniset kaupat, joilla on positiivisia sosiaalisia ja taloudellisia vaikutuksia maahanmuuttajavaltaisilla alueilla.

Turun Varissuon tapauksessa suureen maahanmuuttajien määrään ovat vaikuttaneet alueen saatavilla oleva sosiaalinen vuokra-asuntokanta ja matala hintataso. Myöhemmin imagokysymykset kantaväestön keskuudessa sekä maahanmuuttajien sosiaaliset verkostot lähiöissä ovat kasvattaneet lähiön suosiota maahanmuuttajien keskuudessa ja vähentäneet kysyntää kantaväestön keskuudessa. (Rasinkangas 2014).

Tärkeänä maahanmuuttajien asumisen taustalla vaikuttavana tekijänä on heikompi asema työmarkkinoilla. Huonompi työtilanne heijastuu rajoitetumpana asemana asuntomarkkinoilla ja rajaa usein omistusasumisen mahdollisuutta. Asumisen eriytymiseen pitääkin etsiä selityksiä laajemmalti kuin ainoastaan asuntomarkkinoilta.

Asuntopula näkyy Ruotsissa

Ruotsissa turvapaikanhakijoiden ja oleskeluluvan saaneiden maahanmuuttajien asumismuotojen, kotoutumisen ja asuinolojen välillä ei näyttäisi vallitsevan selkeää yhteyttä. Asumisratkaisuihin vaikuttavat erityisesti alueelliset rakenteelliset erot, kuten työttömyys, sekä vallitsevan asuntopulan aste (Boverket 2015). Toisaalta tarkasteltaessa esimerkiksi koko maan kattavia tilastoja asuinpinta-alasta henkilöä kohden, hiljattain maahan tulleiden asuinpinta-ala on keskimäärin noin 22 neliötä koko väestön 42 neliömetriin verrattuna, ja suuremmissa kaupungeissa ahtaasti asuminen yleistyy. Asunnoissa saattaa myös olla kirjoilla useita henkilöitä, joiden asumisesta kyseisessä paikassa ei oikeastaan tiedetä.

Kokonaistilanne näyttää, että omatoimisesti asunnon järjestävät turvapaikanhakijat muuttavat suuriin kaupunkeihin sekä tiheästi asuttuihin kuntiin suurten kaupunkien läheisyydessä. Myös oleskeluluvan saaneiden omatoiminen asumisen järjestäminen on kasvanut. Oleskeluluvan saaneista vain 15 prosenttia saa kunnan paikan.

Suurin osa kansainvälisen suojelun perusteella oleskeluluvan saaneista asuu vuokra-asunnoissa. Boverketin (2015) mukaan asuntojen omistus on kuitenkin jonkin verran yleisempää siinä ryhmässä, joka on asunut itsenäisesti jo turvapaikkaa hakiessa. Tämä saattaisi johtua siitä, että itsenäisesti asunnon järjestävät voivat olla jo alun perin taloudellisesti paremmassa asemassa ja myöhemmin siirtyä omistusasumismarkkinoille.

Pahimman asuntopulan kaupungeissa, eli kartoituksessa Göteborgin ja Södertäljen kunnissa, suurempien muuttajamäärien seuraukset turvapaikanhakijoiden ja oleskeluluvan saaneiden asumiseen ovat kaikkiaan negatiivisia. Näissä kunnissa kestää selkeästi pidempään saada asunto, ja laiton jälleenvuokraus kasvaa eniten. Pimeät vuokramarkkinat on yksi vakavimpia seurauksia pahenevasta asuntopulasta ja suuresta turvapaikanhakijoiden ja oleskeluluvan saaneiden määrästä. Asuntopula aiheuttaa myös jälleenvuokrasopimusten yleistymisen. Nämä ovat kalliimpia ja johtavat lopulta toimeentulotuen hakemiseen, kun asumisen tuet eivät enää ole riittäviä kattamaan vuokrakustannuksia. Näin kunnille kertyy enemmän kustannuksia.

Myös Ruotsissa osuus niistä, jotka saavat kotoutumistuen lisäksi asumistukea, on kasvanut. Kasvua ei ole tapahtunut suurkaupungeissa, mikä johtuu erilaisista sukulaisten ja tuttavien kanssa järjestellyistä asumisratkaisuista sekä epävirallisista vuokrasopimuksista, joihin asumistukea ei voi saada. Kasvua muilla paikkakunnilla on sen sijaan ollut.

Johtopäätöksinä Boverketin raportissa mainitaan muun muassa se, että lyhyen matkan päässä työssäkäyntialueelta sijaitsevassa maaseutumaisessa kunnassa sekä sosiaalinen että taloudellinen integraatio yhteiskuntaan toimivat paremmin kuin suurissa kaupungeissa. Huonoimmin molemmilla tekijöillä tarkasteltuna pärjää Södertälje, jossa asunnoista on myös eniten pulaa. Asuntotilanteen ja sosiaalisten ja taloudellisten tekijöiden yhteys on selvityksen mukaan olemassa.

Norjassa suurin osa turvapaikanhakijoista asuu keskuksissa prosessin ajan ja sijoittuu valtion avustamana kuntiin. Norjassa on myös havaittu, että 5 vuotta sijoittamisen jälkeen 78 prosenttia asui edelleen samassa kunnassa, mihin heidät alun perin sijoitettiin, mutta kaikkein syrjäisimmistä kunnista muutettiin myös pois (Thorsdalen 2015). Sijoituskunnassa pysymiseen voivat vaikuttaa esimerkiksi vähäiset alueelliset erot työttömyysasteessa.

Eriytyneet asuntomarkkinat vai uusia vaihtoehtoja?

Ruotsin esimerkki asuntopulapaikkakunnilta osoittaa, että oleskeluluvan saaneet järjestävät asumisensa moninaisin keinoin. Lisäksi pimeitä vuokramarkkinoita on syntynyt, vaikkakin ilmiön yleisyyteen naapurimaassa vaikuttanee vuokrasääntely. Ruotsissa nähdään myös, että kuntien toimeentulotukikustannukset ovat kasvaneet kalliiden jälleenvuokrausten seurauksena. Ahtaasti asuminen on yleistynyt turvapaikanhakijataustaisten maahanmuuttajien keskuudessa, mikä vähentää yleistä asumismukavuutta ja lisää sosiaalisia riskejä.

Uudessa tilanteessa, jossa turvapaikanhakijoita on enemmän kuin koskaan aiemmin on lisäksi otettava huomioon se, millaisiin asuntoihin kysyntä painottuu. Osalla tulijoista voi olla perheitä tai perheet voivat seurata myöhemmin perässä, jolloin kysyntää isommille asunnoille voi syntyä enemmän kuin tällä hetkellä on. Toisaalta, voi olla tärkeää, että naapurustossa tai vaikkapa samassa talossa asuisi myös muita samasta kulttuuripiiristä tulevia ihmisiä. Keskustelua voikin herätä myös siitä, miten julkisen sektorin sekoittamispolitiikka edistää maahanmuuttajien asuinoloja.

Eriytymistä on pitkään pyritty ehkäisemään kaupunkisuunnittelulla. Vilkama (2011) esittelee pääkaupunkiseudun asuinalueiden etniseen eriytymiseen ja muuttoliikkeisiin liittyen kuntien koottuja toimenpide-ehdotuksia ja politiikkapohdintoja asukasrakenteen vinoutumisen ehkäisemiseksi. Tarvetta keskustelulle on liittyen siihen miten sekä etninen että muunlainen eriytyminen linkittyvät asuntomarkkinoille, vaikka alueiden etninen eriytyminen Suomessa on kansainvälisesti mitattuna toistaiseksi erittäin maltillista. Maahanmuuttajataustaisten asumisen keskittyminen ja eriytyminen liittyvät usein läheisesti työllistymistilanteeseen ja taloudellisiin resursseihin, jotka ohjaavat myös kantaväestön sijoittumista erilaisille asuinalueille.

Vuokra-asuntotarjonta

Valtion tukemat vuokra-asunnot ja muut vaihtoehdot

ARA-asuntojen vuonna 2015 alkava uudistuotanto on kasvanut hienoisesti aiemmista vuosista, mutta nykyisenlainen kasvu ei pysty vastaamaan varsinkaan vuokra-asuntojen kysyntään kasvukeskuksissa. Eroja alueiden välillä kuitenkin on hakemusten määrän muutoksissa sekä markkinatilanteessa. ARA:n mukaan markkinatilanne on kireä pääkaupunkiseudulla ja melko kireä Tampereella, Kuopiossa sekä useissa Helsingin kehyskunnissa. Myös asuntojen vaihtuvuus useimpien kasvukeskusten alueilla on pienempää kuin muilla alueilla. (ARA 2015).

Oleskeluluvan kansainvälisen suojelun perusteella saavat maahanmuuttajat tulevat kasvattamaan ARA-vuokra-asuntojonoja vuonna 2016 olettaen, että suurin osa tulevista maahanmuuttajista hakeutuu sosiaalisille vuokra-asuntomarkkinoille ja että hakemukset suuntautuvat pääasiassa kasvukeskuksiin (Taulukko 3). Aravarajoituslain 4a§:ssä mainitaan, että ”asukasvalinnan tavoitteena on, että aravavuokra-asunnot osoitetaan vuokra-asuntoa eniten tarvitseville ruokakunnille ja samalla pyritään vuokratalon monipuoliseen asukasrakenteeseen ja sosiaalisesti tasapainoiseen asuinalueeseen” (Aravarajoituslaki 1993/1190:4a§). Tämän puitteissa sosiaalisessa vuokra-asuntotarjonnassa maahanmuuttajille on Vilkaman (2011) mukaan sovellettu sosiaalisen sekoittamisen politiikka, jolla on pyritty luomaan monipuolinen asukasrakenne. Tämä on mahdollistanut etnisen ja muun eriytymisen ehkäisemisen, mutta asunnontarpeen kasvaessa ei ole selvää, että pystyttäisiin toimimaan samassa viitekehyksessä asunnontarpeen mennessä etusijalle.

Vaikuttamismahdollisuudet asuntojen tarjontaan politiikan keinoin ovat kaiken kaikkiaan rajalliset. Yleisenä huomiona politiikkatoimiin liittyen on syytä mainita, että maahanmuuttajakeskittymien hallintaan pystytään vaikuttamaan vain kaupunkien omistamien asuntojen kannalta. Jos keskusteluyhteyttä ei ole yksityisten vuokrantarjoajien kanssa, vaikutusmahdollisuudet ovat rajalliset.

Vaikka tarjonta ei kasvaisi toivotulla tavalla, myös yksityiset sijoittajat voivat helpottaa vuokra-asuntopulaa. Alho ym. (2014) tuovat esille, kuinka asuntorahastojen yleistyminen on toiminut asuntotarjontaa kasvattavasti eri hallintamuodon asunnoissa. Sijoitusrahastot ovat pääomallaan vauhdittaneet uusien asuntojen aloituksia, ja asuntosijoittamisen on nähty helpottavan kasvukeskusten vuokra-asuntopulaa. Asuntorahastojen tuotto-odotukset ovat tälläkin hetkellä verrattain korkealla, mikä tekee rahastoista houkuttelevan sijoituskohteen ja lisää rakentamisen kysyntää.

Asuntotarjonnan ongelmien taustaa

Sekä oleskeluluvan Suomesta saaneiden että kantasuomalaisten muuttoliike suuntautuu kaupunkeihin. Kaupungistumisen seurauksena asuntojen tarjonnan ongelmien taustalla on useimmiten kysymys maankäyttöpolitiikasta. Valtion ja kaupunkiseutujen maankäytön, liikenteen ja asumisen aiesopimuksilla (MAL) pyritään määrittämään asuntojen tuotantotavoitetta. MAL-aiesopimusten määrittelemiin tuotantotavoitteisiin ei ole pääkaupunkiseudulla kuitenkaan päästy. Myös ARA-tuotannossa on selkeästi jääty sopimuskaudella 2012–2015 jälkeen tavoitteista.

Holappa ym. (2015) toteavat, että pitkällä aikavälillä kasvaneen kysynnän myötä lisääntynyt rakentaminen nostaa rakennusmaan hintaa ja vaikuttaa sitä kautta myös asumiskustannuksiin. Tarjontajousto määrittää sen, missä määrin asuntotarjonta sopeutuu asuntokysynnän muutoksiin. Oikarinen (2015) nostaa esille, että asuntotarjonnan hintajoustoissa on huomattavia alueellisia eroja. Matalan jouston alueella esimerkiksi tulotason kasvu aiheuttaa vain pienen lisäyksen asuntotarjontaan mutta suuremman nousun asumiskustannuksissa. Alueelliset erot johtuvat niin kaupunkien väkiluvusta kuin hallinnollisten ja maantieteellisten tekijöiden aiheuttamista rajoitteista tarjonnan sopeutumiselle. Artikkelin mukaan erityisesti Helsingissä hallinnollisten rajoitteiden vähentämisellä voitaisiin tarjontaa joustavoittaa alueella, jossa maantiede ja suuri väkiluku jo luonnollisesti tekevät tarjonnasta joustamattomampaa.

Oikarinen (2015) näkee, että erityisesti kaavoittamiskäytännöillä on merkittävä rooli tarjontajouston määräytymisessä. Hyvänä esimerkkinä on vaikkapa Oulun maapolitiikka, joka on mahdollistanut vilkkaan rakentamisen ja sen kautta matalamman omistus- ja vuokra-asumisen hinnan. Oulussa kaavoitetaan lähinnä kaupungin omistamia maita, mikä lisää maanomistajien halukkuutta myydä maata toisin kuin pääkaupunkiseudulla, jossa yksityisen maan kaavoitus tarkoittaa maanomistajien lykkäävän maan myyntiä hinnannousua odotellessa. Ratkaisuna pääkaupunkiseudun (lähinnä Espoon) ongelmaan voidaan nähdä pakkolunastukset tai esimerkiksi korkeampi kiinteistövero kaavoitetulle rakentamattomalle maalle. Joka tapauksessa pidemmällä aikavälillä joustamaton tonttimaan tarjonta siirtää paineita asumiskustannuksiin, kun väestö pääkaupunkiseudulla kasvaa.

Lähteet

Alho, E., Holappa, V., Lahtinen, M. ja Pakarinen, S. (2014). Alueellisten asuntomarkkinoiden kehitys vuoteen 2016. PTT työpapereita 156.

ARA (2015). Asuntomarkkinakatsaus 1/2015. http://www.ara.fi/fi-FI/ARAtietopankki/Asuntomarkkinakatsaus/Katsaukset_2015/Asuntomarkkinakatsaus_12015_vuokraasunno%2833287%29 (luettu: 10.12.2015)

Boverket (2015). Nyanländas boendesituation – delrapport. Rapport: 2015:10. http://www.boverket.se/globalassets/publikationer/dokument/2015/nyanlandas-boendesituation-delrapport1.pdf (luettu: 10.12.2015)

Helsingin seudun aluesarjat (2015). Helsingin seudun väestö 1.1.1980-2014 sekä väestöennuste 1.1.2015 – 2050. http://www.aluesarjat.fi/ (luettu: 10.12.2015)

Holappa, V., Huovari, J., Karikallio, H. ja Lahtinen, M. (2015). Alueellisten asuntomarkkinoiden kehitys vuoteen 2017. PTT työpapereita 169.

Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) (2014). Kansainvälistä suojelua saavien muutto vastaanottokeskuksista kuntiin. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 26/2014. https://www.tem.fi/files/40851/TEMjul_26_2014_web_05092014.pdf. (luettu: 10.12.2015)

Maahanmuuttovirasto (2015). Turvapaikka- ja pakolaistilastot. http://www.migri.fi/tietoa_virastosta/tilastot/turvapaikka-_ja_pakolaistilastot (luettu: 11.1.2016)

Oikarinen E. (2015). Asuntotarjonnan hintajouston alueelliset erot. Kansantaloudellinen aikakauskirja 4/2015.

Rasinkangas, J. (2014). Maahanmuuttajien asumisen keskittyminen Turussa. Turun kaupunki, Kaupunkitutkimusohjelma.

Thorsdalen, B. (2014). Monitor for sekundærflytting: Sekundærflytting blant personer med flyktningebakgrunn bosatt i Norge i 2003-2012. Statistisk sentrallbyrå, rapporter 2014/21.

Tilastokeskus (2015a). Väestön ennakkotilasto. Marraskuu 2015. http://www.stat.fi/til/vamuu/2015/11/vamuu_2015_11_2015-12-17_tie_001_fi.html (luettu: 11.1.2016)

Tilastokeskus (2015b). Tampereen kaupunkiseutu – Väestö. http://tilastokeskus.fi/tup/seutunet/tampere_vaesto_fi.html (luettu: 11.1.2016)

Tilastokeskus (2015c). Ulkomaista syntyperää olevien työ ja hyvinvointi Suomessa 2014.

VATT (2014). Maahanmuuttajien integroituminen Suomeen. VATT-analyysi 1-2014.

Vilkama, K. (2011). Yhteinen kaupunki, eriytyvät kaupunginosat? Kantaväestön ja maahanmuuttajataustaisten asukkaiden alueellinen eriytyminen ja muuttoliike pääkaupunkiseudulla, Helsingin kaupungin tietokeskus.

Vilkama, K., Vaattovaara, M. ja Dhalmann, H. (2013). Kantaväestön pakoa? Miksi maahanmuuttajakeskittymistä muutetaan pois? Yhteiskuntapolitiikka, 78(5), sivut 485–497.

Yousfi, S., Vilkama, K. ja Vaattovaara, M. (2010). Finnish housing markets. Immigration, housing and segregation in the Nordic welfare states. Helsinki: Department of Geosciences and Geography C2, University of Helsinki, sivut 207–222.