Uutiset

Oma tupa tornitalon juurelta

26.marraskuu 2018

Kirjoittaja on PTT:n ekonomisti Eeva Alho /// Twitter: @eevalho

 

 

Asumistoiveita koskevista kyselyistä käy selväksi, että suomalaiset viihtyvät omakotitalossa, lähellä luontoa ja omassa rauhassaan. Arvostetaan omaa pihaa ja tilaa.

 

Vaikka moni tätä unelmaa toteuttaa, isossa mittakaavassa muuttovirta käy kaupunkeihin. Työpaikat keskittyvät, palveluverkostoa karsitaan ja keskitetään isoihin yksiköihin, ihmiset ikääntyvät ja muuttavat lähemmäs palveluja. Tuottamalla tiivistä kaupunkiasumista saadaan hillittyä asumiskustannusten nousua, mutta ihmisten arvostuksia ymmärtämällä kaupunkiympäristöistä voidaan rakentaa lisäksi viihtyisiä.

 

Kaupungistuminen on suhteellisen nuori ilmiö Suomessa. Monella on juuret ja omia kokemuksia maaseudulta. Tutkimusten perusteella tiedetään, että aikaiset lapsuudenajan kokemukset ohjaavat valintojamme pitkään elämän varrella. Jossain määrin myös asumismieltymykset ja asuinpaikkaan liittyvät arvostukset siirtyvät sukupolvelta toiselle.

 

Asuinympäristön ominaisuuksien arvostukseen liittyy osin tiedostamattomia tekijöitä, kuten tuttuus, tiettyyn paikkaan kuulumisen tunne ja maantieteellisen identiteetin periytyvyys. Tällaiset tekijät vaikuttavat siihen, miten ihmiset päätyvät yhteensovittamaan työ- ja asuinpaikkansa sijainnit. Toiset ovat joustavia lähtijöitä, jotka liikkuvat työmahdollisuuksien perässä; toiset taas rajaavat työnhaun sen perusteella, missä haluavat asua.

 

Vaikka tottumukset ja arvostukset siirtyvät sukupolvissa eteenpäin määrittäen sitä, miltä suomalaisten asumistoiveet näyttävät, mieltymykset kuitenkin muuttuvat ajassa ja saavat vaikutteita muihin kuin asumiseen liittyvien tekijöiden muutoksista. Esimerkiksi omistusasuminen siirtyy vahvasti perheessä, mutta viime vuosina vuokralla asumisen suosio on kasvanut Suomessa eri ihmisryhmien keskuudessa. Joustavuuden arvostaminen, työmarkkinoiden muutokset ja vuokra-asuntojen tarjonnan monipuolistuminen ovat rikkoneet omistusasumisen ylisukupolvisuutta.

 

Kun elämäntavat muuttuvat ja kaupunkiseudut tiivistyvät, niinkin yksinkertaiset sanat kuin luonnonläheisyys ja rauhallisuus saavat monia vivahteita. Luonnonläheisyys ei tarkoita kaikille omaa pihaa ja luontoa silmänkantamattomiin. Yhdelle riittää parveke tai vehreä näkymä ikkunasta. Toisen mielestä vehreys toteutuu riittävästi, jos autokaistojen välillä on puuistutuksia katukuvaa elävöittämässä.

 

Tällaisista vivahteista kaupunkisuunnittelijoiden pitäisi saada ote, jotta tiiviitkin asuinympäristöt tuottaisivat laatua ja hyvinvointia asukkailleen. Liian yleisellä tasolla ymmärretyt asumismieltymykset eivät välity suunnitteluratkaisuiksi asti. Kaupungistumisen myötä ihmisten arvostamista asioista ei tarvitse tinkiä, mutta ne pitää ymmärtää uudessa kontekstissa.

 

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 26.11.2018