Uutiset

Heikkenevä taloustilanne nopeuttaa metsäteollisuuden rakennemuutosta

2.lokakuu 2008

  •                                                     PTT:N METSÄTALOUDEN ENNUSTE, SYKSY 2008

    Talouskasvun nopea heikentyminen vähentää paperin kysyntää ja pitää paperin ylitarjontaa yllä edelleen Euroopassa. Tuotantokapasiteetin leikkauksista huolimatta paperin vientihinnat jatkavat hienoista laskuaan sekä tänä että ensi vuonna. Myös sahatavaramarkkinoilla heikentynyt talous on kääntänyt kysynnän voimakkaaseen laskuun. Metsäteollisuuden tuotannon supistuminen Suomessa vähentää puun käyttöä. Puun tuonti Suomeen supistuu ensi vuonna puoleen nykyisestä Venäjän puutullien seurauksena. Teollisuus ei tule kuitenkaan kärsimään puupulasta. Puun tarjontaa vilkastuttaa valtiovallan määräaikainen veronkevennys.  

    Paperiteollisuuden tilanne paranee aikaisintaan 2010

    Euroopan paperin tuotantokapasiteetista on PTT:n laskelmien perusteella suljettu noin 10 prosenttia vuosina 2006–2008. Mikäli talouden kasvunäkymät eivät olisi muuttuneet nopeasti synkemmiksi, tuotantokapasiteetin leikkaukset olisivat riittäneet kääntämään paperin hinnat nousuun ensi vuonna, arvioi metsäekonomisti Tapio Tilli. Tällä hetkellä Euroopassa on edelleen heikkenevään kysyntään nähden liikaa paperin tuotantoa. Tämän seurauksena paperin hinnat jatkavatkin PTT:n ennusteen perusteella hienoista alenemista tänä ja ensi vuonna.  Nopeaa helpotusta Euroopan paperiteollisuuden tilanteeseen voi tarjota ainoastaan dollarin vahvistuminen euroon nähden. Euron heikkeneminen nykyiseltä noin 1,4 tasolta 1,2–1,3 tasolle kääntäisi PTT:n arvion mukaan paperin hinnat nousuun.  

    Suomessa paperin tuotanto vähenee tehtaiden sulkemispäätösten seurauksena viidellä prosentilla tänä vuonna. Ensi vuonna tuotannon supistuminen jatkuu 3–6 prosentilla. Ennuste pitää sisällään myös mahdollisuuden uusista tuotannon rajoituksista tai leikkauksista.

    Synkistä uutisista huolimatta paperin teko ei ole Suomesta loppumassa. Euroopassa tullaan myös jatkossa tuottamaan alueella kulutettava paperi. Suomeen metsäteollisuuden rakennemuutoksen jälkeen jäävien tehtaiden kilpailukyky on Euroopan alueella hyvä.   

    Sahoilla on siirrytty korkeasuhdanteesta nopeasti matalasuhdanteeseen

    Sahatavaran vientihinnat nousivat 23 prosenttia vuonna 2007. Tänä vuonna PTT arvioi vientihintojen putoavan 15–20 prosenttia vuodesta 2007. Hintojen voimakas vaihtelu aiheuttaa sahoille suuria sopeutumisongelmia. Sahatavaran tuotanto vähenee Suomessa PTT:n arvion mukaan kymmenyksellä tänä vuonna.   

    Sahojen kannalta on positiivista, että sahatavaran tuotanto näyttää vähenevän Suomen lisäksi myös lähes kaikissa muissa keskeisissä tuottajamaissa. Markkinatasapainon saavuttamista vaikeuttaa kuitenkin sahatavaran tuottajien korkea varastotaso. PTT arvioi sahatavaran hinnanlaskun pysähtyvän vuoden 2008 lopulla varastojen painuessa riittävän alas.

    Rakentamisen ennusteet eivät lupaa sahatavaran kysynnän kasvua ensi vuonna. Sahatavaramarkkinoilla tulee kuitenkin näkymään Venäjän raakapuun viennin loppuminen. Vaikutukset ovat suurimmat Aasiassa erityisesti Kiinassa, jonka sahateollisuudelle muodostuu raaka-aineen niukkuudesta johtuvia tuotanto-ongelmia.  

    Puun myyntitulojen verotuksen keventäminen vilkastuttaa puukauppaa

    Venäjän puutullien aiheuttama puun tuonnin väheneminen ei PTT:n laskelmien mukaan aiheuta metsäteollisuudelle puuhuolto-ongelmia. Paperi- ja sellutehtaiden sulkemisen ja sahatavaran tuotannon vähenemisen seurauksena puun käytön taso on selvästi aiempia vuosia pienempi. Lisäksi hallituksen päätös laskea määräajaksi puun myyntitulosta maksettavaa veroa lisää PTT:n arvion mukaan puun tarjontaa.

    PTT ennakoi metsäteollisuuden puun käytön supistuvan vuosina 2008–2009 noin kuudella miljoonalla kuutiometrillä. Venäjän puun vientimaksun nousu 50 euroon kuutiometriltä vuonna 2009 vähentää puun tuontia Suomeen noin kahdeksalla miljoonalla kuutiometrillä. Kotimaasta tarvitaan lisää puuta noin kaksi miljoonaa kuutiometriä.

    Puukauppaa on tehty tänä vuonna selvästi viime vuotta vähemmän. Tähän on syynä alentunut puun hintataso, joka on vähentänyt puun tarjontaa. Vuoden 2009 loppuun mennessä tehdyt puukaupat saavat hallituksen esityksen perusteella 50 prosentin verohuojennuksen puun myyntitulon veroon. PTT:n arvion mukaan tämä lisää yksityismetsänomistajien puunmyyntihalukkuutta. Puukauppa tulee vilkastumaan loppuvuonna ja jatkuu vilkkaana koko ensi vuoden.

    Metsänomistukseen tarvitaan myös rakennemuutos

    Valtiovallan päätöksellä keventää määräajaksi puun myyntitulojen verotusta turvataan metsäteollisuuden puun saanti tilanteessa, jossa teollisuudelta poistuu yksi keskeinen raaka-ainelähde. Veronkevennyksen tulee olla määräaikainen, jotta sillä on tarjontaa lisäävä vaikutus. Ongelmaksi jää kuitenkin, miten yksityismetsänomistajat saataisiin pysyvästi lisäämään puun myyntejään.

    Yhtenä keinona on ulottaa metsäteollisuuden käymä rakennemuutos myös yksityismetsänomistukseen. Nykyistä metsänomistajakuntaa ja metsätilarakennetta tulisi saada muokattua kohti suurempia tilayksiköitä, joissa metsätalouden harjoittaminen olisi nykyistä tehokkaampaa.

    Metsäverotuksessa olevaa metsävähennystä laajentamalla hallitus kannustaa metsän ostoon. Metsätilamarkkinoilla ei ole kuitenkaan ongelmana kysynnän vähäisyys, vaan erityisesti tarjonnan vähäisyys. Metsätilan myynti tulisi saada nykyistä houkuttelevammaksi vaihtoehdoksi tilan omistusta järjesteltäessä. Yhtenä keinona voisi olla luovutusvoittoverovapaus metsätilan myyjälle. Tämä voisi vilkastuttaa kiinteistökauppaa ja kasvattaa tilakokoa.

     

    Metsäsektorin keskeiset ennusteluvut vuosina 2008 - 2009

     
    2008
    %-muutos
    2009
    %-muutos
    Vientimarkkinat
    Määrä
    Hinta
    Määrä
    Hinta
    Paperi ja kartonki
    -5
    -2
    -6 – -3
    -2 – 0
    Puumassa
    -4
    0 – 5
    -10 – -5
    -5 – 0
    Sahatavara
    -7
    -20 – -15
    10
    2 – 5
     
    Puumarkkinat
    2008
    %-muutos
    2009
    %-muutos
    Puun tuonti
    -5
    -45
    Markkinahakkuut
    -4
    8
    Puukaupat
    -10  
    10 
    Puun nimellishinta
    -10 
    - 4 – -2
    Nimelliset kantorahatulot
    -15 

    7 ‑ 9

     

    Lisätietoja:   Metsäekonomisti Tapio Tilli, 
                         puh: 09-34 888410 / 050-3579743 
                         sähköposti: tapio.tilli@ptt.fi

     Ohessa tiedote kuvien kanssa