Uutiset

Alueellisten erojen tasoittaminen tuottavuudessa ja työllisyysasteissa talouskasvun edellytys tulevaisuudessa

18.heinäkuu 2006

  • Tuotannon tasossa ja kasvuvauhdissa sekä tuottavuudessa ja työllisyysasteissa on Suomessa suuria alueellisia eroja. Jotta ikääntymisen myötä tuleva uhka työvoiman vähenemisestä ja tuottavuuden kasvuvauhdin hidastumisesta voitaisiin torjua, alueellisia eroja olisi saatava tasoittumaan. Asukasta kohti laskettu tuotannon taso ja työn tuottavuus ovat Helsingin seudulla kaksi kertaa korkeampi kuin heikoimmilla alueilla, todetaan Janne Huovarin, Jaakko Kianderin ja Raija Volkin tutkimuksessa, joka on tehty yhteistyönä Pellervon taloudellisessa tutkimuslaitoksessa ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksessa.

    Tuottavuudessa suuria alueellisia eroja saman toimialan sisälläkin

    Ennen 1990-luvun lamaa teollisuusvaltainen kasvu suosi alueita ympäri Suomea ja tuottavuus kasvoi nopeasti monella alueella. Tällöin Suomi otti tuotannon tasossa ja tuottavuudessa kiinni edistyneempiä maita ja muu maa Helsinkiä. Tuottavuuden kohoamiseen riitti suhteellisen alhainen koulutustaso ja hyvä sijainti mm. raaka-aineiden saannin kannalta, sillä edistyminen perustui uuden, usein maailmalta valmiina saatavan teknologian käyttöönottoon. 1990-luvun loppupuolen ICT-teknologiaan perustuva kasvu on sen sijaan suosinut pääasiassa vain muutamia alueita, lähinnä suuria kaupunkeja. Kun Suomi rynni näillä aloilla nopeasti tuottavuudeltaan maailman kärkeen, luonnollisesti myös alueelliset erot kasvoivat, kun muiden toimialojen tuottavuuskehitys ei ollut yhtä nopeaa.

    Helsingin seutukunnassa tuottavuuden taso on edelleen maan korkeimpia huolimatta keskimääräistä hitaammasta tuottavuuden kasvusta viimeisen 30 vuoden aikana. Edellä olivat vuonna 2003 ainoastaan Salon alue ja Oulun seutukunta (kuvio). Näillä kolmella alueella tuotettiin työntekijää kohti yli 60 000 euron verran vuodessa. Näiden kolmen alueen jälkeen tuottavuudeltaan korkeimpia ovat monet pääomavaltaisen teollisuuden alueet (esimerkiksi metsäteollisuuden sijaintialueet), jotka ovat olleet tuottavimpien alueiden joukossa jo ainakin viimeiset kymmenen vuotta. Keskimääräistä paremmin ovat pärjänneet myös monet suuremmista kaupungeista. Heikoimman tuottavuuden alueita puolestaan ovat monet maatalousvaltaiset alueet. Voi sanoa, että teollisuus ja monipuolinen tuotantorakenne ovat olleet alueiden vaurauden lähde.

    Ero työn tuottavuudeltaan parhaan Salon alueen ja heikoimman itäisen Etelä-Pohjanmaan välillä oli vuonna 2003 reilut 30 000 euroa eli tuotanto työntekijää kohden on itäisellä Etelä-Pohjanmaalla vain hieman yli puolet Salon tuotannosta. Ero on suuri ja alueiden väliset erot ovat olleet myös varsin pysyviä.

    Erot työn tuottavuudessa selittävät suurimman osan alueellisista eroista myös henkeä kohden lasketussa tuotannossa. (Helsingin seudulla tuotannon arvonlisäys asukasta kohti on 34 000 euroa, kun se heikoimmalla alueella on alle puolet tästä.) Noin puolet asukasta kohti lasketun tuotannon eroista selittyy eroilla tuottavuudessa. Myös alueellisten erojen kasvu 1990-luvulla selittyy alueiden erilaisilla tuottavuuden kasvuvauhdeilla. Seuraavaksi eniten tuotannon tasoon vaikuttaa se, kuinka suuri osa väestöstä on töissä eli miten korkea työllisyysaste alueella on.

    Tuottavuuden kasvu kaikilla aloilla ja alueilla sekä työllisyysasteiden nostaminen avaimia tulevaisuuden talouskasvuun

    Kun pelkästään ikääntymisen myötä potentiaalisen työvoiman määrä vähenee noin 200 000 henkeä 25 seuraavan vuoden aikana, talouskasvun varmistamiseksi on tärkeää tasoittaa alueellisia eroja tuottavuudessa ja työllisyysasteissa. Ikääntymisen vaikutukset työllisyyteen ja julkiseen talouteen jäävät vähäisiksi vain, jos työllisyysasteita onnistutaan parantamaan lähemmäksi muiden Pohjoismaiden tasoa ja alueellisia eroja poistamaan. Tuottavuuden suuret alue-erot saman toimialan sisällä viittaavat siihen, että emme ole käyttäneet vielä hyväksi myöskään läheskään kaikkia tuottavuuden nostamismahdollisuuksia.

    Kaikkia eroja tuottavuudessa ei ole tarpeen poistaa eikä siihen pystytäkään, sillä osa alueiden välisistä tuottavuuseroista aiheutuu eroista toimialarakenteessa ja toimiva yhteiskunta tarvitsee erilaisia toimialoja. Esimerkiksi maatalouden tuottavuus on alhainen ja siksi siihen erikoistuneilla alueilla tuottavuus jää luonnollisista syistä alhaiseksi. Tulevaisuuden näkökulmasta merkityksellistä on kuitenkin se, että suurin osa tuottavuuseroista aiheutuu saman toimialan sisällä olevista alueellisista eroista.

    Miksi alueiden välillä on näin suuria ja pysyviä eroja työn tuottavuudessa? Keskimääräistä tuottavampia ovat alueet, joilla on isot paikalliset markkinat ja sen vuoksi keskimääräistä suuremmat toimipaikkojen koot, paljon koulutettua työvoimaa sekä tutkimis- ja tuotekehitystoimintaa. Alueella ja etenkin sen yrityksissä olevat aineelliset ja henkiset resurssit (pääomakanta, koulutettu työvoima jne.) ja vähäisemmässä määrin alueen ominaisuudet selittävät siis osan eroista. Kuitenkin osa alue-eroista jää selittämättä, mikä viittaa siihen, että eri paikoissa pystytään samoilla resursseilla saamaan tuotannosta irti erilainen arvonlisäys. Näin ollen näitä toiminnan organisoinnista, teknologiaeroista yms. aiheutuvia eroja voidaan luultavasti kaventaa siten, että heikommat alueet kurovat kiinni muita alueita sitä mukaa kuin mm. tietotekniikan tuottavuutta parantavia ominaisuuksia voidaan käyttää aiempaa tehokkaammin hyväksi.

    Tuottavuuden näkökulmasta laman jälkeinen kehitys on ollut hieman huolestuttavaa. Vaikka talous on kasvanut nopeasti ja tuottavuuden kasvu on ollut hyvin nopeaa muutamalla alueella ja muutamalla toimialalla, lähinnä elektroniikkateollisuudessa ja tietoliikennepalveluissa, koko maan tuottavuuden kasvu on ollut aikaisempaa hitaampaa. Koko talouden tuottavuuden kasvu ei voi olla nopeaa, jos se lepää ainoastaan muutaman huipputeknologia-alan ja kasvukeskuksen varassa. Tuottavuuden kasvattaminen ei ole kuitenkaan enää yhtä helppoa kuin 1990-luvulla, jolloin Suomi otti kiinni muuta maailmaa. Nyt osa toimialoista ja alueista on jo teknologian eturintamassa ja silloin pelkkä kiinni ottaminen ei riitä, vaan on pystyttävä yhä useammalla alalla ja alueella kehittämään uutta.


    Ikääntymisen vaikutuksia pehmentää myös joidenkin julkisten menojen muutokset

    Tuottavuuden paraneminen on avainasemassa tulevan talouskasvun kannalta, sillä työllisyysastetta tuskin saadaan niin korkeaksi, että ikäluokkien pieneneminen voidaan täysin korvata. Ikääntymisen pelätään hidastavan tuottavuuden kasvua mm. verojen kiristymisen, palveluiden osuuden kasvun ja säätämisen vähenemisen takia. Kaikki ovat potentiaalisia uhkia, mutta ikääntymisen kautta tuleva vaikutus tuottavuuden kasvuun on luultavasti varsin rajallinen. Verotuksen kiristymispaineita alentaa se, että veropohjan kasvu on nopeampaa kuin tuotannon kasvu. Menot suhteessa BKT:hen pyrkivät nousemaan, mutta kehitystä jarruttaa mm. se, että eläkkeet eivät seuraa tarkkaan palkkakehitystä ja eläkerahastojen tuotot kasvavat. Jos työllisyysaste nousee, tarve tulonsiirtoihin pienenee.

    Ikääntyminen kasvattaa luultavasti kulutuksen osuutta taloudesta. Kulutuksen osuudella ja tuottavuuden kasvulla ei sinänsä ole selvää yhteyttä, mutta kulutuskysynnän painottuminen julkisesti tuotettuihin sosiaalipalveluihin voi hidastaa kasvua. Tilannetta helpottaa hieman myös se, että väestön kasvun hidastuessa henkeä kohti lasketun tuotannon kasvun ylläpitämiseksi riittää vastaavasti aiempaa hitaampi tuotannon kasvu. Väestön kasvu hidastuu noin 0,2 prosenttiyksikköä vuodessa.

    Ikääntymisellä on myös potentiaalisesti tuottavuuden kasvua nopeuttavia vaikutuksia. Suurten ikäluokkien eläkkeelle jääminen tuo ainutlaatuisen mahdollisuuden työn uudelleen organisointiin monella alalla, ei vähiten julkisella sektorilla. Samalla myös työvoima nuorenee. Mahdollinen työvoimapula tekee työvoimasta niukan resurssin ja niukkaa resurssia käytetään yleensä tehokkaammin hyödyksi.


    Julkaisu:
    VÄESTÖRAKENTEEN MUUTOS, TUOTTAVUUS JA KASVU
    Janne Huovari – Jaakko Kiander – Raija Volk
    Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen raportteja nro 198. 129 s. Helsinki 2006.


    Lisätietoja
    Raija Volk, tutkimusjohtaja, Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos, 040-590 3430, ( 09) 3488 8417, raija.volk@ptt.fi
    Janne Huovari, ekonomisti, Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos, janne.huovari@ptt.fi