Uutiset

yrittäjyys

Yrittäjyys houkuttelee jo korkeakoulutettujakin
huhtikuu 15,2019

Viimeisten kymmenen vuoden aikana yrittäjien kokonaismäärä Suomessa on pysynyt suhteellisen vakaana. Merkillepantavaa on kuitenkin rakenteen muutos. Itsensätyöllistäjien määrä, johon lukeutuvat yksinyrittäjät, ammatinharjoittajat, freelancerit ja apurahansaajat, on kasvanut tasaisesti koko 2000-luvun.

Tiedote: Suomella on työkalut pärjätä biotaloudessa – murroksissa oltava hereillä
marraskuu 27,2017

Pohjoisamerikkalaisen metsäalan ja biotalouden asiantuntijan Don Robertsin mukaan Suomi ansaitsee huippuarvosanat innovaatiokapasiteetista. Haasteita biotalouden kehittämiselle tuovat kuitenkin fossiilisten polttoaineiden matalat hinnat sekä julkisen rahan niukkuus. Lisäksi geenitekniikka voi auttaa enemmän eteläisiä puuntuottajia kuin Suomea. Roberts puhui PTT:n biotalousseminaarissa Helsingissä maanantaina.

Syntyykö muuttuvasta biotaloudesta uutta arvoa Suomelle? - PTT-seminaari vastaa 27.11.!
marraskuu 16,2017

Pellervon taloustutkimuksen syysseminaari pureutuu uuden biotalouden mahdollisuuksiin ja kysymyksiin. Pääpuhuja on pohjoisamerikkalainen metsäalan huippuanalyytikko ja rahoitusekspertti Don Roberts. Ilmoittaudu mukaan täältä!

Taloustutka: Yrittäjät yhteistyöhön sote-markkinoilla
elokuu 14,2017

Pienten sote-yritysten kilpailuetuja voivat olla muun muassa asiakastarpeiden ymmärrys ja paikallistuntemus, kirjoittaa tutkimuspäällikkömme Heidi Forsström-Tuominen.