Uutiset

maatalous

Älymaatalous kaipaa standardeja
tammikuu 21,2019

Digitalisaatio parantaa maatalousyrittäjien kilpailukykyä, eläinten hyvinvointia, tuotteiden laatua ja vähentää ympäristön kuormitusta. Se on luonut edellytykset tilakoon kasvattamiselle, yhteisyritysten perustamiselle ja eri tuotantopisteissä toimimiselle. Suomi on innovatiivinen maa, mutta älymaatalouden investoinneissa on edetty hitaasti.

Miten ruoan hinta muodostuu?
marraskuu 12,2018

Tuottajan saama osuus erilaisten tuotteiden kuluttajahinnasta mietityttää. Kuinka suuri on alkutuotannon osuus perunarieskan hinnasta? Entäpä grillimakkarasta? Myös kaupan rohmuamasta osuudesta puhutaan, ja usein syystäkin varsin kielteiseen sävyyn.

Vienti on vaativa laji
lokakuu 22,2018

Suomen elintarvikeviennin kasvun eteen on tehty paljon töitä sekä yritysten että viranomaisten toimesta. Viime vuonna nähtiinkin jo lupaavaa kehitystä, vaikka elintarvikevienti oli edelleen noin kymmenyksen pienempi kuin suurimmillaan ennen Venäjän vastapakotteita vuonna 2014. Tänä vuonna on sen sijaan otettu jopa reilustikin takapakkia.

Taloustutka: Maataloudesta voi kertoa myös positiivista
lokakuu 19,2018

Olemme tottuneet kuulemaan maataloudesta useimmiten vain synkkiä uutisia. Vaikka vuosi olikin vaikea, olisi siitäkin kerrottavana myös myönteisiä tarinoita, sanoo tutkimusjohtaja Kyösti Arovuori.

Infograafi: Maa- ja elintarviketalouden ennusteesta, syksy 2018
syyskuu 26,2018

Poimi tästä talteen tärkeimmät huippukohdat syksyn ennusteesta