Ajankohtaista

Taloustutka: Orvokki, lehdokki, vuokko ja moni muu

18.helmikuu 2019
Johannes Piipponen
KATSO KIRJOITTAJAN MUUT ARTIKKELIT»

Kirjoittaja on PTT:n maatalousekonomisti. Twitter: @jpiippon

Julkisen keskustelun perusteella voisi luulla, että hömppäheiniä edustavat kaikki vähänkin oudoilta kuulostavat viljelymuodot. Ainakin suojakaistat ja luonnonhoitopellot, ehkä myös perinnebiotoopit. Laajemmassa merkityksessään termi hömppäheinä ei kuitenkaan ole sidottu kasvilajiin tai tuotantomuotoon. Ennemminkin sillä viitataan toimintatapaan, jossa tukia maksimoidaan töitä minimoimalla, eikä tarkoituksena ole tuottaa mitään. Äkkiseltään tämä kuulostaa väärältä. Toisaalta se kuulostaa samalta kuin viesti maatalousekonomian oppikirjoissa: tuottoa on pyrittävä maksimoimaan ja kustannuksia minimoimaan.

Jos kasvinviljelytila optimoi tuottojaan siirtämällä heikommin tuottavat peltolohkot nurmelle, onko hän löyhästä moraalista kärsivä hömppäheinien viljelijä? Järkevä hyödyntää systeemiä, mutta missä menee raja? Onko viljely ilman varsinaista tuotantoa varsinaista viljelyä? Entä jos viljelyssä on jotain hömppänä pidettyä, mutta sitä viljellään ympäristöhyötyjen tähden? Vaikeita kysymyksiä voisi kysellä loputtomiin.

Tarkastellaan vaikkapa perinnebiotooppeja ja mietitään, miksi niiden hoidosta maksetaan. Kedot, niityt, hakamaat ja muut perinnebiotooppiympäristöt ovat monille vieraita. Biotooppien hyvistä vaikutuksista biodiversiteettiin, eli luonnon monimuotoisuuteen, on kyllä kuultu, mutta usein tämä jää muistissa takamaastoon. Sen sijaan tuen suuruuden hehtaaria kohti huhutaan olevan suuri.

Miten on, mihin tämä hehtaarituki perustuu? No, luonnon monimuotoisuuden surkastumisesta aiheutuu kustannuksia. Esimerkiksi Pohjois-Amerikassa mehiläisiä kuljetetaan rekoilla hedelmätarhalta toiselle, koska luonnonvaraisten pölyttäjien kannat ovat romahtaneet. Japanissa kirsikkapuita hedelmöitetään käsin. PTT:n taannoisessa raportissa (raportti 227) menetettyjen ekosysteemipalveluiden arvon arvioitiin maailmanlaajuisesti olevan vähintään 14 biljoonaa euroa vuoteen 2050 mennessä, mikäli biodiversiteettikato jatkuu nykyistä vauhtia.

Jos perinnebiotooppihehtaarilta saatavat hyödyt ovat euroissa mitattuna suuremmat kuin maksettu tuki, säästetään rahaa. Tällöinhän maksettava korvaus on perusteltu. Hyödyn rahamääräistä suuruutta on toki vaikeaa arvioida, samoin sitä, onko tuki sopiva maksumuoto. Selvää kuitenkin on, ettei ympäristöhyötyjä tuoteta, jollei niistä myös makseta.

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 18.2.