Ajankohtaista

"Rahalla sittenkin merkitystä", Petri Mäki-Fränti, 19.5.2008

  •                                                  MAASEUDUN TULEVAISUUS / PTT:N TALOUSTUTKA

    1970-luvun öljykriisit kiihdyttivät inflaation monessa maassa pahimmillaan kaksinumeroisiin lukuihin, vaikka talouskasvu hidastui samaan aikaan. Nopeaa inflaatiota saattoi selittää ainakin kalliilla öljyllä ja löysäkätisellä finanssipolitiikalla, mutta taloustieteilijä Milton Friedman tarjosi inflaatiolle vaihtoehtoisen selityksen.

    Friedmanin mukaan inflaatio oli aina ja kaikkialla rahataloudellinen ilmiö. Jos kotitalouksiin ja muualle kansantalouteen kertyy liian nopeasti käteistä rahaa, shekkitilejä, luottokortteja ja muita maksuvälineitä, ”ylimääräinen” raha alkaa poltella kuluttajien taskuja, jolloin tavaroiden ja palveluiden kysyntä kasvaa. Jos tarjonnan kasvu ei jaksa seurata kysynnän perässä, inflaatio kiihtyy.

    Friedman päätteli, että inflaatio pysyy kurissa, kunhan keskuspankki pitää kansantalouden rahan määrän kasvun vakaana. Tämä oppi tuli tunnetuksi monetarismin nimellä.

    Yhdysvaltain ja Britannian keskuspankit yrittivät soveltaa monetarismia käytäntöön 1970- ja 1980-luvun taitteessa. Kokeilut jäivät kuitenkin lyhytaikaisiksi, osin käytännön syistä: Keskuspankkien oli vaikeaa säädellä rahan määrän kasvuvauhtia, kun rahoituslaitokset kehittelivät samaan aikaan uudenlaisia luottoja ja muita käteisen rahan korvikkeita.

    Ajan myötä taloustieteilijät alkoivat muutenkin epäillä sitä, että hintataso kulkisi käsi kädessä rahan määrän kanssa ainakaan lyhyellä aikavälillä.

    Monetaristien ajatukset rahan määrän merkityksestä näyttävät silti vaihteeksi ajankohtaisilta. Kulutuskysynnän sijaan raha vaikuttaa hintoihin kuitenkin rahoitusmarkkinoiden välityksellä.

    Rahastoihin ja eläkevakuutusyhtiöihin on kertynyt ennätykselliset määrät sijoitusvarallisuutta. Samaan aikaan finanssimarkkinoille on kehitetty uusia keinoja myöntää ja ottaa luottoa. Matala korkotasokin on rohkaissut velkaantumista. Kun nämä varat, omat tai lainatut, on haluttu panna edelleen poikimaan, jotkut sijoittajat ovat halunneet nähdä korkeita tuottoja ja matalia riskejä heikommissakin sijoituskohteissa.

    Kun osakkeiden, asuntojen ja johdannaisten hintojen on odotettu tulevaisuudessa nousevan, niiden kysyntä on kasvanut, mikä itsessään on nostanut niiden hintoja. Tämä on ruokkinut hinnoittelukuplien muodostumista: Vuosituhannen vaihteessa sijoittajien kiinnostus teknologiaosakkeisiin kasvatti ensin kuplan osakemarkkinoille. Teknologiakuplan puhjettua sijoitusvirrat siirtyivät vähitellen asuntolainamarkkinoille pönkittäen asuntojen hintarallia Yhdysvalloissa.

    Asuntolainakuplan puhjettua sijoittajat etsivät tuottoja nyt raaka-ainemarkkinoilta. Raakaöljyn ja viljan viimeaikaista hinnannousua voidaan toki perustellusti selittää Aasian maiden kasvavalla kysynnällä tai bioetanolin tuotannolla.

    Hintojen nousuvauhti on kuitenkin kiihtynyt jo sille tasolle, että lisäselityksiä hintojen nousulle on pitänyt hakea kasvaneesta kysynnästä keinottelutarkoituksiin. Raaka-aineiden hintojen nousu on lopulta välittynyt myös kuluttajahintoihin.

    Vaikka esimerkiksi Suomessa ruuan hinnan nousuun on vaikuttanut raaka-aineiden hintoja enemmän moni muu tekijä, energian ja viljan hinnan nousu on riittänyt tekemään inflaatiosta maailmanlaajuisen ongelman.

    Muiden hintakuplien tavoin myös raaka-ainekupla puhkeaa joskus ja uusi kupla alkaa syntyä jossain muualla. Raaka-aineiden hinnat kääntyvät kuitenkin tällöin laskuun. Toivottavasti tämä näkyy myös kuluttajahinnoissa.



    petri.maki-franti@ptt.fi