Ajankohtaista

Mitä kesän harjoittelusta jäi käteen Juuso?

29.elokuu 2018
Juuso Heinämäki
KATSO KIRJOITTAJAN MUUT ARTIKKELIT»

  •  

    Kesäharjoittelijoidemme siirtyminen opiskelijaelämään kertoo väistämättömästi syksystä. Tutkimusryhmien palautteen mukaan harjoittelijoiden panos oli tänä kesänä välttämätön, ja apukäsille oli tarjottavana monenkirjavia hankkeita.

    Seuraavassa muutama perinteinen kysymys maa- ja elintarviketalouden tutkimusryhmän Juuso Aalto-Setälälle, jolla mahdollisesti on muuten talon pienin tasoitus golfissa?!

     

     

    Mistä tulit PTT:lle?

    Päätin kesällä viidennen vuoden maa- ja metsätalouden opintoni Viikissä. Olin jo ennen opintojani kiinnostunut taloustieteistä, ja myöhemmin olen erikoistunut maatalouden ja ruokamarkkinoiden aiheisiin.

     

    Millainen on ollut kesä PTT:llä?

    Työ on ollut itsenäistä ja odotetun kaltaista, vaikka aiheet ovatkin vaihdelleet. Olen saanut paljon tukea ja ohjeistusta muilta asiantuntijoilta oppiessani tutkimustyön maailmasta.

     

    Olen tutkinut mm. elintarviketuotteiden hintamarginaaleja, maatilojen rahoitustarpeita, tehnyt taustatutkimusta osuuskunnista ja tutustunut kalatalouteen.

     

    Oletko saanut kesältä mukaan eväitä tulevaisuuden työelämään?

    Tietämys erityisesti ruokamarkkinoista on kasvanut melkoisesti. Ura tutkijanakin kiinnostaa, joten on ollut mielenkiintoista nähdä, millaisia eri vaiheita tutkimusprojekteihin työelämässä liittyy.

     

    Ensi kesänä taloon tulee taas uusi vuosikerta lahjakkaita nuoria. Mitä haluaisit vinkata heille?

    PTT:llä vaaditaan uteliaisuutta! Myös tilastotieteen perustaidot on hyvä olla hallussa tutkijanurasta kiinnostuneille, joskin taitovaatimukset saattavat vaihdella eri projekteissa ja tutkimusryhmissä.

     

    Työilmapiiri oli mukava erityisesti siksi, että yhteistä aikaa oli järjestetty työntekijöille, joten kollegoihin tutustui kätevästi pienessä työyhteisössä myös oman ryhmän ulkopuolelta.

     

    Juuso aloittaa seuraavaksi aherruksen ruokamarkkinoihin liittyvän gradun parissa. Toivotamme PTT:n puolesta onnea matkaan ja kiitämme suuresti kaikkien viiden tutkimusharjoittelijan ammattimaisesta työotteesta pitkin kesää.