Ajankohtaista

"Kohtaanto-ongelmasta työvoimapulaan" Satu Nivalainen, 3.9.2007

  • Kohtaanto-ongelmasta työvoimapulaan

    Yritysten rekrytointiongelmat ovat saaneet paljon huomiota viime aikoina. Esimerkiksi Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan vaikeudet avoimien työpaikkojen täyttämisessä ovat yleisempiä kuin kertaakaan laman jälkeen. Noin joka kolmas yritys on kokenut hankaluuksia löytää tarpeitaan vastaavaa työvoimaa. Osalla yrityksistä tämä rajoittaa jo kasvua.

    Kyse ei ole kuitenkaan siitä, ettei työvoimaa olisi, sillä työttömyys on yhä varsin korkealla tasolla ja työikäisiä on runsaasti työvoiman ulkopuolella. Varsinaisen työvoimapulan sijaan tällä hetkellä on pääasiassa kyse työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmasta, eli työvoiman kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa alueellisesti tai ammatillisesti.

    Tulevaisuudessa Suomi on uuden haasteen edessä, kun työikäisen väestön määrä alkaa supistua ensimmäistä kertaa rauhan aikana. Suurten ikäluokkien poistuessa työmarkkinoilta sekä olemassa olevien että uusien työpaikkojen täyttäminen vaikeutuu entisestään. Samalla rekrytointivaikeudet muuttuvat kohtaanto-ongelmasta enemmän varsinaisen työvoimapulan suuntaan.

    Miten saada työvoima riittämään? On selvää, että työllisten määrän säilyttäminen edes nykytasollaan vaatii jatkuvaa työllisyysasteiden kohoamista. Tarvitaan myös entistä enemmän panostusta ja toimenpiteitä, kuten ohjausta ja koulutusta. Nämä eivät kuitenkaan yksin riitä.

    Työvoiman alueellinen liikkuvuus on keskeinen työmarkkinoiden toimivuuden edellytys. Erityisesti muuttoliikkeen roolia alueellisten työvoimakapeikkojen lievittäjänä on korostettu paljon. Tosiasia kuitenkin on, että työn perässä muuttajat ovat melkoisen rajattu joukko. He ovat tyypillisesti nuoria, koulutuksesta valmistuvia perheettömiä yksilöitä. Iän ja perheen karttuessa muuttohalukkuus vähenee rajusti.

    Toisen alueellisen liikkuvuuden muodon, työmatkaliikenteen eli pendelöinnin, merkitys on moninkertainen muuttoliikkeeseen nähden. Silti siitä puhutaan harvemmin. Pendelöijät ovat muuttajia monipuolisempi joukko, he ovat usein vanhempia ja perheellisiä. Esimerkiksi 35–49-vuotiaat eivät juurikaan muuta, mutta pendelöivät aktiivisesti. Mikäli halutaan edistää työvoiman alueellisen kysynnän ja tarjonnan kohtaantoa, muuttoliikettä enemmän kannattaisi ehkä kiinnittää huomiota pendelöintiin.

    Työntekijöiden liikkuminen helpottaa alueellista kohtaanto-ongelmaa, mutta työvoiman määrää koko maassa se ei muuta mitenkään. Kun työvoima vähenee, on mietittävä muita keinoja.

    On selvää, että työntekijöitä tarvitaan maan rajojen ulkopuolelta. Viimeisen kymmenen vuoden aikana ulkomaalaisten määrä Suomessa on liki kaksinkertaistunut. Esimerkiksi rakennusalalla työskentelevistä noin kymmenen prosenttia tulee ulkomailta, lähinnä lähialueilta kuten Virosta ja Puolasta.

    Työperusteisen maahanmuuton lisääminen lienee kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, sillä tulevaisuudessa myös naapurimaat tarvitsevat lisää työvoimaa. Kilpailu maiden välillä kiristyy ja rekrytointialueet laajenevat. Tämä näkyy jo nyt; jotkin yritykset ovat alkaneet hakea työntekijöitä hyvinkin kaukaa, jopa Aasiasta saakka. Mutta miten saada syrjäinen ja kylmä Suomi houkuttelevaksi muuttokohteeksi? Kannustimia ja aktiivista maahanmuuttopolitiikkaa tarvitaan.

    Kotimaisin keinoin työvoimapulaa voidaan pyrkiä ehkäisemään kannustamalla ikääntyviä pysymään työelämässä pidempään. Varttuneessa väestössä on huomattava työvoimapotentiaali, ehkä suurempi kuin yleisesti tajutaankaan. Esimerkiksi yksin kuntasektorilta arvioidaan poistuvan eläkkeelle yli 200 000 henkeä reilun kymmenen vuoden sisällä.

    Monella suuriin ikäluokkiin kuuluvista on vielä työhaluja. Tämä näkyy mm. eläkeikää lähestyvien työn tarjonnassa, joka on kasvanut viime vuosina. Sama ilmiö on havaittu myös muissa maissa, esimerkiksi Kanadassa.

    Sekä yhteiskunta että yritykset voivat tukea ikääntyvien työssä pysymistä. Jo nyt ammattitaitoisen työvoiman vähyydestä kärsivillä aloilla ikääntyviä houkutellaan pidentämään työuraansa mm. erilaisilla eläke-etuuksilla. Taloudellisten kannustimien lisäksi suuri merkitys on myös työssä jaksamista edistävillä toimenpiteillä.

    Mitä muuta voidaan tehdä? Ainakin työn tekemisestä pitäisi palkita rankaisemisen sijaan. Osalla väestöstä voisi olla halua tehdä useampaa työtä, mutta ainakaan tällä hetkellä se ei ole kovin kannattavaa. Ehkäpä tulevaisuudessa kakkostyötä voitaisiin jopa tukea, samaan tyyliin kuin työmatkaliikkujan kakkosasuntoa.

    satu.nivalainen@ptt.fi